Eljas Simojoki ja Elmo Kaila

Simojoesta sanottua:

Hänen poliittisen ajatusmaailmansa ydin, unelma Suur-Suomesta, kietoutui kiihkeään körttiläiseen uskoon. Pappissukujen kasvatti syntyi körttiperheeseen Raution pappilassa Pohjanmaalla.

Tovereidensa piirissä “Simppa” oli rajujen leikkien johtaja, joka kunnostautui jopa katutappeluissa.

Hänen ristiriitainen persoonansa kieppui jossakin körttiläisyyden ja sotaseikkailijan roolin välissä. Samalla tavalla hän oli ristiriitainen monella tapaa. Turhamainen ulkonäöstään ja imagostaan, arka kunniastaan, innokas esittelemään voimiaan ja taitojaan. Samalla hän oli täysin piittaamaton rahasta ja omaisuudesta.

Nuorukaisen liukuminen aatekirjon laitaoikealle on kuvaus ihmismielen hurahduksesta ajattelumaailmaa, jossa rauhallinen harkinta ja toisten ihmisten mielipiteiden kunnioitus ovat täysin tuntemattomia. Elias Simojoki ajautui vuosi vuodelta kohti ajatuksen ja aatteen tislautumista muiden vihaamiseen ja omien totuuksien ylistykseen. Körttiläisyys ja herättäjäliike muodostivat uskonnollista pohjaa kiihtyvälle vihalle.

Hän oli romanttinen ääriajattelija, äkkipikainen ja puheissaan aggressiivinen. Miehen luonteenpiirteistä puskee esiin tietty rajattomuus ja jopa kaikkivoipaisuus. Hänen oli todella vaikea nähdä virheitä omassa toiminnassaan ja maailma suodattui hänelle hyvä-paha-asetelman läpi.

AKS:ssä Simojoen toverien joukossa oli Urho Kekkonen, joka Ylioppilaslehden ”Minä olin diktaattori” -pakinassaan olisi nimittänyt Simojoen uskontoasian ministeriksi. He olivat kuitenkin erilaisia nuorukaisia: Kekkonen raisu urheilija ja naistenmies, Simojoki ujo askeetti. Lyseolaisena hän oli ehdottanut, että pojat voisivat tanssia keskenään, koska tyttöjen kanssa tanssiminen voisi aiheuttaa ”alhaisia tunteita”.

Hänen johtamansa nuorisojärjestö Sinimustien toimintaa tutkittaessa paljastui myös yksityiskirjeitä, joissa hän lupaili poliittisten vastustajiensa vielä saavan keskitysleirimajoituksen, kunhan hänen johtamansa ”uusi nuoriso” olisi vallassa. Asiasta syntyi eduskunnassa ja lehdistössä mittava skandaali.

Nuorison taipumus mustavalkoiseen ajatteluun miellytti suuresti Simojokea, jonka maailmankatsomus muodostui valon ja pimeyden, hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Mustaa paitaa sinisen solmion kanssa kantavat sinimustapojat ja -tytöt palvoivat päällikköään. Simojoki pyrki muokkaamaan järjestöä
vahvasti Hitler-Jugendin kaltaiseksi ja valmentamaan heistä tottelevaisia taistelijoita, jotka tulevaisuudessa häämöttävän maailmanpalon syttyessä olisivat alttiit antamaan kaikkensa isänmaan puolesta
"Kun tämä nuoriso kutsutaan lippujen alle, ei sen paikka ole luentosalissa eikä sen tarvitse tuntea fasismin tai kansallissosialismin teoriaa, sen tulee vain: Uskoa, totella ja taistella."
”Elias teki paljon muuttuakseen nuorison kaltaiseksi – yhden asian ihmiseksi. 35-vuotiaana ‘musta Simppa’ oli aikuisen ihmisen vallalla ja kokemuksella varustettu, mutta teini-ikään psykososiaalisesti jumittunut. Oivallinen roolimalli itseään etsivälle nuorisolle siis.” Simojoki ei kuitenkaan ollut koskaan erityisen taitava organisoimaan järjestöpohjaista toimintaa, saati huolehtimaan edustamiensa järjestöjen raha-asioista.

Pappi, joka leikki tulella. Vahvasta kirkollisesta identiteetistään huolimatta Elias Simojoki oli mitä poliittisin ja yksisilmäisin toimija. Elias Simojoki ei luonteensa vuoksi menestynyt pappistehtävissä uran luojana.
Hän toimi pikkuseurakunnissa mm. Kiuruveden pitäjänapulaisena vuodesta 1929. Hän osasi kuulijoidensa itkettämisen taidon, mikä oli hyvien saarnaajien yksi ylivoimatekijä, kun kohteena olivat pohjoisemman Suomen herkät ihmiset. Kerran hän jopa kiipesi Kiuruveden kirkon torniin ristin päälle ystävänsä kauhistukseksi.
Pappina hän oli yhtä jyrkkä kuin poliitikkonakin: tanssi vei helvettiin, ja sinne joutuivat Simojoen mielestä myös Helsingin hiekkarantojen uimapukuiset naiset.
Pohjois-Savossa Elias Simojoen kannatus oli niin suurta, että hän pudotti eduskunnasta oman esimiehensä, Kiuruveden kirkkoherra Väinö Malmivaaran. Mutta vain pari vuotta myöhemmin yli 700 seurakuntalaista vaati pitäjänapulaisen eroa; syynä eivät niinkään olleet äkkijyrkät mielipiteet vaan se, että Simojoella oli taipumusta suoraan, usein myös laittomaan, toimintaan ja omintakeiseen moraaliin.

Monet aikalaiset pitivät Simojokea suorastaan naiivina, jonka aikuistuminen alkoi vasta, kun hän meni vuonna 1937 naimisiin ja sai vuonna 1939 pojan.

Simojoesta sanottua, osa II

Simojoki ei ollut ensisijaisesti reaalipoliitikko, vaan poliittinen fanaatikko. Hänen elämäntehtävänsä ja poliittinen määränpäänsä oli Suur-Suomi.

Simojoki ei kuvia kumarrellut, eikä uskonut lain pyhyyteen. Tämä johti 1930-luvulla säännöllisesti toistuviin vierailuihin käräjäoikeudessa ja usein pappismies oli myös tuomiokapitulin puhuteltavana. Hän koetteli puheillaan ja kirjoituksillaan jatkuvasti aikakauden sanavapauden rajoja. Simojoki joutuikin useita kertoja oikeuteen kirjoituksistaan. Ja myös teoistaan: kesällä 1930 hän sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion osallisuudesta kuopiolaisen rullatehtaan työntekijän kyyditykseen. IKL:n kansanedustajana Simojoki mokasi 30-luvun puolivälissä perusteellisesti, kun sotkeutui Viron äärioikeistolaisten vapsien vallankaappaushankkeeseen. Simojoki osallistui Viron diktaattorin Konstantin Pätsin kyyditykseen ja menetti tästä hyvästä väliaikaisesti papin virkansa. Eduskunnassa fasistinen IKL jäi pikkupuolueeksi ja kokoomus heitti Paasikiven johdolla ”hitleriläiset” ulos. Kesäkuussa 1938 oikeuslaitos lakkautti Sinimustat ja samana kesänä sisäministeri Kekkonen lakkautti IKL:n.
1930-luvun lopulla Elias Simojoki oli kiivaan työtahdin, henkilökohtaisten vastoinkäymisten ja poliittisen marginalisoitumisen uuvuttama.

Patologisen kiihkon surullinen taudinkuva. Elias Simojoki oli 1930-luvun lopulla vankan kristillisen vakaumuksen omaava fasisti, joka ihaili Hitleriä ja lumoutui natsien aatemaailmasta. Kansallissosialismi oli hänelle johtava kansallinen aate Euroopassa. Simojoki oli aikansa lapsi, joka eli äärinationalismin ja uskonnon ristipaineessa ja jonka toiminnan taustalla oli luterilaisen uskon, rasismin ja äärinationalismin epäpyhä kolminaisuus.

Talvisodan rintamalla Elias oli huomannut, että sosiaalidemokraatit työmiehet taistelevat ja kuolevat Suomen riveissä ihan niin kuin muutkin. Hän päätti pyytää anteeksi SDP:ltä, kun sota loppuu. Elias Simojoki kuoli Laatokan jäällä tammikuun 25. päivänä 1940 niin kuin oli elänytkin: aatteen puolesta yltiöpäisesti.

Globaalikapitalismi on tuottanut yhteiskuntiin liian paljon häviäjiä, jotka etsivät elämälleen ja olemassaololleen merkitystä. Googlesta löytyy valokuvia nuorista pojista tammikuisella hautausmaalla tekemässä natsitervehdystä kynttilät kädessä. Parikymppiset suomalaispojat tärisevät tammikuun pakkasilla Kiuruveden sankarihautausmaalla farkkutakeissa ja lenkkareissaan kunnioittamassa yli kahdeksankymmentävuotta sitten kuollutta pappia.

ihminen voi kantaa sisässään sekä rakentavia että tuhoisia voimia samanaikaisesti, mutta jos ajattelusi on yhteistä fasismille ja toimit kuin fasisti, niin etkö myös silloin ole sellainen.
Simojoen elämässä hätkähdyttävintä ei ole hänen fundamentalisminsa, rotuvihansa, jesuiittamaisuutensa tai häikäilemätön toimintansa lapsia lumonneena fasismin pillipiiparina. "Kylmäävintä on se, että tuon kaiken teki vilpitön kristitty, lämmin ystävä, lapsirakas altruisti, sankarillinen sotilas ja runoista lumoutunut ikuinen nulikka."

Kaila oli luonteeltaan aika lailla erilainen kuin Simojoki. Halusi pysytellä taustavaikuttajana ja kaihtoi julkisuutta. Politiikkaan hän ei osallistunut suoraan lainkaan.

Vippasin valmista:

Olavi Paavolainen osallistui jatkosodan aikana vuonna 1943 Suomen kulttuurirahaston ensimmäisille kulttuuripoliittisille päiville. Paavolainen kertoo miten puheessa toisensa jälkeen toistui Snellman, Snellman, Snellman. Kulttuuripäiville asepuvussa osallistunut Paavolainen ihmetteli sitä, että koolle kerääntynyt vanhoillinen seurakunta oli päättänyt unohtaa että maailmassa vallitsee sota ja nuoret miehet ovat rintamalla.

Kun Hitlerin sotaonnen käännyttyä myös Suur-Suomi-projektin loppu alkoi näyttää todennäköiseltä, Paavolainen alkoi etsiä syyllisiä ja nimesi suurimman vastuun kantajaksi Akateemisen Karjala-Seuran.

Akateeminen Karjala-Seuran aatteellisia juuria olivat fennomania sekä ryssänviha (ryssästä saa puhua vain hammasta purren). Itä-Karjalan ja Inkerin lisäksi AKS kantoi huolta myös Länsi-Pohjan ja Ruijan suomalaisvähemmistöjen asemasta.

Kansallisfilosofi Snellmanin peruskehikon muodostivat perhe, yhteiskunta ja valtio. Tähän kehikkoon maailmankansalaisuus ei sovi kovin hyvin. Kosmopoliittinen intressi ei Snellmanin mukaan voinut johtaa toimintaan, koska kukaan ei voi tietää mikä on ihmiskunnan etu.

Suur-Suomesta haaveilun perustelut löytyivät tuon ajan geopoliittisista käsityksistä Suomen-maan luonnollisista rajoista. AKS hahmotteli keräävänsä Suur-Suomen rajojen sisälle suurimman osan suomensukuisista heimoista. Inkeri olisi luterilaisena ja suomenkielisenä kuulunut itseoikeutettuna Suur-Suomen alueeseen, mutta oli yksi merkittävä reaalipoliittinen este: miljoonakaupunki Pietari/Leningrad.

AKS:n emotionaalinen lataus puolestaan kasvoi venäläisvastaisuudesta. Jääkäriaktivisti ja konspiraattori Elmo E. Kaila allekirjoitti kirjoittamansa kirjeet ”veljesi ryssänvihassa”. AKS:n retoriikka on muutenkin huomionarvoista, tunnuslauseita olivat mm. ”pirua ja ryssää vastaan” sekä ”pirua ja ruotsalaisuutta vastaan”. Liekö sitten taistelu ”pirua” vastaan vai mikä kerännyt erityisesti teologian ylioppilaita sekä eri herätysliikkeisiin kuuluneita (erityisesti heränneitä) seuran jäseniksi.

Kaila edusti ryssänvihan äärilaitaa myös politiikassa. Mannerheimin valmistautuessa kesällä 1919 hyökkäämään Suomesta käsin Pietariin tukeakseen valkoisten kenraalien Judenitšin ja Koltašakin sotaa, Kaila suhtautui Mannerheimin sotaretkeen penseästi, koska valloituksen jälkeen Pietari olisi luovutettu valkoisille venäläisille kenraaleille. Leningrad/Pietarille Elmo Kailalla oli paljon parempi vaihtoehto, koko kaupunki oli tuhottava upottamalla se veden alle.

Jatkosodan alussa ei pelkästään AKS, vaan myös suomalainen poliittinen eliitti ja Mannerheim odottivat Hitlerin suunnitelman onnistumista, Leningrad olisi tuhottu, hengissä säilyneet venäläiset olisi ajettu itään ja tilalle olisi perustettu jonkinlainen vapaakaupunki.

Luettiin AKS:n parissa toki muutakin kuin Snellmania ja Raamattua. Monet nuoret intellektuellit kuuluivat ainakin jossakin vaiheessa seuraan, kuten esim. Martti Haavio, Urho Kekkonen ja AKS:n hovirunoilijana pidetty Matti Kuusi. Matti Kuusi kertoo muistelmissaan itse lukeneensa mm. Spengleriä.

Oswald Spenglerin kirja länsimaiden perikadosta oli tietenkin sopivaa luettavaa. Spenglerin ajatuksista AKS:n ajattelijat ammensivat pontta näkemyksilleen siitä, että Suomi, johon olisi liitetty Itä-Karjala, Aunus ja Muurmanni, nousisi Pohjolan johtavaksi valtioksi. Suur-Suomi edustaisi uutta pohjoista kulttuuria rappeutuvien eurooppalaisten valtioiden ja näiden edustamien sivilisaation rinnalla.

Ukko-Snellman olisi varmaan kääntynyt haudassa, jos olisi tiennyt mihin kaikkeen riekkumiseen hänen nimeään ja ajatuksiaan oikein käytetään.

Marski ratsastelee ja patsastelee edelleen, nyttemmin hieman nykytaiteen varjossa. Mannerheim olisi varmaan tyytyväinen, jos tietäisi että Pietari on tätä nykyä venäläisten valkoisten kenraalien hallinnassa. Karskisti sanottuna, ei siinä marskin sotaretkeä tarvittu, vaan aikaa ja kärsivällisyyttä.

Moni AKS:n jäsen (lähes 400 eli suurin piirtein 10 % koko AKS:n jäsenmäärästä) maksoi Suur-Suomi –projektista kovan hinnan kaatumalla sodassa, mutta sodasta hengissä palaneet tekivät usein näyttävän karriäärin. Unelmat Suur-Suomesta eivät toteutuneet, mutta henkilökohtaista urakehitystä se ei haitannut.

Konspiraattori Elmo Kailakin loukkaantui vaikeasti, ei kylläkään rintamalla, vaan lentonäytöksessä, jossa lentokoneen potkuri iski häntä päähän. Toivuttuaan syvästä tajuttomuustilasta Kaila oli kokenut uskonnollisen herätyksen. Aika pian näytti venäläisvihakin ainakin osittain lientyvän. Näkyvänä merkkinä voidaan pitää sitä, että Kaila ei enää lopettanut kirjeitään allekirjoitukseen "veljesi ryssänvihassa", ryssänviha sai jäädä pois, siitä lähtien Kailakin oli pelkkä veli.

Kyllä tästäkin ketjusta selviää, että OikSosDem on pesunkestävä kansallissosialisti eli natsi.

Myös Jussi Niinistö on laskettava viisaisiin miehiin ja punaerkit- ervastit ikuisiin väärässäolijoihin
Telaketjumies oli oikeassa

"Puolustusministerinä perussuomalainen Jussi Niinistö uskoi tankkeihin, miinoihin, tykkeihin ja rynnäkkökiväärimiehiin. Moni naureskeli."
www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009464304.html

Olivat kyllä huippu kansaa! Rakastan heitä ja myös toista heistä! SAAMELAISET SAAMELAIsET LETS GO