Newtonin ensimmäinen laki kuuluu, että liikkeessä olevan kappale jatkaa liikettään ja paikallaan oleva kappale pysyy liikkumattomana, ellei niihin vaikuta mikään muu ulkoinen voima. Tämä laki soveltuu myös ihmisiin. Jotkut ovat luonnostaan innokkaita saattamaan projektinsa loppuun, toiset ovat apaattisia vaatien jatkuvaa puskemista työn edistymiseksi. Joidenkin harrastama laiskuuden elämäntyyli houkuttelee monia. Raamatun mukaan on kuitenkin selvää, että Herra määräsi ihmisen tekemään työtä. Näin ollen laiskuus on synti. "Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi" (San. 6:6).
Raamattu opettaa meille paljon laiskuudesta. Sananlaskujen kirja sisältää erityisen paljon laiskuutta ja laiskureita koskevia varoituksia. Sananlaskut kertovat laiskurin vihaavan työntekoa: "Omiin mielitekoihinsa laiska kuolee, kun kädet kieltäytyvät työnteosta" (San. 21:25); hän rakastaa nukkumista: "Saranoillaan ovi kääntyy, vuoteellaan laiska" (San. 26:14); hänellä on aina tekosyitä puolustukseen: "Laiska sanoo: 'Tiellä on leijona, keskellä katua kulkee peto'" (San. 26:13); hän tuhlaa aikaa ja energiaansa: "Joka hoitaa työnsä veltosti, on vahingontekijän veli" (San. 18:9); hän kuvittelee olevansa viisas, mutta on ymmärtämätön: "Laiska on mielestään viisaampi kuin seitsemän neuvokasta miestä" (San. 26:16).
Sanalaskut kertovat meille myös laiskurin kohtalon. Laiskurista tulee palvelija ja velkaantunut: "Ahkera päätyy päälliköksi, laiskuri toisten käskettäväksi" (San. 12:24). Hänen tulevaisuutensa on synkkä: "Syksyllä laiska ei kynnä -- elopellolta hän palaa tyhjin käsin" (San. 20:4). Häntä odottaa köyhyys: "Laiska toivoo mutta ei saa, ahkera syö itsensä kylläiseksi" (San. 13:4).
Fakta laiskuudesta-köyhyys
14
331
Vastaukset
- Anonyymi
"Älä usko lauluihin, ne tekee susta haavelijan, ne saa sut kuvittelemaan asioita, joilta mielesi koittaa sua suojella, niil on taipumus sotkee kaikki asiat ja jättää kaaokseen..."
Aika hyvin Wirtasen Tonin laulussa... ;) - Anonyymi
Laiskoista on siis kerrottu totuus jo 2000 vuotta sitten, mutta kaikki ei ymmärrä.
Jotkut vielä elättää toiveita, että sohvalla röhnöttämällä voisi rikastua.- Anonyymi
Kyllä voi. Minä voisin vaikka nukkua 6 kk sohvalla, niin sahaa tulee tilille kelasta ja tt tukea ja työttömyyskrovausta. Niin, kyllä voi rikastua. Tai istua rannalla koko kesän ja aina vaan tulee rahaa tilille.
- Anonyymi
Eivät edes osaa hallita rahamenoa niin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät edes osaa hallita rahamenoa niin..
Miksi se kiusaa sinua toisten rahan kulutus? Kuka on huolissaan susta??? No minä olen ainakin, miksi tuhlaat rahasi kaljaan ja tupakkaan? Säästäisi paljon jos jättäisi viinat kauppaan. Kokeile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä voi. Minä voisin vaikka nukkua 6 kk sohvalla, niin sahaa tulee tilille kelasta ja tt tukea ja työttömyyskrovausta. Niin, kyllä voi rikastua. Tai istua rannalla koko kesän ja aina vaan tulee rahaa tilille.
Onkisit edes voisit saada kalaa . Säästöjä tulee joka kalasta. Näytät ahkerallekin onki kädessä . . . Yms jne
- Anonyymi
Palvelija? Jo raamatun aikaiset johtajat olivat kansansa palvelijoita. Joten lopeta palvelijoiden ja heidän ammattiensa alentaminen ja halveksiminen.
- Anonyymi
Millainen ihminen on susta laiska? perustele.
- Anonyymi
Kelan elätti !
- Anonyymi
miksi raamatussa jesus ei tarttunut työhön, aikuinen mies,,, vaan vaelteli ympäriinsä, vältteli töitä, ja oli ristiriidassa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ?
- Anonyymi
Newton oli oikeassa ja laiskuuden aiheuttama köyhyys on tyhmää.
- Anonyymi
Toisaalta millainen työ vie pois köyhyydestä???? Töitä voi kirjaimellisesti tehdä hiki otsalta valuen ja on raskasta esim siirellä isoja kiviä metsässä paljain käsin ..Mutta onko siitä hyötyä?? Maksaako joku siitä palkkaa??? ja jos maksaa niin minkälaista .Onko palkka riittävä poistamaan jonkun tason köyhyyden??
- Anonyymi
Ihan tavallinen työ jo kumoaa köyhyyden eikä enää tarvitse kela-almuja.
Pääsin töihin 1978 eikä ole kurjuutta eikä nälkää ollut enää sen jälkeen.
Tuosta pitkästä työrupeamasta kertyi eläkettäkin sen verran, että ei
tarvitse mitään tukiaisia, vaan pärjää ihan hyvin omillaankin.
Kela on ollut minulle tarpeeton talo kohta 50 vuotta.
- Anonyymi
Onks tää teko älyllä tuotettu? On niin sen tapaista tekstiä, pintapuolista ja asian vierestä, että ei ole ihan ihmisen ajattelulla aikaiseksi saatu! Heheee..... yritys sulta kyllä hyvä, mutta mutta....ei sun tuotosta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774