Laiskat pastorit lammasturkissa

Anonyymi-ap

Adventistipastorit ovat tunnettuja laiskuudestan sillä he eivät edes viitsi järjestää ehtoollista kuin muutaman kerran vuodessa.
Viikko on aikaa sapattiopetuksen valmistamiseen joka on aivan liian lyhyt aika heidän mielestään.
Ahneet pastorit haluavat että teet testamentin Adventtikirkolle.
Kumosiko Jeesus viinin?

26

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja valehtelee, kun ei mihinkään muuhun pysty.

    • Anonyymi

      Jeesus ei puhu viinistä yhtään mitään puhuessaan ehtoollisesta. Jokaisessa UT:n tekstissä puhutaan "viinipuun annista" Se on heprealainen tapa puhua rypälemehusta.

      • Anonyymi

        "Keväällä vietetyn pääsiäisjuhlan aikaan ei ollut tuoreita rypäleitä joista olisi voitu kerätä mehua, ja ennen pastörointi-tekniikoita ei mehua olisi mitenkään voitu säilöä. Juutalaiset toki Vanhan testamentin opetuksen mukaisesti tiesivät juoppouden olevan paha asia, mutta se ei tarkoittanut etteivät he olisi käyttäneet mielellään alkoholipitoista viiniä. Muuten olisikin aika vaikea ymmärtää hovimestarin sanat Kaanaan häissä (Joh. 2) hyvästä viinistä joka olisi pitänyt tarjota ennen vieraiden juopumista, tai pilkkaajien väite helluntaina siitä, että apostolit kielillä puhuessaan olisivat olleet humalassa. Rabbien kielenkäytössä ”viinipuun anti” merkitsee nimenomaan käyttämällä alkoholipitoiseksi tehtyä viiniä, ja erityisesti suuressa pääsiäisjuhlassa pidettiin huoli siitä, että tarjolla oli hyvää viiniä. Kristityt välttävät juoppoutta, mutta arvostavat Jumalan lahjaa viinissä. "

        Lähde: www.luterilainen.net

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseinen nettisivu valehtelee.

        Nettisivun väitteet täyttä paskaa.

        Juutalaiset osasivat säilöä rypäleiden mehun viinileileissä ilman, että se kävi ja kehittyi alkoholiksi. Tästä on ihan riittävät ja aukottomat todisteet.

        Sivun tulkinta Joh. 2. on väärä. Samoin helluntaista. Kuten myös termistä "viinipuun anti".

        Koko sivu on höpöhöpöpuhetta, jossa yritetään oikeuttaa viinan käyttö ehtoollisella ja näin tehdä Jeesuksesta viinan saastuttama synti.

      • Anonyymi

        Rypälemehu ei pitkään säily mehuna. Se käydä rupsuttaa viiniksi. Se säilyy pitempään. Ei kuitenkaan hirmu pitkään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nettisivun väitteet täyttä paskaa.

        Juutalaiset osasivat säilöä rypäleiden mehun viinileileissä ilman, että se kävi ja kehittyi alkoholiksi. Tästä on ihan riittävät ja aukottomat todisteet.

        Sivun tulkinta Joh. 2. on väärä. Samoin helluntaista. Kuten myös termistä "viinipuun anti".

        Koko sivu on höpöhöpöpuhetta, jossa yritetään oikeuttaa viinan käyttö ehtoollisella ja näin tehdä Jeesuksesta viinan saastuttama synti.

        Viini muuttuu etikaksi.
        Sitä ne raamatun ajan ihmiset latkivat.
        Kehuivat hyväksi.

    • Anonyymi

      Marjamehu on halvempaa kun vuosikerta viini.

    • Anonyymi

      Oikea lammaspaimen panee henkensä alttiiksi lampaidensa edestä.
      Adventtikirkon pastori panee lampaitaan henkensä edestä.

      • Anonyymi

        Valheesi ei hetkauta.

    • Anonyymi

      Jeesus hetkautti papeista ja sanoi heitä kyykäärmeen sikiöiksi.

      Käärme kysyi toiselta käärmeeltä:

      – Tiedätkö, olemmeko me myrkyllisiä?

      – En ole varma, miksi niin?

      – Puraisin itseäni äsken huuleen!

      • Anonyymi

        Miksi sinä aina valehtelet? Jeesus puhui lainopettajille ja fariseuksille.

        Lainopettajat = lakimiehiä, perinnäissääntöjen asiantuntijoita.
        Fariseukset = maallikkosaarnaajia.

        Kumpikaan ryhmä ei ollut pappeja.

        "Fariseukset = maallikkosaarnaajia."

        Sitähän adventtikirkon pastorit juuri ovatkin maallikkosaarnaajia suurimmalta osaltaan.
        Maallikko on vapaehtoinen, eikä hän saa palkkaa.
        Seurakunnan jäsen, joka tekee ilmaistyötä yhteisönsä piirissä, on maallikko, mutta ei vielä maallikkosaarnaaja, koska adventtikirkossa vallitsee tarkka hierarkia, eivätkä suinkaan kaikki pääse saarnaamaan, koska valvonta on tiukka. Palkkapaimenet kun pelkäävät, että maallikko voisi alkaa puhua omiaan tai paremminkin sitä, mikä ei ole USA:ssa lukkoon lyötyä adventismia ja 'adventtitotuutta', joksi kirkko mieluusti 'höttöään' nimittää.

    • Anonyymi

      Kaikille kirkkokunnille testamentataan. Adventtikirkolla ei ole verotusoikeutta, kuten ev.lut.kirkolla, jolle myös testamentataan.
      Ehtoollisen järjestäminen harvemmin ei liity laiskuuteen.

