Esimerkiksi ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ihmetteli vastikään, miksi perussuomalaiset ovat liittoutumassa tunnettujen Venäjä-myönteisten puolueiden kanssa europarlamentissa.
Perussuomalaisten kansanedustajista erityisesti Tom Packalén on tullut tunnetuksi Venäjän kantoja myötäilevistä lausunnoistaan. Packalénin ohella puolueen varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari ja Juho Eerola ovat esittäneet omintakeisia Venäjä-näkemyksiä.
Erikoinen historiavertaus
Nykyisin eduskunnan varapuhemiehenä toimiva kansanedustaja Juho Eerola totesi Nykypäivä-lehden haastattelussa maaliskuussa 2018, että vaikka Venäjä teki väärin vallatessaan Krimin, tilanteessa pitäisi ottaa huomioon myös alueiden kansalaisten näkemys, jotka Eerolan mukaan on se, että he kuuluisivat mieluummin Venäjään kuin Ukrainaan.
Perussuomalaisten kansanedustajista erityisesti Tom Packalén on tullut tunnetuksi Venäjän kantoja myötäilevistä lausunnoistaan. Packalénin ohella puolueen varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari ja Juho Eerola ovat esittäneet omintakeisia Venäjä-näkemyksiä.
Erikoinen historiavertaus
Nykyisin eduskunnan varapuhemiehenä toimiva kansanedustaja Juho Eerola totesi Nykypäivä-lehden haastattelussa maaliskuussa 2018, että vaikka Venäjä teki väärin vallatessaan Krimin, tilanteessa pitäisi ottaa huomioon myös alueiden kansalaisten näkemys, jotka Eerolan mukaan on se, että he kuuluisivat mieluummin Venäjään kuin Ukrainaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Åkesson on ollut Ruotsissa päsmäröimässä jo monta vuotta, mutta mitä on saanut aikaan? Ei yhtään mitään. Ja hänestäkö sitten pitäsi meidän ottaa oppia?
IL selvitti kaikkien eduskuntavaaleissa ehdolla olevien rikostuomiot viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
Ehdokasmäärään suhteutettuna eniten rikoksesta tuomittuja ehdokkaita on VKK:lla (23,4 prosenttia). Seuraavina tulevat Liike Nyt (7,3 prosenttia) ja perussuomalaiset (6,9 prosenttia).
Sivari julkihomo Tynkkynen paras persu kiihottanut kansaa kolmella tuomiolla
No huh!!!
Tietysti persut haluavat Ryssien alamaisiksi, joilla on niin mukavaa olla, että ....
Silloin selviää sekin, ketkä persuista osaavat lentää
silloin kun putinistit pudottavat heitä hotellista tai muista korkeista paikoista.
Onko Perussuolaiset ja Juho Kierola palkansaajan asialla , ei todellakaan. Aloitetaan työttömyyskorvauksista, Perskutarallat laittaa Suomen talouden kuntoon leikkaamalla korvauksista kopioimalla Sekoomuksen ohjelmaa.
Eerolan ja Perussuomalaisten talouspolitiikka: äärioikeistolainen sika säkissä .
Ei mitään hätää Persut kuin Kokoomus myöskin niin kannatus laskee selvästi ennen vaaleja. Kunhan kansa vain osais äänestää oikein.
Sanna on nyt paljon vartia.
Syy miksi vihaat persuja on se, että sinun halutaan vihaavan heitä. Olet marionettinukke. Istuva hallitus on nukkehallitus. Kulissien takana heitä ja sinuakin ohjailee World Economic Forum. Se mitä Suomessa tapahtuu vuonna 2035 on Great Reset. Perussuomalaiset vastustavat sitä. Sinä vastustat perussuomalaisia. Koska olet marionettinukke. Ja Perussuomalaiset ei saa saada ääntäsi, jotta Great Reset saataisiin toteutettua.
Kysymys kuuluu; haluatko sinä Great Resetin?
Great Resetiä koskevissa salaliittoteorioissa se on esitetty vaikutusvaltaisten kapitalistien ja poliitikkojen johtamana autoritaarisena, sosialistisena maailmanhallintosuunnitelmana.[10] Great Resetiin liittyvien salaliittoteorioiden leviäminen kiihtyi, kun useat eri maiden johtajat, kuten Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau, toivat esiin puheissaan ajatuksen koronapandemian jälkeisestä "nollauksesta".[
Näinhän se menee, persut yrittää sekoittaa kansalaisten ajatukset salaliittoteorioillaan.
Muista äänestää, Pelasta Suomi Perussuolaisilta
https://www.is.fi/kuntavaalit2012/art-2000000553463.html
Koirille pitää saada oma koppi uimahalliin
https://is.mediadelivery.fi/img/658/cbcd27ce396c4050bb56a4511f51dce1.jpg