Antikristus

Täytyy Sipilän olla antikristus, sellaisia tekoja hän toteutti, mm. kansaneläkkeiden leikkaukset, ensimmäinen kerta Suomessa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sehän yritti saada diabetes-veronkin aikaan, kun hänen suuruutensa lääketieteellisellä kokemuksella hän todisti, että diabetes on aina itse hankittu sairaus ja siitä pitää verottaa, ei tuollainen ole normaalin ihmisen ajattelua, paha ukko se on!!!

Äänestä

Jäädytti indeksitkin.

Äänestä

Ei maksanut aamupalojaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täytyy Sipilän olla antikristus, sellaisia tekoja hän toteutti, mm. kansaneläkkeiden leikkaukset, ensimmäinen kerta Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu