Perussuomalaiset korpikulttuurin vaalijoina

Suomalaisuus tulee ensisijaisesti määritellä perussuomalaisten vaaliman ”korpikulttuurin”, takapajuisuuden sijasta teollisuuden, kaupungistumisen, korkean teknisen kehityksen, tietotekniikan ja modernin taiteen kautta, koska sitä nykysuomalaisuus todellisuudessa edustaa mikäli niin vain haluttaisiin itselle myöntää ja muille kertoa.

”Ikkunat auki Eurooppaan!” oli 1920–1930-luvulla Suomessa vaikuttaneen kirjailijaryhmittymä tulenkantajienkin tunnuslauseena, mikä puolestaan oli lainausta kirjailija, runoilija ja säveltäjä Elmer Diktoniuksen esittämistä, Suomessa 1920-luvulla modernismia edustaneen Ultra-kulttuurilehden tavoitteista: "Ikkunat auki Eurooppaan päin".

Nyt 100 vuotta myöhemmin noista tulenkantajien ajoista, on aika jättää korpikulttuurin vaaliminen taakse ja pitää ne "Ikkunat auki Eurooppaan päin".
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eikös tuukka puhunut eurooppalaisuudesta eli olet natsi ?

Äänestä

SUOMI TAKAISIN. Tehtaan piippu on ympäristöteko.

Äänestä

Kyllähän suomessa ei ole enää yhtään korpikylää , jossa Persut ei vihaansa levittäisi !!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaisuus tulee ensisijaisesti määritellä perussuomalaisten vaaliman ”korpikulttuurin”, takapajuisuuden sijasta teollisuuden, kaupungistumisen, korkean teknisen kehityksen, tietotekniikan ja modernin taiteen kautta, koska sitä nykysuomalaisuus todellisuudessa edustaa mikäli niin vain haluttaisiin itselle myöntää ja muille kertoa.

”Ikkunat auki Eurooppaan!” oli 1920–1930-luvulla Suomessa vaikuttaneen kirjailijaryhmittymä tulenkantajienkin tunnuslauseena, mikä puolestaan oli lainausta kirjailija, runoilija ja säveltäjä Elmer Diktoniuksen esittämistä, Suomessa 1920-luvulla modernismia edustaneen Ultra-kulttuurilehden tavoitteista: "Ikkunat auki Eurooppaan päin".

Nyt 100 vuotta myöhemmin noista tulenkantajien ajoista, on aika jättää korpikulttuurin vaaliminen taakse ja pitää ne "Ikkunat auki Eurooppaan päin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu