https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009438625.html
"Jopa 30 000 euron pakkoremontti uhkaa yli miljoonaa asuntoa Suomessa – tällaisia muutoksia olisi tehtävä
EU:n tuorein direktiiviluonnos asettaa aiempia tiukemmat ehdot talojen energiatehokkuudelle. Omakotitaloissa remontin hinta voi olla tuhansista euroista jopa 30 000 euroon, Omakotiliitto arvioi.
– Parlamentin ITRE-valiokunnassa (Euroopan parlamentin teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta) tämä ehdotus on muuttunut komission alkuperäistä ehdotusta tiukemmaksi, sanoo tekninen johtaja Mikko Somersalmi Raklista.
– Nykymuodossaan direktiivi tarkoittaisi myös sitä, että määräaikaan mennessä pitäisi korjata myös sellaisia rakennuksia, joille ei sen korjauksen jälkeen ole odotettavissa enää pitkää käyttöaikaa. Velvoite olisi voimassa myös alueilla, missä omakoti-, kerros- ja rivitaloja jää tyhjilleen, koska väki muuttaa pois. Talot pitäisi siis korjata, vaikka nähtäisiin, ettei niille 5–10 vuoden päästä ole enää käyttöä."
Täysin järjetön suomalaisten RYÖSTÄMISEKSI suunniteltu laki.
Ajatelkaa nyt, ränsistyneet purkulepoiset rakennukset pitäisi korjata energiatehokkaiksi ja tuhlata siihen jopa 30 000€.
Samanlaista rahan tuhlausta ja haaskuuta, kuin päättäjillä on tapana ja nyt kansalaiset pakotetaan samaan tuhlaamaan säästönsä, jotka on tarkoitettu aivan muuhun.
Suomalaiset lampaat tottelevat, vai löytyykö yhtään kanttia, ettei tällaista hullutusta tulla hyväksymään.
Eikö olisi aika järjestää kapina, menee aina vain hullummaksi ja syyllisiä ovat vihersiirtymä ilmasto humppineen.
Alkavat keksiä uusia rahastus muotoja niillekin, jotka eivät aiheuta minkäänlaisia fossiilisia päästöjä.
"Omakotitalon energiatehokkuutta voidaan nostaa esimerkiksi vaihtamalla lämmitysmuoto öljystä maalämpöön. Pelkkä energiajärjestelmän muutos ei kuitenkaan välttämättä vanhassa talossa riitä, vaan remontissa on uusittava esimerkiksi ikkunat, ovet, seinät ja katon välipohja."
Tuohan tarkoittaa koko talon uusimista, täysin mielivaltainen tavoittelu.
Luulettekos, että muiden eu maiden kansalaiset tällaista nielevät ja alkavat lampaina tekemään kymmenien tuhansien energiaremontteja.
Eu:n suomalaiset mepit tietenkin kiimassa äänestävät, että heti tuollainen energiatehokkuus laki pitää saada suomeen ja tiukentaa vielä ehtoja suomalaisten osalta ja verrata, että suomessa on trooppinen ilmasto ja lämmitystä ei tarvita ollenkaan.
Odottakaapas, niin varmasti tekevät vielä päätöksen, että jokaisen suomalaisen säästöistä valtio lunastaa 1000€ ylimenevät säästöt ja tämä ei tietekään koske niitä, joilla säästöjä on yli 500 000€.
Jopa 30 000 euron pakkomaksu suomalaisille eu:lta
16
240
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä saa vaivan palkaksi ja rahojen menttämisestä tuohon pakko energia remonttiin.
Ei yhtään mitään, vaan lisää rangaistuksia on tulossa, kun ahneus ja ihmisten ryöstäminen on päässyt vauhtiin.- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17771096v
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Ei tuu tuollaisena toteutumaan. Suomalaisten pitäisi äänestää myös EU-parlamenttivaaleissa. Äänestysprosentti aina surkean alhainen. Ei haluta vaikuttaa, vain moittia. Mitähän se Hakkarainenkin siellä ajaa? Vetelee päiväkännejä ennnen kuin vaihtuu iltapöhnäksi.
- Anonyymi
Hakkarainen äänesti ehdotusta vastaan! Toisin kuin Sirpa Suomenvihaaja Pietikäinen (kok) ja vihreät.
- Anonyymi
Hah, nyt vanhojen talojen asukkaat mm Nirristanissa. Korottakaa kotivakuutuksenne huippuunsa, tehkää "turvakamera-video", jossa perheen koira, kani tai marsu puree olohuoneen sähköjohtoa sytyttäen tulipalon. Samalla pöydällä ollut kynttilä putoaa lattiamatolle yms jne. (kaikki arvokas irtain on vähitellen "evakuoitu" huvilalle, tai Kokkojokisuun kotitarvevarastoon, tai lasten autotalliin). Tai, tai...
Itse olette "päikkäreillä" yläkerran makuuhuoneessa, tai päiväkahvilla naapurin rouvan ja/tai isännän luona. Ja kas kummaa. Havahdutte palokunnan ja poliisiauton "ulvontaan" - missä palaa? Sipulia silmiin, ja ryntäys kotipihalle "puolipukeissa", itkien ja ulvoen: "Voi herra Jeesus, voi hyvä Jumala, ei ei ei, voi voi voi minua köyhää leskiparkaa, voi voi voi, auttakaa hyvät ihmiset, rakas kotini ja kaikki omaisuus meni"...
No, narrattavat - "riihitonttuja pelkäävät" kansalaiset keräävät tavaraa, rahaa ym lahjoituksia 10 000 euron edestä, ja vakuutus maksaa kaiken "palaneen paskan" kaksikertaisesti tönön myyntiarvosta...
Illalla rouva rukoilee: "Kiitos herra isä taivaan, kiitos, että pelastit köyhän syntisen akkaparan kadotukselta, kiitos. Lupaan käydä suviseuroissa pyytämässä anteeksi petturuuttani, ja lupaan, ettei tämä enää koskaan toistu", hah hah haaa!!!...- Anonyymi
Taas Ressulta loistava kommentti.
- Anonyymi
Nämä uutiset osaa kyllä jokainen lukea netistä itsekin,turha niitä on tänne kopioida,Idiootti!!!
Neristanin talot ovat suojeltuja ja kulttuurikohteita. Tämä koskee ilmeisesti meitä muita vanhojen omakotitalojen omistajia. Teen huomenna ilmoituksen oikeuskanslerille ja Jutta Urpilaiselle Brysseliin sillä en osallistu näihin talkoisiin viimeisinä elinvuosinani, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Täysin epärealistinen vihervassari trolli taas kerran, ei kukaan voi pakottaa
tällaiseen hulluuteen koska se sotii perustuslakia vastaan !- Anonyymi
Eu:ssa viis veisataan suomalaisten perustuslaista, rahat pois suomalaisilta.
Suomalaisen tehtävä elämässä on raataa töissä rahaa herroille.
- Anonyymi
Onneksi taloni on jatkossa "tilapäinen siirrettävä lintujentarkkailu maja".
- Anonyymi
EUn ja vihersossujen linjana on hulluus ja tyhjät lompakot eussa.
Tämä linja on pitänyt hyvin. - Anonyymi
MEP Pietikäinen äänestää kuin demari tai vihreä tai kommunisti. Hänen paikkansa ei ole Kokoomuksessa. Tämä vääryys on korjattava!
- Anonyymi
Voihan sitä muuttaa asunnon kesäasunnoksi ja hakea postin jonkun tutun osoitteesta.
- Anonyymi
Tiedän monta jotka maksavat vaikka 60.000 ihan vain siksi että pääsevät narsisteina öyhöttämään, että kun piti maksaa. Itseään korostaakseen.
- Anonyymi
Äänestäkää EU vaaleissa. Äänestysaktiivisuus on näissä vaaleissa aina erittäin surkeaa tasoa. Vaalien kynnyksellä vaan aina nauretaan että turhat vaalit. Sinne ehdottomasti tarvitaan päteviä edustajia Suomesta, kuten avauksen aihekin sen kertoo.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 966366
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283180Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859