tämähän on historia-palsta, niin itselle tuli mieleen 70-luvun lapsuus ja Espanja.
Espanjassahan oli fasistidiktaattori Franco vallassa vuoteen 1975 asti.
Itselle on jäänyt mieleen vain kaverin lomamatkat Espanjaan 70-luvun loppupuolella. Eli Espanja taisi vasta heräillä diktatuurista siihen aikaan. Tosin Keihäs-matkat aloittivat jo 60-luvulla.
Voisiko joku paremmin tietävä valaista aisaa?
Espanjassahan oli fasistidiktaattori Franco vallassa vuoteen 1975 asti.
Itselle on jäänyt mieleen vain kaverin lomamatkat Espanjaan 70-luvun loppupuolella. Eli Espanja taisi vasta heräillä diktatuurista siihen aikaan. Tosin Keihäs-matkat aloittivat jo 60-luvulla.
Voisiko joku paremmin tietävä valaista aisaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Francon fasistiksi kutsuminen on pikkasen epätarkkaa, etenkin loppuvaiheessa. Franco otti vaikutteita ja etenkin apua Hitleriltä ja Mussolinilta sodassa, mutta lopulta se oli lähinnä konservatiivinen, patriarkaalinen, katolinen, autoritäärinen ja antikommunistinen. Diktatuuri on kuitenkin kai oikea käsite ainakin tuonne 60-luvulle saakka. Fasistithan oli hyvinkin radikaaleja ja moderneja monessa suhteessa. Francon Espanja oli jämähtänyt muinaisuuteen, ja taloudellisesti se oli miltei kehitysmaa.
Siihen, että maa oli niin köyhä ja takapajuinen saattaa (en tiedä Keihäsmatkoista) liittyä se, että ensin ranskalaiset ja länsisaksalaiset, sitten skandinaavit ja lopulta suomalaiset alkoi turismin siellä: se oli halpaa.
Kun paranoidi Franco oli kieltänyt espanjalaisia matkustelemasta liikaa ulkomailla, turistit sitten toi vaikutteita maahan, muutakin kuin bikinit. Francon kuoleman aikaan maata alettiin pikkuhiljaa ujuttamaan demokratian suuntaan, ja Francon vanhat kaverit oli projektissa mukana. Kuningas palautettiin hommiinsa, tai siis uusi ja nykyinen kuningas Juhana Kaarle (Juan Carlos). Kuningas ottikin sitten demokraattisen ikonin roolin, mikä auttoi porvaristoa hyväksymään demokratiassa myös sosialistit - etenkin kun Franco oli tukeutunut suurmaanomistajiin ja -porvareihin, ei enemmistöön.
Muistaakseni ekat vapaat vaalit joskus 70-80-lukujen vaihteessa menikin sitten sosialisteille, käytännössä siis demareille. Tietyt ikävät francolaisuuden piirteet säilyi ja itse asiassa sossut ajaa niitä tiukasti edelleen: vaikka Espanjan autonomioitten (osavaltio? lääni?) suhteellinen itsenäisyys palautettiin, hallitus on hyvin tiukka keskusvallan säilyttämisen suhteen, mikä on johtanut Baskimaassa väkivaltaan (Franco aloitti baskien sorron niin kuin Guernicasta tiedetään). 80-luvulla Espanjan ja Ranskan Mitterrandin demarihallitukset veti yhteistä salaista poliisin toteuttamaa salamurhaohjelmaa militanttien baskijohtajien tappamiseksi (vertaa Israel).
(Francon kauden alkuvaiheen raakuutta ei tarvitse vähätellä vaikkei Francoa puhtaasti fasistiksi voisi määritelläkään. Myöhemminkin vasemmistolaisilla ja baski- ja katalaaninationalisteilla oli vaikeaa)
Satuin itse olemaan silloin Las Palmasissa, kun
tieto Francon kuolemasta tuli. Ei siellä kuulu-
nut mitään riemuhuutoja fasismista vapautumisen
kunniaksi, vaan kaikki olivat hyvin vakavia ja
maahan julistettiin neljän päivän suruaika.
Mm. kaikki ravintolat olivat kiinni ja kaupois-
takin auki vain muutamat. Liput olivat puoli-
tangossa koko tuon neljän päivän ajan. Ei kommunistit pitivät
Fancoa hyvänä johtajana.
Luulin viestissäni nimenomaan vastustaneeni yksioikoista kuvaa Francosta fasistidiktaattorina. Ihmiset olivat sen verran tyytyväisiä rauhalliseen vaikka epävapaaseen tilanteeseen, että odottivat kiltistä Caudillon kuolemaa ennen demokratisointia. Poliittisesti Franco kyllä nimenomaan tukeutui aristokratiaan.
Äsköisen kirjoitin kiireessä.
Vaikka Franco olisi tukeutunutkin aristokratiaan, ei se tarkoita etteikö alempi keskiluokkakin olisi saattanut samastua systeemiin, en itse tunne asiaa kovin hyvin (tai tunnen sen poliittisen historian kautta, ja pol historiassa on usein se huono puoli ettei se kerro laajoja kokonaisuuksia).
Ei olisi mitenkään harvinaista että keskiluokka on tyytyväinen diktatuuriin, jos se on vakaata ja vaino kohdistuu vähemmistöä (esim. baskit) tai poliittisesti vastakkaisia mielipiteitä ajaviin alempiin luokkiin (työväki. Espanjassa muutkin kuin kommunistit olivat ahtaalle, esim. sosialistit).
Francon hallinossa toisinajattelijoiden vaino oli tosiaan loppua kohti vähemmän näkyvää. Samahan se oli Suomessa, vaikka tasavalta rakentui veriselle sisällissodalle ja hävinneiden murhille ja oikeuksien polkemiselle, saavutettiin aika rauhallinen systeemi, joka vieläpä demokratisoitui rauhanomaisesti viim. talvisodan yhteydessä. Franco voitti oman verisen sisällissotansa, jatkoi vainoja jonkun aikaa, mutta systeemi stabiloitui, tosin ei demokratiaksi.
Se, että osa keskiluokastakin suri Francoa ei tarkoita ettäkö ne olisi surreet diktatuuria.
Kun ei ottanut osaa toiseen maailmansotaan.
Hitler kutsui Francon neuvotteluihin (Ranskan valtauksen jälkeen) sotaanosallistumisesta mutta Franco ei tullut sinne. Sai täten hallita kuolemaansa saakka.Vrt Hitler ja Mussolini.
Espanjasta lähti vain vapaaehtoisia Saksan avuksi.