Nyt tahdon varoittaa Helsingissä Taka-Töölössä sijaitseva asunto joka on ulkomaalaisen omistuksessa ja jota vuokraa tunnettu vuokravälitys.
Vuokranantaja on varastanut eräältä tuntemaltani ihmiseltä vajaa 2000e!! Ei palauttanut takuuta.
Asunnossa ei ollut mitään jonka vuoksi olisi voinut niin tehdä eli mies varastanut tuttuni rahat.
Välitys pitää asiakasta heidän tärkeänä kumppanina ja suojelevat vuokranantajaa mm pelasi kokoajan erilaisilla syillä miksi vuokranantajaa ei saa kiinni vaikka vuokranantaja oli yhteydessä välittäjään.
Vuokranantaja ei ollut alusta asti palauttamassa takuuta sillä jätti jo viimeisen kk aikana vastaamatta takuu kysymyksiin mutta oli yhteydessä toisesta puuttuvasta vesimaksusta kun toinen asukas muutti kk aikaisemmin ja hänen vesimaksu jäi viimeisellä kk pois.
Vuokranantaja ja välitys käyttäytyi röyhkeästi vuokralaista kohtaan ja oli aikaisemmin asunnon ongelmien ilmi tultua asenteella maksa itse tutkimukset ja et mahda persaukisena mitään heille!!
Asunnossa ei ollut puhdasta vettä vaan vesi oli niin metalli pitoinen että katkoi hiukset, värjäsi vihreäksi, aiheutti iho ongelmia. Vesi oli 3 kk aivan ruskeaa ja vaikka sitä laski asia ei muuttunut. Vesi aiheutti oireita lapselle joka vettä eniten joi lantratessa mehuun. Suodatin suihkuun maksoi 80e jota vuokranantaja ei korvannut, vedet asukas osti asuntoon 7 kuukauden ajan. Lisäksi kesällä asunto oli kuin turkkilainensauna, asunto oli myös homeessa.
Vuokranantaja ei piitannut asukkaiden terveydestä ja välitys ilmoitti vuokranantajan olevan tärkeä asiakas kun kerroin naapurin kertovan asuntoni homeesta jota minulle ei kerrottu vaikka tarkastajia oli käynyt. Ylimielisesti sanottiin maksa tutkimukset itse jos kukaan ei sinua tule puolustamaan. Tiesi asukkaan olevan opiskelija ja varaton!
Vuokranantajan olisi ilmoituksen jälkeen pitänyt lain mukaan vähentää vuokraa yms, ongelmista ilmoitettiin heinäkuussa ja tammikuun lopussa asukas muutti pois.
Takuu vuokran maksaja oli opiskelijan tuttu ja hän kävi asunnolla myös, asunnosta otettiin valokuvat jotka todistaa asunnon olleen siivottu ja kunnossa. Asunto oli oikeastaan paremmassa kunnossa sillä asunto oli hyvin likainen kun asukas muutti siihen .
Asunnossa oli myös muita ongelmia kuten joku kävi avaimilla asunnossa ja rikkoi asukkaan omaisuutta.
Varokaa ihmiset, tahdon varoittaa sillä tuttuni on aivan paskana kuinka tuollaista voi tapahtua!!!
Toivon ettei he tee kenellekään enää tuota!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.