Parhaillaan on käynnissä puheenjohtajatentti, josta olen Eurosportin tenniksen taukojen aikana katsonut minuutin pätkiä. Yhden pätkän aikana toimittaja kysyi Maria Vihersalolta, miksi hallituksen vihreä politiikka ei näy vihreiden kannatusluvuissa.
Puheenjohtaja ei vastannut kysymykseen mitään. Hän höpötti rutiinipoliitikon tapaan, että vihreät tekevät ahkerasti vaalityötä, ja kannatus varmasti kasvaa vaaleihin mennessä. Tällä ei ole katsojalle mitään informaatioarvoa. Näin vastaavat kaikki puheenjohtajat.
Älykkäämpi toimittaja olisi sanonut Ohisalolle, ettei hän vastannut kysymykseen, ja olisi kysynyt saman kysymyksen uudestaan. Tästä olisi saattanut seurata, että tiukka aikataulu olisi mennyt sekaisin, ja toimittaja olisi joutunut luopumaan osasta suunnittelemiaan jatkokysymyksiä. Ei haittaa! Ohisalon oma vika, jos ei vastaa kysymykseen, ja jatko jää odotettua lyhyemmäksi.
Poliitikkoja pitää opettaa vastaamaan kysymyksiin. Ylessä ei nykyisin ole tähän pystyviä toimittajia. Erkki Toivasta tulee ikävä. Tosin hän oli turhan kohtelias, eikä siitä syystä olisi vaivautunut poliittisen toimittajan rooliin.
Älykkäämpiä poliittisia toimittajia tarvitaan
5
129
Vastaukset
- Anonyymi
Hutisalo ei puhu mistään muusta vaalitenteissä kuin siitä, että "emme lähde perussuomalaisten kanssa hallitukseen" tai muuten jonninjoutavasta ilmastohumpastaan. Hän on täysin yksinkertainen ihminen puheissaan. Lisäksi ääri ideologisti ja anarkismiin taipuvainen. Saanut vihreiden kannatuksen romahtamaan. Hyvä niin.
- Anonyymi
Asiaa kirjoitat. Vaalikeskustelut on menneet huutamiseksi ja aivan sekohommaksi.
Ylen linja oli aikaisemmin parempi. Sitten jostain syystä tui sellainen "mollaus" eli haastateltavan nolaus ja keskeytys ihan kummin perustein. Nyt sitten ei edes sitäkään.
Li esimerkiksi on niin fiksu ja sanavalmis poliitikko (rankattu parhaaksi yli puolerajojen), että hänen asiansa keskeytys on törkeää.
Ylen nykyiset toimittajat hakevat häppeningejä, ei asiallista väittelyä.- Anonyymi
Kiittäkää ylen kokoomus ja persu johtoa nykyisestä mökä menosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiittäkää ylen kokoomus ja persu johtoa nykyisestä mökä menosta.
Montakohan tuhatta kertaa sinulle on sanottu että johto päättää rahoituksesta ei asiasisällöstä saati ideologisten toimittajien toiminnasta ylipäätään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1102503- 842181
- 561717
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai601693- 1551590
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461496Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1541491- 1171250
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket271197Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261196