Outo kumpu syrjätynminen

Joo se o paha joo
14847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ylös

Äänestä

Onko Outokumpu todella Suomen syrjäytyjien keulakuvakaupunki?

Äänestä
  • Joo

    Äänestä

  • Kyllä siellä Outokummussa on sitten asiat kehnosti.

    Äänestä

Luhistuuko Outokumpu kokonaan ?

Äänestä

Paras keino vähentää syrjäytymistään on lopettaa Eppu Normaalin musiikin kuuntelu.

Paitsi ehkä niitä ihan varhaisia Eppu Normaali biisejä voi pieniä annoksina kuunnella, siis niitä varhaisia biisejä joissa Martti Syrjä ei ole sanoittaja vaan sanoitukset on tehnyt Mikko Saarela.

Mutta kaikki ne biisit joissa säv/san on Mikko Syrjä / Martti Syrjä kuuntelua tulee välttää. Myös kappaleet joissa on Aku Syrjän soittamia rumpusooloja voivat olla äärimmäisen syrjäyttäviä varsinkin jos ne säv/san ovat Mikko ja Martti Syrjä-serkkujensa aikaansaannoksia. Sikäli kuin tiedän niitä ei ole yhtäkään vaan Juice Leskisellä taisi olla vankka osuus siihen Aku Syrjän soolokappaleeseen jossa Aku Syrjän toiminta rumpalina Epuissa rinnastettiin peräti erään Ringo-etunimeä käyttäneen ulkomaalaisrumpalin uraan eräässä aikoinaan jossain määrin menestystä saavuttaneessa ulkomaalaisessa rock-yhtyeessä.

Äänestä
  • Ok buumeri

    Äänestä

  • Uskotko myös salaliittoteorioihin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Uskotko myös salaliittoteorioihin ?

    Kaikkihan niihin Outokummussa uskoo !

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kaikkihan niihin Outokummussa uskoo !

    Ok buumeri

    Äänestä

Onko Outokummun syrjäytymisbuumia saatu kuriin ?

Äänestä
  • Ei oo

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei oo

    Se on oikein !

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Se on oikein !

    Joo

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joo se o paha joo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu