Olen ollut lähes koko aikuisikäni köyhä. Velkaannuin aiemmin yritystoiminnassa, kun minua huijattiin. Töitä olen tehnyt paljon, nytkin teen kahta työtä. Palkkaa minun pitäisi saada noin 2500e kuukaudessa. Ulosotto vie kuitenkin lähes koko palkan, että käteen jää vain joku 1000e/kk. Ei hyödytä työnteko sitten millään tavoin, eikä sillä pääse tilanteesta mitenkään ulos. Olen asunnoton kaiken lisäksi, ja asuntoa en saa. Ulosotto ei myöntänyt vapaakuukausia, vaikka olen sinne maksanut yhtäjaksoisesti 3 vuotta, jotta saisin asunnon vuokravakuudet maksettua. Eipä nuo ulosottouudistukset mitään auta, kun viimekädessä virkamies sanoo, että ei, ja sitten pitäisi valittaa asiasta ja eihän köyhällä ole varaa mennä oikeuteen, kun se maksaa. Kyllä tässä elämässä ei ole yhtään mitään järkeä, raha on onni ja ihmisyyden mittari.
Työnteko ei auta köyhyydestä ulos
38
224
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä se joskus helpottaa, sillä onhan sekin 3 vuoden maksaminen pois kokonaissummasta ja maksuajasta, jos maksettu summa on kohtuullinen.
Maksaahan ne asunnon hankkijatkin 15-20-25 vuotta velkojaan eli
samankaltaisessa velkavankeudessa ollaan useiden muiden kanssa.
Töissä käyden sentään kertyy myöhemmin sitä varallisuutta ja
vaikuttahan se myöhempi eläkekin siihen vanhuuden turvaan.- Anonyymi
Olisitte ryhtyneet sosiaalivirkailijoiksi niin teillä olisi rahaa - jopa 8000 eur/kk
- Anonyymi
Ei niin, paremmin elät kun olet ttyötön Työnteko käyhydttää, maksat veroja jotta pakolaiset ja muut maat saavat sinun rahasi, siksi teet töitä.
Täällä ei elä kuin kansanedustajat kun määrää itselleen mapkkan ja etuudet, ei tee mitään mut rahaa ottavat.
Siksi olen työtön minäkin, elän paljon paremmin työttömänä kuin et menisin orjatöihin. Nyt saan verottomiakin etuja, ja käteen jää joka kuuakusi 4500 e, josta on verot otetttu. Emme edes kuluta kuussa noin paljoa, joten rahasäkkiin jää talletettaa. Pankkiin ei niitä kannata laittaa, ne katotaan omaisuudeksi ja tuloiksi. joten piilossao on. - Anonyymi
Heh velkaantuu yritystoiminnassa niin itse jättänyt verot maksamatta siinä se huijaus.
- Anonyymi
Eikös ole hyvä tää monipuolue järjestelmä. Toinen hallitus ottaa ja toinen taas antaa.
Odotus palkitaan.
- Anonyymi
Olin köyhä ja työtön muistaakseni 1977, mutta sitten menin hanttihommiin
ja pian sen jälkeen vakituisiin töihin. Eipä ole sen jälkeen sitä köyhyyttä
näkynyt meidän taloudessa vaan aina on ollut omaa rahaa sekä kotona että
siellä pankkitilillä. Kohtuullisesti sitä kertyy jemmaan ihan joka vuosi kun ei
harrasta sitä juopottelua eikä tupakanpolttoa ja pelaamista.
Vielä eläkkeelläkin pärjää ihan mukavasti kun ei ostele turhuuksia.- Anonyymi
Juuri noin. Pohjalta myös aloittanut, hyvään työhön pääsin, sitten potkut ja taas alkoi pohjalta... Ei ole tarvinnut kerjuulla käydä, laskut maksettua, ruokaa syödä.. Kummasti sitä pärjää ja ilmasia huvejakin löytänyt.
- Anonyymi
Ulosotto ei ole se ainoa virkamies; Asunnoton voi ottaa yhteyttä kotikuntansa sosiaalitoimeen ja selvittää mahdollisuuksiaan sosiaalityöntekijän kanssa. Sote-uudistuksen vuoksi voi joutua etsimään apua hyvinvointialueensa sivustolta, esimerkiksi pirkanmaalainen voi mennä pirha.fi-sivustolle: https://www.pirha.fi/palvelut/palveluhakemisto/tyoikaisten-sosiaalityo Vaikka sosiaalitoimi ei voisi suoraan auttaa asiakastaan, se voi silti antaa neuvoja hänen oikeuksissaan.
Eduskunnan oikeusasiamies valvoo viranomaisten toiminnan oikeellisuutta, ja hän keskittyy toiminnassaan edistämään perus- ja ihmisoikeuksia. Hän on antanut useamman ratkaisun myös ulosoton vapaakuukausista. Esim. ratkaisu ½ vuotta sitten: https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/6074/2021
Suomi on edistynyt hyvin asunnottomuuden vähentämisessä, ja yhteiskuntamme selvästikin suhtautuu suopeasti kaikkien asumisen mahdollistamiseen. Asioitaan hoitava, töitä tekevä ja ulosottoa maksava velallinen voi hyvinkin saada tuloksellista apua asunnottomuuteensa.
Pitkäaikatyötön - Anonyymi
Ei niin. Työ köyhdyttää, verot vie pakolaisille rahaa.
Hoitajat kun saivat sen maaliskuun rahan palkanpäälle, oliko nyt 500-600 e, niin siitä ei jääny paljon käteen, verot vei. Minusta se olisi kuulunut olla vaerotonta. Mutta suomessa on tärkeää että ihmiset näkee plaa, jotta pakolaiset präjää. Heillehän ne rahat valuu.- Anonyymi
Mutta onhan se tavattoman palkitsevaa, että TYÖeläkkeestä jää 75 %:a itselle.
Sillähän pärjää mainiosti ja saa hankittua kaiken tarvitsemansa tavaran sekä
ravintoa omalle perheelle aivan riittämiin ja harrastuksiin sekä matkoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onhan se tavattoman palkitsevaa, että TYÖeläkkeestä jää 75 %:a itselle.
Sillähän pärjää mainiosti ja saa hankittua kaiken tarvitsemansa tavaran sekä
ravintoa omalle perheelle aivan riittämiin ja harrastuksiin sekä matkoihin.Samoilla tietämillä olen. Muukin sopii minun ja vaimoni kuvioihin.
Tuo %-lukema kertoo sinun saaneen joskus asiallista palkkaakin josta olet osan käyttänyt pitempijännitteisiin / kestäviin kohteisiin?
Oma työeläkkeeni perustuu 27:n vuoden tuloihin joiden taso vaihteli rutkasti. Laskennassa mukana alku- ja loppupään pienet ansiot.
Vaihtelu antoi lisämotivatiota elämän suunnitteluun eteen päin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoilla tietämillä olen. Muukin sopii minun ja vaimoni kuvioihin.
Tuo %-lukema kertoo sinun saaneen joskus asiallista palkkaakin josta olet osan käyttänyt pitempijännitteisiin / kestäviin kohteisiin?
Oma työeläkkeeni perustuu 27:n vuoden tuloihin joiden taso vaihteli rutkasti. Laskennassa mukana alku- ja loppupään pienet ansiot.
Vaihtelu antoi lisämotivatiota elämän suunnitteluun eteen päin.Meillä eläkkeistä ei mene yhtään veroa, kun meillä on 1300 e alle, jotta saamme tt tukea ja asumistukea... ja sillon se nousee korkeelle. Asumistukea saamme 480 e ja tt tukea saamme 2000 e . Mun eläke on sitten kk 3.780 ja mies saa 4560 e...joten me kyllä pärjäämme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onhan se tavattoman palkitsevaa, että TYÖeläkkeestä jää 75 %:a itselle.
Sillähän pärjää mainiosti ja saa hankittua kaiken tarvitsemansa tavaran sekä
ravintoa omalle perheelle aivan riittämiin ja harrastuksiin sekä matkoihin.Puhut vähän eikä sekään ole asiaa. Tulevaisuuden eläkkeeni ei riitä edes vuokraan. Ime siitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut vähän eikä sekään ole asiaa. Tulevaisuuden eläkkeeni ei riitä edes vuokraan. Ime siitä!
Mutta jos on pelannut korttinsa oikein niin eläke riittää hyvin siihen taloyhtiön hoitovastikkeeseen. Se on selkeästi alle puolet käyvästä vuokrsta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä eläkkeistä ei mene yhtään veroa, kun meillä on 1300 e alle, jotta saamme tt tukea ja asumistukea... ja sillon se nousee korkeelle. Asumistukea saamme 480 e ja tt tukea saamme 2000 e . Mun eläke on sitten kk 3.780 ja mies saa 4560 e...joten me kyllä pärjäämme.
Centit olisivat lisänneet uskottavuutta!
- Anonyymi
Kyllä ja ei. Jos ei tee töitä on turha yrittääkään päästä köyhyydestä, jos näin voi sanoa.
Itse olen esim. elävä esimerkki tästä. Köyhästä perheestä, köyhänä ensimmäiset 25v elämästäni kärsinyt.
Nykyään kuulun siihen toiseen ääripäähän, kaikki saavutettu työllä, ei millään muulla.
Toisaalta vanhempani tekivät töitä koko ikänsä ja kuuluivat pienituloisiin, köyhiä loppuun asti. Tietysti autoin heitä taloudellisesti mahdollisimman paljon. - Anonyymi
Aloitukseen sen verran etä kyllä asunnon saa ja tuon jälkeen niin ei tee mitään ulosottoveloille vaan antaa niiden olla. Työttömyyskorvauksilla+asumistuki+toimeentulotuki. Muutamia henkilöitä tiedän jotka ovat nimen laittanut värään paperiin 40vuoden työhistoria ja kuitenkin jää luu käteen. Sitten ei kannata kirvestä heittää kaivoon jos velkajärjestely mahdollisuus.
- Anonyymi
Se on varmaan mukavaa maksaa takauksia 20-25 vuotta ja sen jälkeen on elämä ohi.
Jos on kuitenkin ollut töissä kaiken aikaa, niin onhan siitä kuitenkin kertynyt se
eläke, minkä turvin voi sitten viettää mukavaa elämää työuran jälkeen.
Kunhan ensin ne saatavat ovat vanhentuneet.
Oli mullakin kauan sitten työkaveri, joka maksoi ruokkoja kolmesta lapsesta noin
20:nen vuoden ajan ja elämä alkoi vasta sen jälkeen hymyillä uudessa liitossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaan mukavaa maksaa takauksia 20-25 vuotta ja sen jälkeen on elämä ohi.
Jos on kuitenkin ollut töissä kaiken aikaa, niin onhan siitä kuitenkin kertynyt se
eläke, minkä turvin voi sitten viettää mukavaa elämää työuran jälkeen.
Kunhan ensin ne saatavat ovat vanhentuneet.
Oli mullakin kauan sitten työkaveri, joka maksoi ruokkoja kolmesta lapsesta noin
20:nen vuoden ajan ja elämä alkoi vasta sen jälkeen hymyillä uudessa liitossa.Niimpä ja tällä joka maksanu taauksia niin naama on kuin kiveäja varm on mennyt usko ihmisiin. Kyseessä oli vielä lapsuuden tuttu mitä meni takaan ja koko summasta,oma melkein maksettu asunto osake meni siinä. Juu melkein 40vuotinen työura ja maksellut toisten velkoja. Onhan näitä tapauksia jos tutut takaa niin pystyvät neuvotteleen järjestelyistä ettei riitoja.
- Anonyymi
Kun menet töihin lähtee kaikki etuudet ja tuet, Tulot laskee selväti, Kun olet työtön saat kaikki tuet ja lisää kun rahat loppuu, ei sa työllinen, on palkko pärjätä orjapalkalla.
- Anonyymi
puhut paskaa kyllä asunnon ja ulosotosta tulee automaattiseti vapaa kuukausia kun olet vuoden yhtä jaksoisesti maksanut 2 kk vapaakuukautt tänä vuonna 3kk jonka hallitus päätti eli lopeta paskan jauhaminen
- Anonyymi
Se on totta. Suomessa ei pärjää kuin valhetelemalla, siitä on eduskuntalaiset ERINOMAISTA ESIMERKKIÄ. Mitä enempi puhut paskaa, sen enempi tienaat. Huijaaminen on se mikä kannattaa.
Jos maksat veroja rehellisesti, et saa mitään. Mutta kun duunaat pimeesti, saat kaiken mitä tarvit.
Hyvä esimerkki: työstä saamasi satanen, sitä et saa kokonaan itsellesi, mutta kun teet sen pimeesti saat kaiken itsellesi.
Eduskunta kun puhuu sontaa paraikaa, että saa kansan uskomaan valheisiin, niin sepäs vasta on rahakasta hommaa.
Epärehelliisin keinoin elämän onni aukeaa. - Anonyymi
Mutta pitkäaikainen työnteko kerryttää kuitenkin sitä eläkettä ihan mukavasti
ja sillä kyllä taloudellinen ihminen pärjää ihan mukavasti.
Eläke riittää asuinkuluihin ja laskuihin ja yli menevällä osalla voi vieläpä
matkustella ja laittaa osan säästöönkin myöhempiin tarpeisiin .
Ei siis mitään ongelmia kun on aikanaan tehnyt rivakasti töitä.- Anonyymi
Ei kerrytä. Vaikka olet 40 v työssä saat saman kuin se joka on ollut työttömänä ja saa takuueläkettä. Työvuodet ei tuo lisää eläkettä, se on vaan uskomus, ei todenmukainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kerrytä. Vaikka olet 40 v työssä saat saman kuin se joka on ollut työttömänä ja saa takuueläkettä. Työvuodet ei tuo lisää eläkettä, se on vaan uskomus, ei todenmukainen.
Riippunee työstä? 27 kertymävuotta ja työeläke yli 3 tonnia. En tiedä mitä kaikkia avustuksia voisin saada mutta moraalini estää edes selvittämästä sitä koska nykyisen antama elämisen taso riittää minulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippunee työstä? 27 kertymävuotta ja työeläke yli 3 tonnia. En tiedä mitä kaikkia avustuksia voisin saada mutta moraalini estää edes selvittämästä sitä koska nykyisen antama elämisen taso riittää minulle.
HEI HALOOO.... mitä sä oikein uneksit, et voi saada 27 v työstäsi 3 tonnia, johan se olisi 6 tonnia tuplatyövuosista.... hahhaaaaa.... älä unta nää!!!
Sinä ja sinun moraalisi, missä on moraali tuossa sun eläkellaskelmassa.... hahhaaaa.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HEI HALOOO.... mitä sä oikein uneksit, et voi saada 27 v työstäsi 3 tonnia, johan se olisi 6 tonnia tuplatyövuosista.... hahhaaaaa.... älä unta nää!!!
Sinä ja sinun moraalisi, missä on moraali tuossa sun eläkellaskelmassa.... hahhaaaa....Kyllä valtiollakin voi saada 30 työvuodesta takuulausekkeella 60 %:n eläkkeen
eli se 3 tonnia/kk on ihan mahdollinen. Mullakin on useita kavereita, jotka
saa tuon verran eli 2100 € jää käteen joka kuukausi. Kyllä sillä pärjää jos
korvien välissä on muutakin kuin huminaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippunee työstä? 27 kertymävuotta ja työeläke yli 3 tonnia. En tiedä mitä kaikkia avustuksia voisin saada mutta moraalini estää edes selvittämästä sitä koska nykyisen antama elämisen taso riittää minulle.
Kuulut eläkeläiseliittiin tuon kolmen tonnin kanssa eli palkkasi on ollut hyvä, ei mikään duunarityö tai no jos ahtaaja, paperimies olet ollut.
Normiduunarin palkka on keskimäärin alle 3000€/kk brutto. Työnantajat jakelee armotta
potkuja +55v, jotka ei sitten kelpaa enää mihinkään. No työttömyys takaa "tulojen" mahtavuuden, joka yllätys yllätys, näkyy yhä pienempänä eläkkeenä. Tämä lienee hyvä sovittu diili työnantajien ja eläkeyhtiöiden kesken sovittuna.
Lidäksi vielä tuo eläke tai työttömyys näkyy oikein mukavana vero%:n kohoamisena. Mulla ei tuo ole oikein mahtunut kaaliin, tulot pienenee huomattavasti, mutta vero% nousee tuplasti.
- Anonyymi
Totta, jos ihminen ei tajua elää varojensa mukaan, niin köyhyys ei ole kiinni työstä eikä rahasta. Asioista valittaminen eli reklamoiminen ei ainakaan yleensä tarkoita oikeuteen menemistä. Asioita hoidetaan muutenkin tässä maassa.
- Anonyymi
sun tarinasi innostaa minua muuttamaan ulkomaille
en tunne ihan kaikkia suomen lakeja, mutta turhia ovat
ulkomailla voi aloittaa alusta - Anonyymi
nykyajan orjuus on velkaantuminen
- Anonyymi
Meillä ei ole yhtään velkaa, ostetaan kaikki käteisellä. Vltio hilaa omat velkansa kansan piikkiin, en minä ainakaan ole antunut lupaa heidän ottaa velkaa mun nimiini. Mulla ei ole yhtään velkaa, Mariin maksakoot valtionvelkansa ihan itse lun niitä omiin kaljotteluun otteleenkin. Me ollaan velattomia.
- Anonyymi
kadulla ei ole pahaa elää
- Anonyymi
velkaantuneiden vallankumous olisi tarpen
samat paskat vallassa, niin ego ja kukkaro kasvaa - Anonyymi
Ei ole auttanut ei.
- Anonyymi
Joissakin sivistysmaissa on mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin mutta ei tietenkään työpaikkakiusaajien Suomessa
- Anonyymi
Demariudessa ei ole täysin köyhiä vaan täydellisen kateellisia.
- Anonyymi
Mitä töitä teet ja, miten onnistuu töiden teko, kun olet asunnoton? Peseytyminen, nukkuminen, pyykin pesu jne?
Velkaannuit yritystoiminassa? Jätitkö verot maksamatta? Ostitko velaksi heti uuden mersun, että olet johtajan mallissa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 371609
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510