Juho Eerola on tutustunut maahanmuuttoon jo aiemmin perusteellisesti työn puitteissa kotoutustyössä lähihoitajana. Tutustumisesta syntyi tyttö lapsi.
Juho Eerolan kongolainen x puoliso tapaileeko
Anonyymi-ap
6217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on yhdyssana.
Ei se vaan tyttölapsi on yhdys sana.
Kyllä kunnon Persut on vain ja ainoastaan puhtaan suomalaisen rodun kanssa tekemisissä. !!
Aatukaan ei halunnut arjalaisii siemeniä muihin rotuihin !!
Eerolahan esiintyi bändeineen xxx-videolla , onko sopivaa toimintaa persulle?
Sebastian Tynkkynen puhdistaa suomalaista rotua odottamaala saavansa perillisen Perusmosambikilaisen Alan- rakkaansa kanssa.
Sebastian ja Alan tapasivat opiskelijaravintolassa, josta päivä jatkui Alanin soluasunnossa.Alanin ottamassa kuvassa istun lattialta ja vatsassa perhostelee. Alan tarjoaa mulle omaa sänkyään, kun on niin myöhä ja sanoo, että voi itse nukkua lattialla.
Mutta ihan pokkana sanon, että kyllä me siinä mahdutaan molemmat nukkumaan. Ja siitä illasta jäinkin sitten jokailtaiseksi yökaveriksi ja 5v myöhemmin nukutaan vieläkin lusikassa läpi yön, koska totuimme nukkumaan tiukasti toisista kiinni pitäen, ettei toinen tipahtaisi 80cm sängyltä lattialle,
Juho Eerolan lusikka otti ja lähti. Uutta matoa koukkuun
http://persuista.blogspot.fi/2012/06/olipa-kerran-mari.html
Seiskastako luit?