vaiettu

Jokainen tietää miten ensimmäinen maailmansota alkoi, samoin kuka sen voitti.
Mutta kuinka moni tietää, että mitenkä se päättyi ...
Sillä mitään läpimurtoa ja Saksan miehitystä ei liittoutuneet saaneet aikaiseksi.
Venäjä teki erillisrauha ja vetäytyi, länsirintamalla Saksa tunnusti länsiliittoutuneet voittajiksi ja Keisari erosi.

Mutta, mutta, sellainen jää sanomatta, että tosiasiassa joukot oli läpeensä kyllästyneet sotaan ja yksinkertaisesti lopettivat taistelemisen.
Kun miehet huutelivat rintamien yli etulinjassa, että älkää ampuko kohti niin emme mekään, niin sota hyytyi pikkuhiljaa paikalleen.
Upseerit ei enää saaneet joukkoja liikkeelle, eikä uskaltaneet etulinjassa uhota.
Venäjällä armeija alkoi hajota, lopulta tsaari ei päässyt enää takaisin Pietariin vaan joutui pakenemaan kohti Siperiaa.
Jonne se sitten vallankumouksen melskeissä teloitettiin.
Itseasiassa Saksassakin oli kapinoita ja jopa lyhytaikaisia Neuvostovaltioita, kuten esim. Baijerin Neuvostotasavalta.

Poliitikot pilasivat rauhan huonolla sopimuksella ja kylvivät typeryyttään uuden sodan siemenen ...
6519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Venäjällä armeija alkoi hajota, lopulta tsaari ei päässyt enää takaisin Pietariin vaan joutui pakenemaan kohti Siperiaa".

Tsaari ei todellakaan PAENNUT siperiaan.

Äänestä
  • Tsaarin juna kiersi asemalta toiselle, eikä saanut lupaa jatkaa mihinkään länsisatamaan.
    Tsaari odotteli Elisabetilta lupaa paeta Englantiin, mutta ei se Englanti uskaltanut lupaa myöntää kun pelkäsi puna-kapinan leviävän sinnekin ...
    Oli itseasiassa aika vähällä, etteikö myös Englanti olisi ajautunut sekasortoon.
    Englannin kuningas kotikieli oli vielä Saksa silloin, eikä kuningasperhettä todellakaan rakastettu pitkän sodan päätteeksi.
    Mutta oli siitä pelosta se hyvä puoli, että ne lopetti puhumisen Saksaksi.

    Äänestä

Ei eronnut vaan erotettiin.

Äänestä
  • Virallisesti se kyllä luopui kruunusta, en tiedä oliko pakko vai ei ...
    Mutta joka tapauksessa itse luopui.

    Äänestä

  • se luopui kirjoitti:

    Virallisesti se kyllä luopui kruunusta, en tiedä oliko pakko vai ei ...
    Mutta joka tapauksessa itse luopui.

    Alkuperäiseen kysymykseen ei vielä ole tullut
    vastausta. Eikö siellä Verssaillessa ole kuiten-
    kin se junanvaunu näytillä, missä rauha alle-
    kirjoitettiin. Hitlerhän allekirjoitutti Ranskan
    antautumisen myöhemmin samassa vaunussa.

    Äänestä

  • Coiffeur kirjoitti:

    Jooo, kyllä oli.
    Mutta käytännössä taistelut oli jo lopetettu ...

    Saksaa ei kuitenkaan missään vaiheessa miehitetty, eikä joukot edenneet joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta Saksan alueelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuus josta vaietaan kirjoitti:

Jokainen tietää miten ensimmäinen maailmansota alkoi, samoin kuka sen voitti.
Mutta kuinka moni tietää, että mitenkä se päättyi ...
Sillä mitään läpimurtoa ja Saksan miehitystä ei liittoutuneet saaneet aikaiseksi.
Venäjä teki erillisrauha ja vetäytyi, länsirintamalla Saksa tunnusti länsiliittoutuneet voittajiksi ja Keisari erosi.

Mutta, mutta, sellainen jää sanomatta, että tosiasiassa joukot oli läpeensä kyllästyneet sotaan ja yksinkertaisesti lopettivat taistelemisen.
Kun miehet huutelivat rintamien yli etulinjassa, että älkää ampuko kohti niin emme mekään, niin sota hyytyi pikkuhiljaa paikalleen.
Upseerit ei enää saaneet joukkoja liikkeelle, eikä uskaltaneet etulinjassa uhota.
Venäjällä armeija alkoi hajota, lopulta tsaari ei päässyt enää takaisin Pietariin vaan joutui pakenemaan kohti Siperiaa.
Jonne se sitten vallankumouksen melskeissä teloitettiin.
Itseasiassa Saksassakin oli kapinoita ja jopa lyhytaikaisia Neuvostovaltioita, kuten esim. Baijerin Neuvostotasavalta.

Poliitikot pilasivat rauhan huonolla sopimuksella ja kylvivät typeryyttään uuden sodan siemenen ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu