Kiitos Jumalalle, että kuulit

Anonyymi-ap

Jo monta vuotta sitten itseäni ja montaa muuta kaltaistani hirvitti suomalaisten toimet Venäjän metsissä ja erämaissa, valtavien luonnon pyhättöjen raiskaaminen ja ryövääminen maan tasalle, sen kuuluisan jatkuvan kasvun saattelemana, raha ja suuri ahneus veturina.
Pyysin Jumalalta rukouksen kautta, että puun raijaaminen Venäjältä loppuu ja se loppui. Ei ollut silloin tietoa sodasta tai tästä suuresta harhautuksesta, joka upposi suurimpaan osaan kansaa, he uskoivat vanhaa paratiisin käärmettä, joka nyt luikertelee apteekin, WHOoon logossa.
Venäjän luonnon tuhosta, jossa suomalaiset oligarggien ja heidän kätyreidensä kautta olivat mukana seurasi jyrkkä luonnon monimuotoisuuden lasku, jonka seuraukset vaikuttavat myös Suomeen. Kun Suomen metsät on muutettu elämää hylkiviksi autiomaiksi, niin Venäjän erämaissa riitti paikoin rauhaa ja turvaa sille mitä olla kuuluu eli kaikkinainen rikas luonto, ilman nykyistä saatanallista tuhoamista, kulutusta, saastuttamista mm. ydinvoimaloilla ei ollut kaikkia syrjä kolkkia ehtinyt tavoittaa, mutta sitten tulivat suomalaisten Ponsset, metsäammatti taito, osaaminen raakojen talousmiesten, sijoittajien ynnä muiden iljetysten avuksi ja valtava myllerrys alkoi. Kun luonnon reservit hupeni, niin luonto kokonaisuutena köyhtyi ja nyt jo monet ennen yleiset metsän eläjät ovat suuresti harvinaistuneet ja saamme elää häväistyksen keskuudessa, pyhyys, joka luontoon olennaisesti kuuluu on ahneudella ja suurella hulluudella poljettu telaketjujen alle ja tuprutettu monenlaisten piippujen kautta saasteena maanääriin.
Tästä kaikesta kauheasta elämäntavasta, joka ei huomioi sitä, mistä olemme täydellisen riippuvaisia eli luontoa ja pyhyyttä seuraa suomalaisille rangaistus, se on tulossa ja te jotka olette eläneet vain itseänne varten, polkien jatkuvasti ylläpitävää elämänjärjestelmää alas, sivuuttaen Jumalallisen pyhyyden, joka mm. luonnossa ilmenee, niin teidän aika alkaa nyt loppumaan maan päällä jatkuen joskus toisenlaisena, mitä ei kuvailla, kertoa voi.
Venäjän metsiin palaten, jokainen jolla kyky on voi katsoa sateliitti kuvia tietokoneelta ja todeta tapahtuneen suurtuhon. Suomalaisten rakentama Kostamus, tästä koilliseen ja moneen muuhun suuntaan metsäalueet ryövätty, valtavat tuhot saatu aikaiseksi, kaikki vain nykyisen maailman tähden, joka tuhoon matkalla.
Tavallinen kansa Venäjällä elää köyhyydessä kun yläluokka riistää luonnonvaroja oman asemansa vuoksi. Köyhiltä ja tietämättömiltä viedään se viimeinenkin ennen aikojaan eli oma henki yläluokan järjestämillä sodilla ja muilla vaikeuksilla.
Suomi, sen päättäjät ja ymmärtämätön kansa, josta nämä päättäjät nousseet asemaansa on vienyt Suomen vaikeuksien tielle, josta nyt alamme vähitellen saamaan käsitystä, mistä kysymys? Tosin suurin osa kansaa on vielä harhaisessa unessa, tietämättä, ymmärtämättä ajan henkeä.
Kiitos Jumala, Pyhähenki, Jeesus Kristus, että rukoukseni on kuultu ja siihen vastattu.

0

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

        Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
        Yhteiskunta
        13
        1394
      2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

        Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
        Mikkeli
        52
        1316
      3. Miten kuvaisit tunteitasi

        tällä hetkellä?
        Ikävä
        105
        1095
      4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

        Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
        Ikävä
        120
        1046
      5. Mikä estää?

        tapaamisen, suhteen aloittamisen?
        Ikävä
        65
        687
      6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

        Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
        Ikävä
        165
        646
      7. Eilinen

        Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
        Ikävä
        52
        562
      8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

        Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
        Maailman menoa
        368
        538
      9. Tajuan kyllä

        että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
        Ikävä
        52
        505
      10. Valehtelu

        Oletko valehdellut kaivatullesi?
        Ikävä
        71
        483
      Aihe