Putin video miehitetyssä Ukrainassa, eli se normaali lavastettu Putin video

Venäjän diktaattorin vierailu miehitetyssä Ukrainassa näyttää tarkkaan lavastetulta.
Venäjän valtion mediassa on julkaistu videomateriaalia diktaattori Vladimir Putinin vierailusta miehitettyyn Ukrainan Mariupoliin. Kyseessä on eräs Venäjän sodan pahiten runtelemista ukrainalaiskaupungeista. Hyökkääjän on arvioitu surmanneen siellä valtavat määrät siviilejä ja ryöstäneen kaupungista yli 1000 lasta Venäjälle.

Videoilla yritetään antaa kuva spontaanista vierailusta. Kaikki näyttää kuitenkin lavastetulta. Venäjän johtajan julkiset esiintymiset ja käynnit ”kansan parissa” ovat jo pitkään olleet mitä ilmeisimmin järjestettyjä. Tapaamisissa on jopa usein toistunut samoja ihmisiä eri rooleissa.

Mariupolin matkasta valtion mediassa julkaistuilla videoilla Vladimir Putin muun muassa ajaa itse autoa öisellä kadulla ja keskustelee muka sattumalta kohtaamiensa asukkaiden kanssa (video alla). Sosiaalisessa mediassa on arveltu, että kyseessä ovat näyttelijät.

Esimerkiksi Ukrainan sisäministerin neuvonantaja Anton Herastshenko huomauttaa Twitterissä, että Vladimir Putin istuu kokouksissa kaukana lähimmistä neuvonantajistaan, mutta kättelee estoitta ”asukkaita” Mariupolissa.

Myös videolla näkyvä käytös on herättänyt ihmetystä. Paikallisiksi väitetyt henkilöt kiittelevät propagandapätkässä Putinia kaupunkinsa ”vapauttamisesta” ja ihastelevat nähneensä presidentin aiemmin vain televisiossa. Eräs ”asukkaista” jopa toteaa Mariupolin olevan nyt ”pieni pala taivasta”.

Seuraavaksi Vladimir Putin lähtee muka hetken mielijohteesta yllätysvierailulle erään videolla näkyvän kaupunkilaisen kotiin. Pöytä on yllättäen täynnä ruokaa.

– Huomatkaa, kuinka asukkaat ovat kattaneet pöydän täyteen ruokaa tällä muka spontaanilla vierailulla Mariupoliin keskellä yötä Putinia varten ihan kuin hän olisi joulupukki, joka ilmestyy yllättäen paikalle, Financial Timesin Moskovan toimituksen päällikkö Max Seddon päivittelee Twitterissä.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ovatko-he-nayttelijoita-vladimir-putinin-erikoinen-kohtaaminen-videolla/#65454bde
11161
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tiltu luuli sen olevan totta koska isäpuoli sanoi niin.

2Äänestä

Pelkuri Putin on pistänyt stuntit asialle.

2Äänestä
  • Putin ei ole uskaltanut ajaa Ladalla vaan Mersulla Kertsin siltaa pitkin ja nyt Toyotalla.

    Putin ei näköjään luota venäläisiin.

    Heeehhrehheereerrreeee!!!!!

    2Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Putin ei ole uskaltanut ajaa Ladalla vaan Mersulla Kertsin siltaa pitkin ja nyt Toyotalla.

    Putin ei näköjään luota venäläisiin.

    Heeehhrehheereerrreeee!!!!!

    Tarkoitus on varmaan näytellä ettei pakotteet vaikuta.

    2Äänestä

Lada ja peräkärry olisi tulkittu maastapako yritykseksi?

2Äänestä

Joo, pommittaa kaupungit "pieneksi palaksi taivasta" lahjana.

1Äänestä

https://twitter.com/BBCWillVernon/status/1637704204985815042?ref_src=twsrc^tfw|twcamp^tweetembed|twterm^1637704204985815042|twgr^2d783eda5e2c3f0ff89b9011fa3bf287d9496169|twcon^s1_&ref_url=https://www.verkkouutiset.fi/a/kaikki-on-valetta-naisen-huuto-keskeytti-vladimir-putinin-vierailun/

Tarkasti vartioitu ja ohjattu propagandavierailu vaikuttaa keskeytyneen Putinin kannalta kiusallisesti paikallisen asukkaan kommenttiin. Venäjän puolustusministeriön Zvezda-kanavan julkaiseman videon taustalla kuuluu naisen välihuuto. Kyseinen kohta oli leikattu pois valtiollisen TASS-uutistoimiston reportaasista.

– Kaikki on vain valetta, tämä on vain näytöstä, nainen huutaa asuinkorttelin pihalla.

Videolla näkyy, kuinka presidentin turvamiehet vilkuilevat ympärilleen ja yrittävät paikallistaa äänen lähteen.

2Äänestä
  • No kaikki tiesivät tämän lavastuksen jo etukäteen oli vain mielenkiintoista miten se tulee tällä kertaa julki

    😁😁😁

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    No kaikki tiesivät tämän lavastuksen jo etukäteen oli vain mielenkiintoista miten se tulee tällä kertaa julki

    😁😁😁

    Da ... Potemkinin kulissit ..... taas. :-)

    -44.Div.-

    Äänestä

KÄÄÄPIÖllä on vitsit VÄHISSÄ.

Veikkauksia miten kauan KÄÄPIÖ on vielä hengissä? Minä veikkaan ettei elä enää vuottakaan.

2Äänestä

Tulevaisuus on Kiinan ja Venäjän hallussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän diktaattorin vierailu miehitetyssä Ukrainassa näyttää tarkkaan lavastetulta.
Venäjän valtion mediassa on julkaistu videomateriaalia diktaattori Vladimir Putinin vierailusta miehitettyyn Ukrainan Mariupoliin. Kyseessä on eräs Venäjän sodan pahiten runtelemista ukrainalaiskaupungeista. Hyökkääjän on arvioitu surmanneen siellä valtavat määrät siviilejä ja ryöstäneen kaupungista yli 1000 lasta Venäjälle.

Videoilla yritetään antaa kuva spontaanista vierailusta. Kaikki näyttää kuitenkin lavastetulta. Venäjän johtajan julkiset esiintymiset ja käynnit ”kansan parissa” ovat jo pitkään olleet mitä ilmeisimmin järjestettyjä. Tapaamisissa on jopa usein toistunut samoja ihmisiä eri rooleissa.

Mariupolin matkasta valtion mediassa julkaistuilla videoilla Vladimir Putin muun muassa ajaa itse autoa öisellä kadulla ja keskustelee muka sattumalta kohtaamiensa asukkaiden kanssa (video alla). Sosiaalisessa mediassa on arveltu, että kyseessä ovat näyttelijät.

Esimerkiksi Ukrainan sisäministerin neuvonantaja Anton Herastshenko huomauttaa Twitterissä, että Vladimir Putin istuu kokouksissa kaukana lähimmistä neuvonantajistaan, mutta kättelee estoitta ”asukkaita” Mariupolissa.

Myös videolla näkyvä käytös on herättänyt ihmetystä. Paikallisiksi väitetyt henkilöt kiittelevät propagandapätkässä Putinia kaupunkinsa ”vapauttamisesta” ja ihastelevat nähneensä presidentin aiemmin vain televisiossa. Eräs ”asukkaista” jopa toteaa Mariupolin olevan nyt ”pieni pala taivasta”.

Seuraavaksi Vladimir Putin lähtee muka hetken mielijohteesta yllätysvierailulle erään videolla näkyvän kaupunkilaisen kotiin. Pöytä on yllättäen täynnä ruokaa.

– Huomatkaa, kuinka asukkaat ovat kattaneet pöydän täyteen ruokaa tällä muka spontaanilla vierailulla Mariupoliin keskellä yötä Putinia varten ihan kuin hän olisi joulupukki, joka ilmestyy yllättäen paikalle, Financial Timesin Moskovan toimituksen päällikkö Max Seddon päivittelee Twitterissä.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ovatko-he-nayttelijoita-vladimir-putinin-erikoinen-kohtaaminen-videolla/#65454bde

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu