Pedon merkin sanotaan olevan väärä uskontunnustus, joka on mm. muslimeilla. (shahada) Raamatussa on mainittu Israelin uskontunnustus, (shema) jonka mukaan Israelilla on vain yksi ainoa Herra ja Jumala, (JaHuWah Elohim) jota vastaa Uuden testamentin Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä, meidän taivaallinen isämme. (5Moos 6:4-9; Mark 12:29)
Pedon valtakunta ei ole vain maallinen järjestelmä vaan se on myös hengellinen todellisuus: se on sotilaspoliittisena mahtina "islam" ja hengellinenä valtiaana katolisen kirkon pohjalle rakentunut uskonnollinen koneisto, johon protestanttiset kirkot kuuluvat sen tyttärinä. Tätä jälkimmäistä kutsutaan Ilmestyskirjassa portoksi ja suureksi Babyloniksi, koska sen teologia pohjautuu muinaisen Babylonian mysteeriuskontoon.
Babyloniassa palvottiin kolminaisia jumaluuksia, joista tunnetuin nykyisenä aikana lienee Nimrod, Semiramis ja Tammus. Nimrodia vastaa katolisen opin Isä, Semiramis on taivaan kuningattarena neitsyt Maria ja Tammus vastaa Semiramiksen poikana neitsyt Marian poikaa Jeesusta. Mainittakoon, että oppi neitseestä syntymisestä on sekin peräisin pakanoilta: se ei ole Raamatun oma keksintö.
Pedon valtakunta ei ole vain maallinen järjestelmä vaan se on myös hengellinen todellisuus: se on sotilaspoliittisena mahtina "islam" ja hengellinenä valtiaana katolisen kirkon pohjalle rakentunut uskonnollinen koneisto, johon protestanttiset kirkot kuuluvat sen tyttärinä. Tätä jälkimmäistä kutsutaan Ilmestyskirjassa portoksi ja suureksi Babyloniksi, koska sen teologia pohjautuu muinaisen Babylonian mysteeriuskontoon.
Babyloniassa palvottiin kolminaisia jumaluuksia, joista tunnetuin nykyisenä aikana lienee Nimrod, Semiramis ja Tammus. Nimrodia vastaa katolisen opin Isä, Semiramis on taivaan kuningattarena neitsyt Maria ja Tammus vastaa Semiramiksen poikana neitsyt Marian poikaa Jeesusta. Mainittakoon, että oppi neitseestä syntymisestä on sekin peräisin pakanoilta: se ei ole Raamatun oma keksintö.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Ai niin se linkki siihen artikkeliin, kas tässä:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/06/07/pedon-merkki/
Elohim YHWH laittoi juutalaisia Babyloniaan heidän syntien tähden jo kauan ennen Jeesuksen syntymää. Babylon on kartalla mesopotaniassa. Budhan jumalat on Egyptistä.
Minä ihmettelen sitä, miksi niin monet kristityt luulevat Euroopan Unionin, USA:n ja Nato-maiden ja Venäjän hyökkäävän lopun aikana Israeliin, eivätkä näe sitä, että Israel on sille vihamielisten muslimivaltojen ympäröimä, jotka tahtovat hävittää juutalaisen kansan maan päältä ja alistaa heistä sodassa eloonjääneet orjan asemaan?
Ja miksi he eivät tajua sitä, että Raamatun maailma käsittää vain Lähi-idän ja Välimeren ympäristön ulottuen pohjoisessa Kaukasus-vuoristoon, joten siellä ei puhuta mitään nykyisten länsimaiden, Venäjän ja Kiinan kaltaisista valtioista. Israelia vastaan hyökkäävät maat ovat profetian sanassa muslimivaltioita.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2023/03/07/ilmestyskirjan-peto-on-islam/
Vaikka ihminen "löysi" esim. uuden mantereen vasta joitakin satoja vuosia sitten, niin onhan selvää, että Jumala kaiken luojana tiesi kaikki jo alusta alkaen. Typerää ajatella, etteikö Raamatun Jumala olisi tiennyt etukäteen Venäjää, Kiinaa ja USA:aa. Kiinakin kaiken lisäksi tunnettiin jollain tavalla jo VT:n aikana. Muistelen ainakin, että he olivat siiniläisiä.
Paavin ajatus sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi, maailman pelastamiseksi.
1234567---
Niin, ei näytä paavi sanovan yksi pitää yhden päivän, toinen toisen päivän parempana. Vaan ja ainoastaan sunnuntai.
Ei kai ne paavit ole koskaan niin sanoneet.
Nämä paavin sanat käyvät myös tyttärille, ja niitä riittää.
1234567---
Minusta vaikuttaa Raamatusta ja nykytapahtumista päätellen, että tapahtumien kulku saattaa olla näin:
Israel hyökkää ja tuhoaa Iranin ydinasevarikon ja Damaskoksen ydiniskuilla.
Tästä raivostuneena Israelia ympäröivät terroriryhmät Hamas, Fatah, Hizbollah hyökkäävät ja Jumala tuhoaa ne. Näin toteutuu Psalmin 83 profetia. Miten Jumala heidät tuhoaa? Yksi mahdollisuus on maanjäristys. Luulen, että he hyökkäävät pohjoisesta, ja se ei ole kaukana viimeaikaisista maanjäristyksistä.
Israel laajentaa aluettaan Libanoniin ja Jordaniaan, jotka kuuluvat sille Jumalan lupauksen mukaan. Juutalaiset rakentavat kolmannen temppelinsä. Rauhaa heille lupaa maailman (EU tai YK) johtoon nouseva antikristus, jota juutalaiset luulevat Messiaakseen ja muhamettilaiset Mahdikseen, muodollisesti kristityt Jeesukseksi, hindut Krishnaksi.
Israel elää rauhassa, purkaa muurinsa, vaurastuu edelleen. Silloin Venäjä, Turkki ja Iran hyökkäävät saalistamaan. Varsinkin Israelin öljy- ja kaasuvarat ovat suuri houkutin, koukku Googin leuassa, jolla Jumala vetää sen toteuttamaan profetiaa. Tämä on Hesekielin sota. Jotkut ymmärtävät, että Hesekielin sota tapahtuisi vasta tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Lukekaa Raamattua ja miettikää itse.
Uudestisyntyneet uskovat kristityt on temmattu jo Antikristuksen ilmestyessä kuvioihin. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin antikristus astuu temppeliin ja ilmoittaa olevansa Jumala. Silloin juutalaiset ymmärtävät, ettei hän olekaan Messias. He pakenevat vuoristoon ja Jumala suojelee heitä kolme ja puoli vuotta.
Tuon Jaakobin ahdistuksen ajan (Danielin 70. vuosiviikon) lopussa kaikki maailman maat hyökkäävät Israeliin haluten tuhota juutalaiset viimeiseen mieheen. Silloin Jeesus tulee takaisin maan päälle ja me uskovat seuraamme häntä. Hän tuhoaa vihollisensa ja asettuu hallitsemaan Jerusalemiin tuhanneksi vuodeksi. Sen jälkeen on viimeinen tuomio. Sitten Jeesus luo uuden taivaan ja uuden maan eikä siellä enää ole pahuutta.
Näihin tuloksiin olen tullut kuuntelemalla hyviä opettajia; Robert Breaker, Geoffrey Grider, Chuck Missler, Charles Lawson, Raymond Thomas, Gene Kim, Spencer Smith, David Peacock, Peter Ruckman ja muutamia muita, joita kaikkia suosittelen. He ovat niin hyviä, että kannattaa kuunnella, vaikka ei täydellisesti vielä osaisi englantia; siinähän sitä oppii. Ja videon voi säätää hitaammalle.
Israelissa puhutaan miljoonien kielenä venäjää ja Kiinaa myös arabiaa ja Egyptiä.Juutalaiset on haaremissa Arabiassa ja Egyptissä sekä budhan ja ismailin puolisona.Heitä on budhan uskonnossa islamissa ja bahiassa.Älä viitsi olla noin helvetin tyhmä.Jeesys kyllä ennusti edeltä väärät profeetat.
Keltainen vaara keltainen joku meri ja punatähti punainen tori meri ja budhan keltaiset henget kultajumalat.Antakaa ei hmisten olla rauhassa. Syntejä on varastaminen paha himo huoruus ja väärentäminen. Murhat pahat ajatukset.
Hei 12345677899 Jumala todella antoi Poikansa sovittamaan syntisi jos kiellät hänet et kuolemasi jälkeen voi pelastua sieltä Manala gehenna helvetti haades Tulikivi järvi Sodoman osoitteesta. Vaikka uhraat kaikki maapallon elukat rahat tavarat et voi pelastaa sieluasi.
Paavali Paulus kertoo miten Jeesuksen sovitus on voimassa kaikkina päivinä ikuisesti ja taivaassa ei ole aikaa.
Niin Paavalin nimi oli Saul hebreksi kreikaksi Paulus ja hän tosiaan sai ruoskan iskuja juutalaisilta vaikka oli itse ollut juutalainen näin erottiin synagogilta.Paavi taas on pappi joka hoitaa häitä hautajaisia jne.
Israelissa on paljon miehiä joiden lapset etsii isäänsä näitä avioliiton ulkopuolisia vähän joka maassa kylässä.Huumekuskeina kunnostautuneet Israelin kansalaiset.
KUNDALIN käärme TOORA ja kabbala sotkee aivosi täysin noituuteen.Turkki oli italiaa ennen ja Hesekiel on kuollut.Ennen Jeesusta.Myös David kuoli ennen Jeesusta.Ha machiach ja Ha r ma geddon on laakso missä on myös goog ma gog syna gog ja JISREEL ja suurin osa heidän riidoistaan on jo käyty historiassa.Juutalaiset joutui Babyloniaan mesopotaniaan syntiensä tähden. Mutta nytkin niitä hulluus täällä ympäriinsä huumeissa Thaimaa Intia narkomaaneina ei heitä kiinnosta mikään pörssi kulttuuri.Israelin pankit googleta vakoilee kaikkia ihmisiä kameroilla kuuntelee netissä ja äänittää puheita mutta se on ymmärrettävää vain terrorismista ei rikollisesta voi vakoilla ihmisiä tai turisteja tai huumeita kuljettaa turistien kassissa.Varastettua tavaraa Johan TOORASSA lukee älä varasta.
Mikä ihminen mahtoi löytää uuden mantereen kun se oli jo asuttu monien Egyptin heimojen asuttamaa ja Aasian heimojen mikä siinä mahtoi olla uutta.Jos menet vaikka saharaan missä paljon heimoja eka kertaa se on sulle uutta ei niille jotka siellä asuu.Voisitte lopettaa jo tyhmyyden.Eguptin niilillä on monta maata eri heimoilla orjien jälkeläisillä faaraoiden siellä on 5 suurta patoa ja sähköt.Menkää löytämään uusi Niili.
No paavi on pappi mutta Pojan päivä on todella son dag.
OIKEINKO meinaatte että Jeesus tulisi tänne ihmisenä takaisin uudestaan. Just.
Paavin ajatus on sunnuntai kokomaailman lepopäiväksi. Mielenkiintoista aikaa elämme.
1234567---
Helluntailaiset eivät odota pedon merkkiä, sen lukua, antikristusta, vaivanaikaa. Koska emme näe niitä. Ne ovat sekunda-asioita. Näihin ei paljoa vaadita. Rippikoulu, rokotukset kunnossa ja kansakoulu riittävät. Vaan evankelioimme kotimaassa ja aina maailman ääriin. Tästä tunnet helluntailaisen.
Hellarit kuljettaa huumeita itsekin...
Hellareissa on avioeroja
Pedon merkki voi olla vaikka suudelma: se, joka hänet kavalsi, oli antanut heille merkin sanoen: "Se, jolle minä suuta annan, hän se on; ottakaa hänet kiinni".
Pedon merkki liittyy mitä ilmeisemmin suoraan epäjumalien palvontaan.
minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta: kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja kaikki suut, jotka eivät ole hänelle suuta antaneet.
Pedolla, leopardilla on merkkejä turkissaan.
peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita.
Jumalan seurakunnan pitää olla puhdas ja vailla tahraa eli merkkejä. rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
Kreikan Kreetan juutalainen peto pikkusarvi oli noita. Väärä Jeesus. Siihen aikaan jo 2000 vuotta sitten kun Jeesus sanoi tulee ja oli jo ennen häntä vääriä jeesuksia tekee ihmeitä.
No Baal tai budha sama se.Kristitut ei välitä niistä.Mutta varastetun tavaran myynnistä kyllä seuraa tuomiot YHWH vihaa varastettua !
Mikäs merkki sulla on otsassa musta kotelo vai Adidas viivat vai punainen piste vai budhan paise.
Katolinen kirkko Jeesuksessa ei ole mitään tekemistä muslimien kanssa joilla on profeettoja mm.mohammed. TOORA juutalaisilla on Mooses.Olisi hyvä jos kävisit lääkärillä tutkimassa mitä turbaanin eli käärelakkisi alla on.
Taivaan kuningatar ja aurinko Jumala RAM on Egyptin faaraoiden jumalia eikä kristittyjen ollenkaan.
Mesopotanian 🦄 yksi sarvi ja tänne tuodaan kiintiöitä jotka tuo mukanaan lapsille myyntiin yksi sarvi leluja !!!!
Neitseestä syntyminen oli ennustettu vanhoissa sen ajan profeetoista kuin aikana ennen Jeesuksen syntymää.
Johanneksen ilmestys: 13 luku 16. jae: Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaaeikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen kuku. Minusta se vaikutaa ihan mikrosirulta.
Katollinen kirkko: Raamatussa ei missään lue, että pappien täytyisi olla selipaatissa, vaan pappien täytyy olla esimerkkinä perheen pidossa. Raamatussa ei myöskään ole ehkäisyä kielletty. Ei yllytetä tekemään lapsian terveyden, tai köyhyyden uhalla. Raamatussa puolisoita kehotetaan nauttimaan liitostaan. "Lisääntykää ja täyttäkää maa." ei ole käsky, vaan kehoitus. Käskyjä on kymmenen. Maria oli Raamatun mukaan nainen naisten joukossa, ei mikään pyhimys, saatikka Jumalan äiti. Katollinen kirkko on tehnyt valtavasti vahinko ja aiheuttanyt turhaa kärsimystä maailmassa kummallisilla, orjuuttavilla opeilaan, liikaa lapsia sinne missä ei jakseta elää muutenkaan ja papit purkavat luonnollisi tarpeitaan luonnottomasti, aivan turhaan ja Raamatun vastaisesti.
Juutalaiset pörssit pankit tietysti arabiasta levinnyt kaikkiin maihin yhteydessä tietokoneilla kaikkiin maihin sähkön avulla tieto siirtyy tai radioaalloilla langattomasti.Satelliitit kuvaa siirtää seuraa kaikkia voit ottaa naapurista kuvaa Google Maps tai virtuaali kuvia siirtää tai kuunnella seinän läpi naapurin puheita kun se puhuu puhelimeen tai äänittää puhelut kuten yritykset tekee.Radioaallot säteily mahdollistaa magnetismi kaiken.Menkääs ostamaan magneetti kalastus välineet ja etsikää uponneet autot veneet kuolleet huumeet ja rikollisten kätköt.Olette osana rikollisten vastaista toimintaa
Kristityille on vain kaksi käskyä ja ne on Rakkauden kaksoisäskyt.
Sen sanoi itse Kuningas ja Johanneskin sen vahvistaa tietysti kun mies Jeesukselta saa tietonsa.
Pedonmerkki on aivan selvä.Se on sirun kaltainen tai siru tms.
Se on aivan selvä asia ja sen on jo alkanut kun seuraa näitä uutisia maailmalta ja mitä nämä hallituksessamme pyrkivät ajamaan.
Hallinta järjestelmä on jo olemassa ja siinä kerrotaan juuri että ihminen on täysin ulkona järjestelmästä ellei suostu orjaksi eli ottamaan injektiot ja kaiken muun mitä käsketään.
Hurjimmat versiot pakkaa ihmisiä kaupunkeihin ja jos olet pisteytetty täysin niin voit käydä kaupungin ulkopuolella tietyn ajan.
Seuratkaa esim kiinaa jatkossa sillä sekin nousee ja ei ole niin kiltti miltä näyttää.
Amerikka kokee ydiniskun aikanaan ja sitten tiedämme että muutamat valtiot muslimeista hyökkää Israeliin.
Kaikki menee ,kuten raamattu ilmoittaa.
Pelaajat on jo olemassa, kuten portto kirkko paavin johdolla.Se babylonin huora.
Se on vastakohta kaunistelulle morsiaimelle jota Kristuksen omat edustaa.
Tuo huora on tehnyt jo merkkinsä mitä ilmestyskirjassa lukee.Siellä on kultainen malja täynnä kaikenlaista saastaa kuten lasten raiskaaminen ja murhat ja haureudet yleisesti.
Rukoile mitä rukoilet kunhan yhdessä rukoilemme on jo tullut ja ne sielut jotka temppelissä on pöydän alka niin kuka ne on murhannut.
Ei ihme että tuo portto herättää ihmetystä raamatussa kaikkine järjestelmineen ja maallisten valtioiden kanssa keimailuineen.
Nyt on aika kun porttokirkon haarat alkaa näkyä.
Saatana syöttää naisten kautta ev.lutissa valheita ja katsokaa ja seuratkaa tarkkaan mitä pian tapahtuu...silmät auki.
Rahajärjestelmä sekoitetaan ja sitten tulee sirutus.
Siis portto on se joka KIELTÄÄÄÄÄÄÄÄ JEESUKSEN IHMISENÄ !!!!! PORTTO rahab ja raha 💰💸💰💸 taas oli ajalta ennen Jeesusta ihmisenä. Miksi juutalaisissa oli spitaalia ruttoa vääriä profeettoja paiseita miksi saatana kidutti niitä kuten Mooses Job ...Juudas.
BABY LON BABY BABY ON MESOPOTANIA ARABIASSA OTETAAN KARTTA KÄTEEN TUTKITAAN MISSÄ ON ARABIASSA M E S O P O T A N I A.
Se mikä on lopunajan porttokirkko on tuo babylonin huora.
Kuten tiedämme Paavi on järjestänyt yhteisrukous tilaisuuksia ja siellä on ollut myös muslimit mukava.
Näemme tämän yhdistymisen ja myös kristityissä sen Laodikean.
Esa Hyvönen Jyväskylän helluntaiseurakunnasta saarnasi juuri äsken aiheesta ja sanoi, että mikrosiru ei ole pedon merkki ja häpesi niitä kristityitä, jotka sellaista opettavat.
https://www.youtube.com/watch?v=USUqYIK8ZeA
Katsotaanko huvikseen hindujen merkkejä Wikipedia hindujen jumalat
Hyvönenkö syntisi sovitti ? Ehkä aina opetusta saamassa kumartaa enkeleitä ei pääse koskaan totuuden tuntoon ei pysy totuudessa etsii ihmeitä jengi ei pelastu.
Ei kannata kuunnella hölynpölyä.
Sonnan puhujia riittää ja tulee riittämään ja ihmiset eksyy valheista.
Kannattaa käyttää kyllä älyäänkin ja lukea mitä oikeasti lukee.
Ei nämä kristittyjä kiroavat pelastu sen todistaa heidän kirouksensa. 😈😎🤩😡😡😡🤑🔱🔱🔱🔱🤓🤓😎🤩
Hyvä, että Hyvönen on huomioinut tämän.
Juu, soisi tämän opetuksen leviävän ja yleistyvän helluntaiseurakunnissa laajemmaltikin. On noloa käydä vierailla paikkakunnilla kokouksissa, kun siellä pelätään mikrosiruja pedon merkkinä ja silmissä on sellainen ontto tyhjä katse aiheesta puhuttaessa, kun puhuja toistaa muilta oppimaansa opetusta, jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä, ja puhuja ei osaa kyseenalaistaa ja epäillä sanojen totuudellisuutta, vaikka niin tulisi tehdä.
Mielenkiinnolla seurataan, luopuvatko siruista.
Ilm.13:8 Biblia (1776) Ja kaikki, jotka maassa asuvat, kumarsivat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämän kirjassa, joka maailman alusta tapettu on.
Antikristuksen profeetat.
Maailmankaikkeuden pimeissä selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on vetänyt vastustamattomasti ihmisten huomion puoleensa muinaisista ajoista lähtien. Tämä huomio johtuu pelon tunteen kokemisen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi olemassaoloksi. Siksi aavemaiset mysteerit ovat vielä tänäkin päivänä monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.
Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).
Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä kehästä, pahan silmän poistamisesta ja karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojautua tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten ja että hän on hyvin juurtunut sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.
Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo teitä ja naureskellen tyhmyydellenne auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo kaikkea tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!
He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.
Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään. Jos ihminen ei elä hartaudessa Kaikkivaltiasta kohtaan, hän on antikristuksen orjuuttama. Missä ei ole aurinkoa, siellä on pimeys.
Millaisen paholaisen kanssa ihminen painii, kun hänen sydämensä on täynnä ylpeyttä, himoa, turhamaisuutta, kateutta, ahneutta ja muuta vastaavaa? Tule järkiinsä, sotilas, olet niin lähellä Saatanaa, ettet huomaa häntä lainkaan! Tule järkiisi! Hän on sinussa, ja sinä etsit häntä ulkopuolelta. Hän on syntiset himosi ja taipumuksesi, haluttomuutesi olla täysin riippuvainen Isästäsi, joka rakastaa sinua, innokkuutesi käyttää kaikkea ja kaikkia hyväksi omaksi iloksesi. Yrittäkää taistella tätä, todellista paholaista vastaan! Ne, jotka ovat sitä yrittäneet, ovat luonnollisesti tulleet siihen tulokseen, että heidän omat voimansa eivät riitä. Tarvitsette apua joltakulta, jolla on voima ja valta Saatanan yli.
Helluntailaisilla aina vaihtuu tuon päämielenkiintonsa kohteen, Pedon merkki. Muuta evankeliumia heillä ei ole, paitsi tietysti solvata kristittyjä.