PKS mittarit mittaa kulutusta vaikka sähköt on poikki.

PKS on laskuttanut asiakkaitaan myös kulutuksesta ajalta jolloin kiinteistöön tuleva sähkönsyöttö on ollut poikki.
Nyt PKS väittää kyseessä olevan järjestelmävirhe, mutta ei kerro sitä miksi mittarit ovat mitanneet kulutusta myös ajalta jolloin kulutusta ei ole voinut edes olla. Tässähän ei ole kysymys järjestelmävirheestä, vaan siitä, että mittarit mittaa kulutusta vaikkei sitä todellisuudessa edes ole.
Tekemäni testin perusteella ainakin omassa mittarissani vaikka sähkö katkaistaan mittauksen jälkeen, niin mittari mittaa jatkuvasti n.80Wh kulutusta. eli mittari mittaa sähkönkulutusta vaikkei siellä ole ollenkaan kulutusta.
Tuollainen 80Wh kulutus merkitsee vuositasolla n 700kWh kulutusta jota todellisuudessa ei edes ole. Sitä miten tuo virhe muuttuu kulutuksen aikana ei ole vielä testattu, mutta sekin tullaan testaamaan.
Kysymys kuuluukin miksi PKS ei ole ryhtynyt toimiin virheellisten mittareiden suhteen vaikka sillä on ollut asia tiedossa jo kauan.
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kusetusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

PKS on laskuttanut asiakkaitaan myös kulutuksesta ajalta jolloin kiinteistöön tuleva sähkönsyöttö on ollut poikki.
Nyt PKS väittää kyseessä olevan järjestelmävirhe, mutta ei kerro sitä miksi mittarit ovat mitanneet kulutusta myös ajalta jolloin kulutusta ei ole voinut edes olla. Tässähän ei ole kysymys järjestelmävirheestä, vaan siitä, että mittarit mittaa kulutusta vaikkei sitä todellisuudessa edes ole.
Tekemäni testin perusteella ainakin omassa mittarissani vaikka sähkö katkaistaan mittauksen jälkeen, niin mittari mittaa jatkuvasti n.80Wh kulutusta. eli mittari mittaa sähkönkulutusta vaikkei siellä ole ollenkaan kulutusta.
Tuollainen 80Wh kulutus merkitsee vuositasolla n 700kWh kulutusta jota todellisuudessa ei edes ole. Sitä miten tuo virhe muuttuu kulutuksen aikana ei ole vielä testattu, mutta sekin tullaan testaamaan.
Kysymys kuuluukin miksi PKS ei ole ryhtynyt toimiin virheellisten mittareiden suhteen vaikka sillä on ollut asia tiedossa jo kauan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu