Pitääkö nyt äänestää Lumion erottajaa?

Anonyymi-ap

Sankelo ja Kurvinen saivat aikaan sen, että hyvä kaupunginjohtajamme savustettiin halauksen takia ulos ja hän lähti Kaskisiin.

Hän tekee siellä erinomaisen hyvää työtä! Miestä kehutaan kaikissa ryhmissä.

Risto Mattila oli ehdokkaista muuten ainoa, joka puolusti oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta. valtuustossa ja hallituksessa.

Onko oikein, että äänestän nyt häntä, koska olemme edelleen ilman johtajaa.

Sankelo ja Kurvinen salaavat vielä raportinkin ja puolustavat salailua. Pitääkö tälläisiä äijiä vielä äänestämällä tukea?

Mua suorastaan hävetää tämä Kauhavan lapsellinen touhu. Pitäisikö jättää kokonaan äänestämättä?

81

1635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Risto on rohkea, kun ei taipunut vääryyden edessä.

      Minusta oli erikoista, että Sankelo ei antanut puhua asiasta valtuustossa. Saarimaa vaiennettiin.

      • Anonyymi

        Koittakaa sovinistit jo käsittää miksi sai mennä. Epäasiallinen käytös naisia kohtaan. Ei yksi eikä kaksi kertaa.

        Turha itkeä " hyvää" miestä. On henkilö jolle ei pitäisi valtaa antaa. Valvonta olematonta. Rakentui kulttuuri jossa vääryydet rehotti. Ne jotka yrittivät asiaa ottaa esiin leimattiin henkilökohtaisella tasolla.

        Kauhava tekee kelpo tuloksen. Kaksineuvoisen miinus sitä heikentää mutta se on seurausta myös menneiden vuosien osaamattomasta johtamisesta. En tarkoita nykyistä. Hänelle jäi vahinkojen minimointi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytät muita sovinistiksi ja itse olet suvaitsematon. Yhtään ilmoitusta tai huomautusta ei hänen toiminnastaan ollut. Raporttia ei edes julkaistu!

        Miksi Ei?

        Tekikö Risto väärin kun puolusti kohtuullisuutta ja läpinäkyvyyttä?

        Puolustat sitä, että valtuustossa ei anneta edes puhua?

        Seinäjoen kaupungille tulee uusi, oikeasti turvallinen ja puolueeton ilmoituskanava epäkohtien ilmoittamiseen. Kauhava voisi ottaa mallia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustat sitä, että valtuustossa ei anneta edes puhua?

        Taisi olla sellaista asiaa valtuustossa tulossa julki joka luottamuksellista. Tämä luottamushenkilö ei sitä vaan ymmärtänyt. Siksi puheenjohtaja toimi oikein. Pani puheet poikki.
        Ja Markku haki ko luottamushenkilölle keväällä ansiomerkin😀.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla sellaista asiaa valtuustossa tulossa julki joka luottamuksellista. Tämä luottamushenkilö ei sitä vaan ymmärtänyt. Siksi puheenjohtaja toimi oikein. Pani puheet poikki.
        Ja Markku haki ko luottamushenkilölle keväällä ansiomerkin😀.

        " Taisi olla tulossa jotain sellaista?" Haloo, oikeuttaako tuo estämään vapaan puhumisen valtuustossa???

        Ei kai tämä Valko- venäjä vielä ole!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytät muita sovinistiksi ja itse olet suvaitsematon. Yhtään ilmoitusta tai huomautusta ei hänen toiminnastaan ollut. Raporttia ei edes julkaistu!

        Miksi Ei?

        Tekikö Risto väärin kun puolusti kohtuullisuutta ja läpinäkyvyyttä?

        Savuavat rauniot hajonneet perheet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytät muita sovinistiksi ja itse olet suvaitsematon. Yhtään ilmoitusta tai huomautusta ei hänen toiminnastaan ollut. Raporttia ei edes julkaistu!

        Miksi Ei?

        Tekikö Risto väärin kun puolusti kohtuullisuutta ja läpinäkyvyyttä?

        Vai suvaitsematon vielä se joka sanoo jotta pidä tahmaiset kätesi pois toisten takamuksilta äläkä puutu kenenkään kenkä tai vaatevalintoihin.

      • Anonyymi

        mikä se saarimaa on onko se lumion lihas huoltaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koittakaa sovinistit jo käsittää miksi sai mennä. Epäasiallinen käytös naisia kohtaan. Ei yksi eikä kaksi kertaa.

        Turha itkeä " hyvää" miestä. On henkilö jolle ei pitäisi valtaa antaa. Valvonta olematonta. Rakentui kulttuuri jossa vääryydet rehotti. Ne jotka yrittivät asiaa ottaa esiin leimattiin henkilökohtaisella tasolla.

        Kauhava tekee kelpo tuloksen. Kaksineuvoisen miinus sitä heikentää mutta se on seurausta myös menneiden vuosien osaamattomasta johtamisesta. En tarkoita nykyistä. Hänelle jäi vahinkojen minimointi.

        Seksulaalinen häirintä HS tänään hyvä artikkeli. Lainsäädäntö tiukentunut.

        Artikkelissa hyvää pohdintaa ilmiön syistä. Tekijä ei usein hae seksiä vaan oman egon pönkitystä. Taustalla narsistinen häiriö. Kannattaa lukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seksulaalinen häirintä HS tänään hyvä artikkeli. Lainsäädäntö tiukentunut.

        Artikkelissa hyvää pohdintaa ilmiön syistä. Tekijä ei usein hae seksiä vaan oman egon pönkitystä. Taustalla narsistinen häiriö. Kannattaa lukea.

        Voi kun on taas härskiä vihjailua. Markusta ei tehty ainuttakaan ilmoitusta mistään häirinnästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun on taas härskiä vihjailua. Markusta ei tehty ainuttakaan ilmoitusta mistään häirinnästä.

        Tietämystä hyvä lisätä yleisellä tasolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Taisi olla tulossa jotain sellaista?" Haloo, oikeuttaako tuo estämään vapaan puhumisen valtuustossa???

        Ei kai tämä Valko- venäjä vielä ole!

        Kaupunginvaltuusto ei ole mikään torikokous tai tuomioistuin. Pj toimi oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginvaltuusto ei ole mikään torikokous tai tuomioistuin. Pj toimi oikein.

        Mutta vastoin kuntalaki ja kansanvaltaa. Pelkäsi vain, että hänen toiminta paljastuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vastoin kuntalaki ja kansanvaltaa. Pelkäsi vain, että hänen toiminta paljastuu.

        Eiköhän jokainen tuntenut myötähäpeää lähinnä jottei Markun toiminta paljastui. Kun ei tajunnu erota vaikka annettiin mahd.
        Nolot puheet ja teot. Mitä niitä nyt olikaanvuosim aikana eri kohteille viinilasilliselle houkuttelua, kotiin änkeämistä, viran tarjoamista, oon nähny susta unta huakaaluja, ehfottelua jotta paa korkkasit ym ym kättä reidelle ruokapöydässä ym.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla sellaista asiaa valtuustossa tulossa julki joka luottamuksellista. Tämä luottamushenkilö ei sitä vaan ymmärtänyt. Siksi puheenjohtaja toimi oikein. Pani puheet poikki.
        Ja Markku haki ko luottamushenkilölle keväällä ansiomerkin😀.

        Hakihan kaikille ansiomerkin joista oli tai olisi ollut jotain hyötyä. Tai nuolutteluksi. Merkkien myöntäjä paukuttaa leimoja menemään. Hyvä systeemi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakihan kaikille ansiomerkin joista oli tai olisi ollut jotain hyötyä. Tai nuolutteluksi. Merkkien myöntäjä paukuttaa leimoja menemään. Hyvä systeemi.

        Turha mies kukaan ei kaipaa

    • Anonyymi

      Älkää unohtako johtaja Teemu Hakalan osuutta? Hän on Kurvisen tukimies ja tekee kuten ministeri käskee!

      Sankelo on Kokoomuksen heikoin lenkki ja täysi ressukka. Susanna Saarimaa oli ainut, joka vastusti vääryyttä. Nainen ei saanut edes puhua valtuustossa.

      • Anonyymi

        On se Markku tehnyt syksyn aikana hyvää työtä. Respect!

        Siellä ei ole edes muita virkamiehiä ollut kun paikkoja on ollut koko syksyn auki. Kova suoritus!

      • Anonyymi

        Ylellä asiajuttu. Listattu mistä tulos muodostuu. Eikä hehkutella Lumion kuvilla kuten IP.

    • Anonyymi

      En tiedä ketä kepulaista nyt äänestän. Erikoista on, että kukaan kepun johtajista ei suosittele Kurvista. Ei Ruotsala, ei Mäkinen eikä Paavola.

      • Anonyymi

        Ja Virrankoskikin on Savolan takana?

      • Anonyymi

        Alina Lehto Evijärvi?

    • Anonyymi

      Kyllä Kauhava nyt tarvitsee vääntövoimaa. Sitä ei ole ennemmin tarjottukaan😁

    • Anonyymi

      Äänestämällä Perussuomalaisia ehdokkaita Kauhavalla, osoitat käytännössä sen, että et hyväksy sitä politiikkaa, jolla Kokoomus ja Keskusta savustivat pidetyn kaupunginjohtajan ulos. Ja nyt raporttikin vielä salataan!

      Näin se nyt vain on. Ääni Kurviselle ja Sankelolle on tuki sille, että sama filunki meininki jatkuu!

      • Anonyymi

        Tuo on muuten täysin totta. Taidan siltikin äänestää Perussuomalaisten ehdokasta, koska asia on minulle tärkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on muuten täysin totta. Taidan siltikin äänestää Perussuomalaisten ehdokasta, koska asia on minulle tärkeä.

        Samoin olen harkinnut asiaa. Ei tässä farssista voi noita kyllä palkita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin olen harkinnut asiaa. Ei tässä farssista voi noita kyllä palkita.

        Äänestän ainakin rikostutkija Anne Rintamäkeä. Kannattaa perehtyä ja lukea hänen blogikirjoituksiaan. Totisista totta kirjoittaa!

    • Anonyymi

      Miksi nämä lahtarit eivät pyydä edes anteeksi? Vielä ehtisi hyvin.

      • Anonyymi

        Salli mun nauraa. Nuo miehet eivät myönnä koskaan tehneensä virheitä. He ovat suuria johtajia, joilla ei ole sydäntä missään asiassa.

    • Anonyymi

      En ole ollenkaan varma, löytyykö Kauhavalta mitään rääpyä tai oikeustajua? Itse en näitä luikkeja äänestä missään tapauksessa.

    • Anonyymi

      Eiköhän nyt olis jo aika saada uudet naamat esiin.
      Itse en äänestä kumpaakaan näistä en edes puolueista mutta tuntuu aivan ahdistavalta ajatella että nämät samat Kurvit ja Sankeloiset sielä taas keikkuus

      • Anonyymi

        Mitä Kauhavan entinen kaupunginjohtaja muka eduskuntavaaleihin liittyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Kauhavan entinen kaupunginjohtaja muka eduskuntavaaleihin liittyy.

        no ei mitään pussi housu miehet täällä itkee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no ei mitään pussi housu miehet täällä itkee

        Markulta se taisi anteeksi pyyntö unohtua

      • Anonyymi

        Niin totta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Markulta se taisi anteeksi pyyntö unohtua

        Taisi pyytää kahteenkin kertaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi pyytää kahteenkin kertaan!

        Hoki vaan ettei mitään väärää tehnyt

    • Anonyymi

      Eikö.Lumio oo ollu ja menny jo ja vieläkin pitää samaa sontaa jauhaa täällä. Hieno juttu että menee hyvin muualla toisin kuin kauhavan pask..sa.

      • Anonyymi

        Se, että Lumiosta edelleen puhutaan, osoittaa, että miehestä pidettiin ja Sankelot ja Kurviset tekivät hänelle raakaa vääryyttä. Sitä ei tavallinen kansa vieläkään sulata, varsinkin kun mies pärjää muuallakin. Ja kehutaan.

        Toivon hartaasti, että kansa vastaa kunnolla näille luikureille!

      • Anonyymi

        Yritti montq kertaa päästä isompaa kaupunkiin puhutaanpa totta.
        Mutta on nyt kykyjen kokoinen kunta kunhan ymmärtää olla siipiään myöden. Hyvä jokahittelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritti montq kertaa päästä isompaa kaupunkiin puhutaanpa totta.
        Mutta on nyt kykyjen kokoinen kunta kunhan ymmärtää olla siipiään myöden. Hyvä jokahittelle.

        Tämä on totta luimio on hakenut koko uransa uusiin paikkoihin. Vaasassa haki kuntaliittoon , Kauhavalla Raisioon, Seinäjoelle ja ties mihin. Kukasta kukkaan hyppijä. En pidä tuollaista juuri minään.

    • Anonyymi

      Possunaamaa en taida enää äänestää...

    • Anonyymi

      Naurettavaa paskanjauhantaa täällä, menkää töihin jeesustelijat.

      • Anonyymi

        🐷🐽 nöf nöf vaan sullekin

      • Anonyymi

        Viittaa palomieheen....

    • Anonyymi

      Mitä helkutin hyötyä on äänestää jotain konkeloa?

    • Anonyymi

      Mua oksettaa nua sankelot ja kurviset. Kuinka ne kehtaa. Ja Lintilän tapausta vain ylistävät.

      • Anonyymi

        Lintilällä seiskan mukaan kymmenen vuoden suhde ja kukaan ei sano mitään?

    • Anonyymi

      Konkeloon ei tosiaan kannata ääntänsä haaskata, koska tulee suurella todennäköisyydellä tipautetuksi lippajärveläisen sami leijonamielen toimesta.

      • Anonyymi

        Voi kun se olisi hyvä yllätys. Tunnetaanko miestä laajemmin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun se olisi hyvä yllätys. Tunnetaanko miestä laajemmin?

        Eikö se riitä jotta omat tunnetaan ja tiedetään.

    • Anonyymi

      Valitettavasti ne tunnetaan liiankin hyvin.

      • Anonyymi

        Sankelo pitkän linjan vaikuttaja. Hillitty porvari joka ei aiheuta lööppejä ja epäluotettavaa tunnelmaa. Tuollaisia edustajia suomi ja kauhava tarvitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sankelo pitkän linjan vaikuttaja. Hillitty porvari joka ei aiheuta lööppejä ja epäluotettavaa tunnelmaa. Tuollaisia edustajia suomi ja kauhava tarvitsee.

        Kun löytäisit yhden ainoankin asian, mihin hän vaikuttanut niin uskoisin jotain siitä. Tunnelmasta taas kertoo Kauhavan julkinen kuva ja imago. Mikään ei kehity ja ihmiset ovat apaattisia.

        Tälläisestäkö pitäisi vielä palkita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun löytäisit yhden ainoankin asian, mihin hän vaikuttanut niin uskoisin jotain siitä. Tunnelmasta taas kertoo Kauhavan julkinen kuva ja imago. Mikään ei kehity ja ihmiset ovat apaattisia.

        Tälläisestäkö pitäisi vielä palkita?

        www.jannesankelo.fi
        Löytyy pitkä lista meriittiä

    • Anonyymi

      Kyllä Lumio on varmaan mies paikallaan kun katsotaan minkälaisia tuulivoimahankkeita on Kaskisten tienoille tulossa. Siellä raha liikkuu.

      • Anonyymi

        Tuulivoimapuistoja kyllä tulossa mutta rakenteilla siten ettei joudu maksamaan kiinteistöveroja. Johtuu varmaan Lumiosta ettei veroja haluta maksaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimapuistoja kyllä tulossa mutta rakenteilla siten ettei joudu maksamaan kiinteistöveroja. Johtuu varmaan Lumiosta ettei veroja haluta maksaa?

        Satama ja satamakaupukihan ei tietenkään hyödy mitenkään tuommoisesta hankkeesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satama ja satamakaupukihan ei tietenkään hyödy mitenkään tuommoisesta hankkeesta?

        Hankkeet olisivat alkaneet vaikka olisi Mikki Hiiren kummin kaima kaupunginjohtajan virassa. Rannikolla pyyhkii hyvin. Globaalistuva suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankkeet olisivat alkaneet vaikka olisi Mikki Hiiren kummin kaima kaupunginjohtajan virassa. Rannikolla pyyhkii hyvin. Globaalistuva suomi.

        Miksi väheksytte Markun ansioita? Niitä Kaskisissa kehutaan joka ryhmässä ja toistuvadti. Onko se enää Kauhavan lahtareilta ja heidän salaamiseltaan pois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi väheksytte Markun ansioita? Niitä Kaskisissa kehutaan joka ryhmässä ja toistuvadti. Onko se enää Kauhavan lahtareilta ja heidän salaamiseltaan pois?

        Ehkä siksi että moni ei näe vapaalla markkinalla toimivien yhtiöiden investointipäätöksiä ja vastaavia
        varsinaisesti Markun ansioiksi. 😂
        Eiköhän ole tärkeintä luovia mukana ja olla aiheuttamatta sotkua naispuolisten henkilöiden kanssa kuten esimerkit nyt jo useammalta paikkakunnalta. Pian eläkkeelle vaimon valvontaan.

        Kiinnostaa se kun Kauhava on lähes kaikilla mittareilla mitaten alamaissa. Markku johti kuntaa n kymmenen vuotta. Miksi alamäki kiihtyi ei alkanut ylämäki jos hän on trooppisen sateen tekijä kuten maalaat??

    • Anonyymi

      Just ehdin eilen vielä ennakkoon, Sankelolle meni ääni

      • Anonyymi

        Voi hyvänen aika. Sen konkelo ansaitsi, koska ne ovat kovasti romahtamassa. Sen kuulee hyvin kun ihmisten kanssa puhuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvänen aika. Sen konkelo ansaitsi, koska ne ovat kovasti romahtamassa. Sen kuulee hyvin kun ihmisten kanssa puhuu.

        Mä turhaan viestiäs odotan, enää kirjoita et, mua vikittele et enkö unelmies nainen ollutkaa , petetyx oloni tunnen vaa

    • Anonyymi

      Lumion erottajat salaavat kaikki asiakirjat Kauhavalla. Olemme pimeyden valtakunta!

      • Anonyymi

        Olishan Markku voinu raportin julkistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olishan Markku voinu raportin julkistaa.

        Pakoon luikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olishan Markku voinu raportin julkistaa.

        Julkistaminen kuuluu niille, jotka on sen kirjoittaneet. Lumio on oman vastineensa avoimesti julkistanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkistaminen kuuluu niille, jotka on sen kirjoittaneet. Lumio on oman vastineensa avoimesti julkistanut.

        Sen on myös saaneet kaupunginhallituksen kaikki jäsenet ja valtuuston puheenjohtajat.

    • Anonyymi

      Voi minkä teittä. Edelleen hävettää kauhavalaisten ihmisten puolesta.

    • Anonyymi

      Janne yhdessä lehdessä kertoi kuinka mitään ongelmia ei ole Maken kanssa ollut. Meni pari viikkoa niin muisti palautui. Janne puhui muunneltua totuutta eli valehteli. Sellaisenko halutaan eduskuntaan? Ei ikinä.

      • Anonyymi

        Juuri tuota filunkia sw on ollut koko ajan ja vei vielä koko ryhmän harhapoluille. Kysykää hiatamäeltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuota filunkia sw on ollut koko ajan ja vei vielä koko ryhmän harhapoluille. Kysykää hiatamäeltä.

        Mietin käyttääkö Markku Kaskisen kirjaston palveluita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin käyttääkö Markku Kaskisen kirjaston palveluita

        Sillähän on romaaneja omasta takaa.

    • Anonyymi

      Markku on paras kaupunginjohtaja joka meillä on ollut ja kukaan ei ota vastuuta asiasta.

      • Anonyymi

        Joo ei oikein uusi vakuuta. Plus valittajan epärehellisyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ei oikein uusi vakuuta. Plus valittajan epärehellisyys.

        Eikö näin kesän korvalla olsi hyvä antaa joku juttu Ylelle johona itketähän keksityyllä nimimerkillä? Nuan niinku vuasipäivän merkiis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö näin kesän korvalla olsi hyvä antaa joku juttu Ylelle johona itketähän keksityyllä nimimerkillä? Nuan niinku vuasipäivän merkiis?

        Pääsiäinen lähestyy, kenet erotetaan ?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2738
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1175
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      22
      1074
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      210
      1043
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      937
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    Aihe