Vaalipuheet

Nyt saisi tällaiset puheet loppua ja kyselyt, mistä leikataan julkista rahoitusta.

Tähän halpaan ei kannata mennä edes nyt, sillä täysin selvää on , mitä yhteiskunnan kotimaassa täytyy hoitaa ja sitten on kansainväliset menot, joista varmasti osaa pystytään ajattelemaan pienempinä jo Suomen koosta riippuen.
Ei meidän todellakaan tarvitse auttaa muualle yli omien mahdollisuuksien ja sillä tavoin joutua valtavaan velkaiseksi.
Jotenkin tuon mielen siitä ,että siitä saisin jonkin papukaijamerkin ei ole oikein. Nyt Marin puhellut taas omiaan, jolle ei minkäänlaista pohjaa.

On asioita, joita nyt vouhotetaan kovasti, niihin laitetaan paljon rahaa. Nämä asiat ovat sellaisia, että niitä voidaan tukea paremmin, sitten kun siihen riittää varoja.
Nyt kuitenkin pitäisi nähdä oma kansa hädässään, missä on paljon työttömyyttä ja eläminen valtavan kallista. Meidän nuoret ja lapsiperheet pitäisi nähdä ja auttaa heitä. Me tarvitsemme nämä ihmiset.
Tarvitsemme myös maan turvallisuuden parantamista, joten se ulkomainen apu oilisi hyvä saada pienenemään.

Sitten on tämä ympäristövouhotus. Suomen kansaa hoitaa oman osuutensa varmasti melko hyvin. Sama maapallo ja ilma ja muualla joskus käyneenä, voin selkeästi nähdä, että muualla ei ole samoin. Emme me pieni kansa voi paljo tehdä tilanteen parantamiseksi, joten tässä tilanteessa on syytä vähentää tähän menevää rahoitusta.

Sitten on varmasti paljon sellaista, jota voidaan tarkastella, onko aiheellista tukea.

Sitten tärkeä kohta, emme voi vain leikata ja leikata, kyllä nyt pitää nähdä senkin, miten tuon leikkaamisen saisi loppumaan. Tarvitsemme myös investointeja, joista saamme verotuloja tänne Suomeen ja suomalaiset ihmiset työhön, niin että siiitä saatavalla palkalla elää ja samalla maksaa veroja, joten pitää saada myös tuloja lisää.

Sitten tämä hiivatin yritysmaailma, joka on järkyttävällä tavalla kotimaan jättänyt, muka työvoiman puutteen ja verotuksen vuoksi. Eiköhän tämä ole se suurin syy kaikkeen nyt olevaan ahdinkoon.
Pomojen tulot menevät toisiin maihin kuten yritystenkin.

On myyty ulos Suomea varsin rumasti.

Pitäisi saada jonkinlainen roti tuohon yritysten toimintaan ei leikkaamalla saada mitään pysyvää aikaan, tarvitaan vähän suurempia tekoja

Nyt olemme eläneet poikkeustilaa ensin pandemia ja nyt Venäjän toimet, joista maksaa koko maailma, mutta nyt sitten onkin nähtävä se totuus, että emme todellakaan voi avustaa joka paikassa. Oma veneemme on aika kallellaan, joten nyt miettimään, miten saada uusi alku omaan maahan ja oman maan väelle työpaikkoja, jota kautta maa kyllä alkaa elämään aina. Vasta kun meillä on varaa auttaa muita maita autetaan. Mutta nyt leikkauskset hyvin harkiten.

Niin puolueet ovat luoneet omia visioitaan ja yrittävät vaikuttaa ihmisiin lupauksilla rahasta, jota ei yksinkertaisesti ole noihin haaveisiin.

Hoidetaan nyt ne asiat, jotka täytyy toimia, terveys, koulutus ja koetetaan löytyy kanavia, joista saamme tuloja ja joka paikkakunnalle, Ei enää Helsinki keskeistä yrittämist. on olemassa myös Itä-suomi ja Lappi ym alueet, sinnen teollisuutta ja paljon työpaikkoja saamme ihan varmasti maan tilan paranemaan.
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu