"Kun ONPASSIVE julkaisee liiketoiminnan koko maailmalle auki, tällöin maksat noin $250 (mainittu esimerkki summa vahvistuu lähempänä julkaisupäivää) aktivointimaksun jolla aktivoit ONPASSIVE:n järjestelmän tekemään kaiken työn puolestasi, järjestelmä hankkii asiakkaita ja jälleenmyjiä omaan tiimiisi, tällöin oma tiimisi kasvaa, saat näistä oman tiimiin tulevista komissioita heidän toistuvista kuukausimaksuista kun he päättävät maksaa oman aktivointimaksun ja siirtyä kuukausitilaajaksi ja lisäksi perustajana tienaat komissiota julkaisun jäkeen jokaisesta uudesta järjestelmään tulevasta jälleenmyyjästä ympäri maapallon reaaliaikaisesti jotka maksavat myös ensin tämän aktivointimaksun sekä sen jälkeen toistuvasti kuukausimaksun.
-Aktivointimaksun kerran maksettuasi omasta taskusta, tämä summa muuttuu kuukausitilausmaksuksi, joka maksetaan automaattisesti Sinulle tulevista automaattisista tuloista.
Maksat omasta taskusta yhteensä 2 kertaa:
-Ensimmäinen maksu maksetaan jos haluat tulla perustajaksi.
(ei pakollista, voit tulla mukaan myös julkaisun jälkeen jälleenmyyjäksi tai vain asiakkaaksi).
-Toisen tai (ensimmäisen) kerran maksetaan kun aktivoit ONPASSIVE järjestelmän tekemään työn Sinun puolestasi ja olet tehnyt erityisen valinnan olla ONPASSIVE:n jälleenmyyjä.
Jälleenmyyjät kuuluvat mm. automaattisen menestymisen piiriin.
Asiakkaat käyttävät ilmaisia ONPASSIVE tuotteita ilman automaattista tienaamista.
Asiakas voi halutessaan valita jälleenmyyjä option, maksaa oman aktivointimaksun (järjestelmä tekee työn puolestasi) ja menestyminen alkaa samantien."
https://automaattinentienaaminen.tawk.help/article/mit%C3%A4-t%C3%A4m%C3%A4-liittyminen-maksaa-minulle-tai-yritykselleni
Täyttä puutaheinää. Mitään julkaisua ei tule.
Huuhaa sivu
Anonyymi-ap
2
246
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on juuri niin kuin suuri ENNUSTAJA on sanonut. Täyttä HUUHAATA
Kuuluisa sanonta: HULLU NIINKUIN HELMANNI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1573250EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403022- 1121535
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1501264Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601037
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 43896
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23893