Espooseen lisää virkavaltaa näkyvästi liikkeelle. Vanhan ajan korttelipoliisit katukuvaan ja useampi kaduille kulkemaan. Nämä jengiläiset tulee harjoittaa ja laittaa kuriin. Ulkonaliikkumiskielto nuorille.
Nuorten hyökkäykset
4
219
Vastaukset
- Anonyymi
Jaahah, ikivanha kääpä jossain takahikiällä on hermostunut Espoon nuorista.
Nuorisorikollisuus kokonaisuutena on vähentynyt, ongelmia on vain pienellä syrjäytyneellä joukolla.
Espoon ongelma on kaupungin jyrkkä jakautuminen hyviin ja huonoihin alueisiin. Se lietsoo kateutta, ja saa vähäosaiset yrittämään hankkia rahaa vaikka varastamalla. Oikea tapa ehkäistä tämä olisi sekoittaa asuinalueille sekä omakotitaloja, kerrostaloja että vuokra-asuntoja.
Lisäksi panostusta niihin kouluihin, joissa on eniten huono-osaisten perheiden lapsia. Näin on tehty Helsingissä, ja koulujen oppimistulokset ovatkin yllättävän tasaisia.
Rikolliset pitää tietysti ottaa kiinni ja panna linnaan. Poliisien kiertely kaduilla on auttamattoman vanhanaikaista, kun rikollisuus on siirtynyt verkkoon, ja huumekaupat sovitaan mihin minnekin. Nämä noin 100 "katujengeihin" kuuluvaa lienevät poliisille helppo nakki, jos poliisi vain yrittäisi.
Tavallinen ihminen ei joudu rikoksen uhriksi, jos ei myy eikä käytä päihteitä, eikä vetelehdi asemilla ym. syrjäytyneiden seurassa.- Anonyymi
Ei kirjoittaja satu olemaan mikään kääpä takahikiältä. Jos luet uutisia, niin nämä sankarit on käyneet sivullisten kimppuun. Käyvät vain entistä röyhkeämmiksi, kun virkavalta ei voi heille mitään. Pitäisi porukka hajoittaa ja lähettää sinne takahikiälle eri paikkoihin. Virkavaltaa vain enemmän katukuviin.
- Anonyymi
Olipa taas typerä ja todellisuudesta irrallaan oleva raapustus. Suoraan kuin 2000-luvun alun kukkahattutädin kynästä.
Tässä ilmiössä ei nyt valitettavasti ole kyse mistään vähäosaisuudesta ja siinä vaiheessa kun ihmisiä aletaan tunkemaan samoihin lähiöihin, se aiheuttaa ainoistaan pois muuttamista ja jo käynnissä olevaa koulushoppailuilmiötä.
Ota pää pois pensaasta ja jätä tuollainen harhainen suvakismi.
- Anonyymi
Paras lähettää esi-isiensä maihin .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774