    • Anonyymi

      Onks pappi parempi uskonnaisjohdtuksissa, kuin

      Jo ikääntyneet pastorit!

      • Anonyymi

        Mitä oikein yrität sanoa?

    • Anonyymi

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/alkoholi-lisaa-syopariskia-ja-yksi-juoma-on-erityisen-kova-myrkky-tassa-syy/8122494

      Ravinnon ja juomien terveyshaitat linkittyvät käytön määrään ja säännöllisyyteen. Tärkeintä olisi kiinnittää huomiota kokonaisuuteen ja arjen päivittäisiin valintoihin.

      – Pienikin annos epäterveellistä ainetta päivittäin voi olla haitallista. Ei pelkästään suoralla toksisuus- ja limakalvovauriomekanismilla, vaan muun muassa kuormittamalla maksan aineenvaihduntaa ja heikentämällä painonhallintaa, Joensuu kertoo.

      Oikeanlainen ravinto ehkäisee myös esimerkiksi muistihäiriöitä, tyypin 2 diabetesta, masennusta sekä sydän- ja verenkiertoelinten sairauksia.

      Sitten kun tämä nauraja on kehunut huumetta, kuulema hekumallisemman terveellisempää, kuin viina.
      No, ehkä ne huumekäyttäjät ei sairastukaan, vaan kuolevat.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f8d284e5-4caf-4d61-b1ba-5eed9e1915ce

      Kotimaa
      Suomi nousi Euroopan kärkeen nuorten huumekuolemissa: ”Tilanne kaupunkien kaduilla on raadollinen”
      Diakonissalaitoksen mukaan tilanne pahenee entisestään, ellei asiaan puututa riittävän tehokkaasti ja nopeasti.

      Alle 25-vuotiaiden nuorten huumekuolemissa Suomi on noussut Euroopan kärkeen.

      – Tilanne kaupunkien kaduilla on raadollinen. Päihdekulttuurin sisällä tapahtunut muutos viime vuosien aikana on ollut nopeaa ja suunta erittäin huono ja huolestuttava, sanoo Jenny Kaasinen-Wickman Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeesta.

      Helsingin kaupunginkanslia tiedotti viime viikolla, että huumekuolemat kasvoivat Helsingissä kuudella prosentilla vuosittain vuosien 2015–2021 välisenä aikana. Vuonna 2021 huumeisiin kuolleiden lukumäärä Helsingissä oli suurin 15-vuotisen mittaushistorian aikana.

      Jaa- onkohan nauraja jo potkassu tyhjää?

    • Anonyymi

      Tuollainen aloitusjankkaaminen esiintyy myös helluntaipalstalla.

      Kuinkahan tämä aloittaja itse - omaa pappeuttaa hoitaa, onko leiviskät kunnossa itsellä ja vai makuuttako se koneella ja panettelumoodi on päällimäinen tehtäväväkuva.???

      Katsoo peiliin ja miettii sitä omaa sieluaan, tunteeko juuri sinut Herra, kun tulet todistuksen majaan?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pastorilla ei tule hiki muualla kuin syödessä.

      • Anonyymi

        Sananlasku: 'Hiki laiskan syödessä ja vilu työtä tehdessä'.
        Kuvaa adventtikirkon pastoreita.

    • Anonyymi

      Ei ne pastorit enää jaksa vetää sitä lammasturkkiakaan edes päälle, koska he voivat ihan vapaasti ilman omantunnon tuskia esiintyä raatelevina rahanahneina petoina.

    • Anonyymi

      Supi lampaiden vaatteissa.

      • Anonyymi

        Minä muuten näin ketun, joka yritti jänisturkkia vetää päälleen.
        Ei mahtunu, joten se söi siltä jänikseltä toisen jalan ja kaivo sisuskalut ulos.
        Pastori ei tyydy siihen. Se vetää toisten talot ja taskut tyhjäksi.

    • Anonyymi

      Ennen ihmiset söivät ehtoollista joka ilta, ja toivottivat toisillensa ehtoota kylään tullessaan.
      Samoin leivän murtaminen tarkoitti juuri leivän murtamista, eikä mitään muuta. Leipähän oli ohutta kuin pannukakku, eikä sitä kukaan viitsinyt leikkuulaudalla paloitella. Kun tuli vieraita, murrettiin yhdessä leipää, siis syötiin.

      Ehtoollinen, siis Herran ateria, sen sijaan oli erikoinen tilaisuus, jota vietettiin ainakin pääsiäisenä ja varmaan muulloinkin.
      Korintossa nämä yhteiset ateriat oli muodostuneet omien eväinten syömiseksi, ja siksi Paavali kehotti odottamaan toisiansa ja jakamaan ruokansa.

      Kun Paavali oli syömässä ehtoollista Trooaksen kaupungissa, hän puhui yli puolen yön, ja joku nuorukainen nukahti ikkunasta maahan ja kuoli. Paavalin rukoiltua tämä virkosi, ja Paavali mursi leipää, siis taisi syödä aamiaista , ja puhui aamun sarastukseen asti.
      Toinen mahdollisuus olisi tietysti ollut, että kaikki söivät ehtoollista aamuyöllä, mutta se ei vaikuta järkevältä. Paavali söi illalla ja aamulla ja läksi matkaan.

      Miksi alkuseurakunta olisi joka päivä juhlinut Jeesuksen kuolemaa? Eikö heisdän olisi pitänyt iloita siitä, että Hän oli ylösnoussut ja eli?

      Leivän murtaminen oli yhteistä iltaruokailua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe