Kristittyjen ja helluntailaisten uskoissa on melkoinen eroavaisuus

Oikeille Kristityille Jeesus on elävä ja läsnäoleva sekä kasteessa että ehtoollisessa jakamassa armoaan ihmisen syntiongelman takia.

Helluntailaisten kaste ja ehtollinen on ihmisteko ja kuolleen Jeesuksen muistotilaisuus. He puhuvat kuolleen Jeesuksen ristin juurelle menemisestä muisteluiden merkeissä.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Alkaa olemaan jo melko epätoivoisia nämä vuodatukset

Äänestä

Saatana nauttii Jeesuksen kidutuksesta ja kuolemasta ja muistelee sitä mielellään.

Jeesus ei itsekään siitä tykkää, etä hänet jatkuvasti esitetään puolialastomana verille hakattuna kuolinkamppailussaan.

Jeesuksen väkivaltaisen kuoleman jatkuva hokeminen ja ajattelu saa aikaiseksi
ns. verihurmoksen.

Hepr. 6:6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

Äänestä

Veren hokeminen, ajattelu ja näkeminen johtaa ihmisen ns. verihurmokseen.

Niin he huusivat vielä kovemmin ja viileksivät itseään tapansa mukaan miekoilla ja keihäillä, niin että heistä vuoti verta.
Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!

Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

Väkevässä hurmostilassa ihmiset jopa ryömivät lattialla, penkkien välissä ja penkkien alla.

Äänestä
  • Raamatun mukaan Jumalan Hengen hurmos on täysin erilainen kuin helluntailaisten hurmoskokemukset, Jumalan antama hurmostila voi tapahtua vain yhden kerran ihmisen elämässä. Ei joka viikko jossain hurmoskokuksessa.

    4. Moos. 11:25

    Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet.

    Jumalan antama Henki ei tule koskaan ihmisten käsien kautta, lihan kautta, vaan aina suoraan Isästä tai Pojasta taivaasta.

    Äänestä

se on kyllä totta, että helluntailaisuudessa ehtoollinen on kuin surujuhla, ihan kuin Jeesus ei olisi ylösnoussutkaan, ja ovat ehtoollisviinin vaihtaneet laimennettuun mehuun, ja sekin ihan ihmisen "lihallisen tahdon" mukaan, eivät siis Jeesuksen tahdon mukaan noudata edes ehtoollista.

kaste ja Herran Pyhä ehtoollinen on täysin kadoksissa helluntailaisuudessa.
Helluntailaisuus on ihmisoppi, ja ihmiskäskyt menee Jeesuksen käskyjen edelle.

Äänestä
  • Helluntailaisuus on paholaisen(nykyisin antikristus eli valejeesus) peitetarina, kun se lähestyy kristittyjä lupaamalla niitä taivaspaikkoja kun ihminen luopuu terveestä kristinuskosta ja herjaa heti aluksi ja kiroaa lapsena saamansa pyhän kasteen alimpaan helvettiin. Näin se saa ihmisen syyllistymään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen pilkkaan, jota ei saa koskaan anteeksi.

    Jaak. 2:7

    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    Äänestä

Kuinka monta kristittyä Suomessa on?

Äänestä
  • Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen jo ensimäisellä vuosituhannella.
    Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja olette Kristittyjä.
    Kristittyjen kasteessa synnit pestän pois ja Jumala oksastaa ihmistaimen Jaloon viinipuuhun ikuista elämää varten. Kasteessa tapahtuva Uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä liittyy ikuiseeen elämään.
    Valkopukuisten suuri joukko, kaikki on Kristukseen kasteessa liitettyjä, niin paljon, kukaan ei pystynyt laskemaan.

    Helluntailaisia alkoi tulla hurmoshenkineen Suomeen Amerikasta vasta 1920-luvulla.
    Helsingin helluntaiseurakunna perusti Gerhard Olsen-Smidt -niminen "mies".
    Helluntailaisten kasteessa ei liitytä Kristuksen ruumiiseen, vaan maalliseen uskonlahkoon, jotka ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, ry-muotoisia.

    Äänestä

Kippokasteesi ei kuulu tänne !! Tämän päivän koetta et läpäise !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Kippokaste on pääsi sisällä

    Äänestä

Aloittaja !

Sinulta unohtui nyt lainausmerkit tuon kristitty sanan kohdalla !

Sen tulisi mennä siis näin "kristittyjen" !

Hieman tarkkuutta siis !

Äänestä

Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
😄😄😄😄😄

Äänestä

Kaikki uskonnot on sairaita harjoja joilla kerätään rahaa ja kusetetaan heikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeille Kristityille Jeesus on elävä ja läsnäoleva sekä kasteessa että ehtoollisessa jakamassa armoaan ihmisen syntiongelman takia.

Helluntailaisten kaste ja ehtollinen on ihmisteko ja kuolleen Jeesuksen muistotilaisuus. He puhuvat kuolleen Jeesuksen ristin juurelle menemisestä muisteluiden merkeissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu