mitä riisihäröille

ryynipusseihin ja vehnäjauhoon ja makarooneihin on pesiytynyt riisihäräjä. Niitä oli jo syksyllä, joten pakastin kaikki viljapohjaiset tuotteet jotta ötökät kuolisivat eivtkä lisääntyisi. Jonnekin kaapinnurkkaan on varmaan jäänyt muutama otus, kun taas on pusseissa hyönteisproteiinia. Turha sanoa, että heitä ryynit mäkeen, ei näillä ruuan hinnoilla. Miten saan otusten lisääntymisen kuriin ja loppumaan. Ne ötökkäryynit pakasta taas ja keräilen sitten otukset pois kun kaaran ryyniä kattilaan ja pistan vettä päälle. Ötökät kelluvat ja ovat helppoja noukkia lusikalla pois.
6109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En tiedä auttaako pakastaminen, parempi heittää kaikki pois ja ostaa uusia tuotteita. Ja säilyttää niitä sen jälkeen tiiviissä purkeissa.

Äänestä

Muistelen joskus nuoruudesta, että mummot siilasivat jauhot eli laskivat
ne tiiviin siivilän läpi samalla siivilää heilutellen. Sinne jäivät ötökät, kokkareet
ja muut epäpuhtaat ainesosat. Lopuista saattoi hyvinkin tehdä ruokaa.
Marjamehupullosta otettiin home pois kutomapuikon toisella päällä ja
vähän isommista purkeista sitten lusikalla. Muu oli syömäkelpoista .

Äänestä

Syö ne häröt, saat proteiinia.
Toisaalta, pakastaminen ei hävitä niitä. Ainoastaan keittäminen.
Keitä kaikki mitä ostat.

Äänestä

Hommaa sopivia pelti- tai muovisia säilytyspurkkeja mihin laitat kaikki jauhot ja ryynit. Kirppareiltakin saattaa löytyä halvalla jos et raaski kaupasta ostaa.
Näin vältyt ötököiden leviämiseltä kaapissasi. Mä en ole ikinä onnistunut yhtään riisihäröä tai muutakaan öttiäistä keittiöni kaapissa näkemään kun olen noita purkkeja käyttänyt jo vuosikymmenet. Myös sokerit pistän purkkeihin. Jopa fariinisokeri säilyy paremmin ja kuivumatta kovaksi kun laittaa tiiviiseen lasipurkkiin.

ent kyökkipiika 68v

Äänestä

Siis tuleeko ne häröt ja muut jauhopussien mukana kaupasta? Vai onko niitä kaapeissa?
Sitten kun laittaa lasipurkkiin jauhot, sinne ne jää härötkin. Lisääntyykö ne siellä vai kuoleeko?

Äänestä

Kaipa ne aikuiset häröt ym. ötökät siellä pakastimessa kuolee, mutta niiden munat voivat säilyä hengissä, ja sitten taas lämpimässä kuoriuduttuaan alkavat syömäpuuhiin. Kun olet nuo vanhat murot sun muut pakastimesta syönyt, laita ostamasi uudet suoraan kannellisiin lasi- tai peltipurkkeihin. Näin itse olen päässyt eroon moisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ryynipusseihin ja vehnäjauhoon ja makarooneihin on pesiytynyt riisihäräjä. Niitä oli jo syksyllä, joten pakastin kaikki viljapohjaiset tuotteet jotta ötökät kuolisivat eivtkä lisääntyisi. Jonnekin kaapinnurkkaan on varmaan jäänyt muutama otus, kun taas on pusseissa hyönteisproteiinia. Turha sanoa, että heitä ryynit mäkeen, ei näillä ruuan hinnoilla. Miten saan otusten lisääntymisen kuriin ja loppumaan. Ne ötökkäryynit pakasta taas ja keräilen sitten otukset pois kun kaaran ryyniä kattilaan ja pistan vettä päälle. Ötökät kelluvat ja ovat helppoja noukkia lusikalla pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu