1. Uskon Luojaan, siihen että universumilla on Tekijä ja Suunnittelija. Se on varmasti yksi mahdollinen vaihtoehto ja selitys olemassaolollemme. Uskolle on siis relevantti pohja. Tämä on metafyysistä rationalismia.
2. Uskon intuitiivisesti kristinuskon ilmoittamaan evankeliumiin ja sovitukseeen, jonka ajattelen koskevan koko maailmaa. Jeesuksen edustama hyvyys antaa positiivisen kuvan Jumalasta. Tällä uskollani ei ole rationaalista vaan lähinnä spiritualistinen perusta.
3. Olen itse jumala ja puolisonani on jumalatar. Tarkoitan sitä, että ainakin minussa ihmisenä universumi tiedostaa itsensä. Ja että parisielurakkauden virta on taivasten valtakunta, mitään sen riemullisempaa en kaipaa edes kuvitella. Tämä on idealismia ja fantasiaa.
4. Elän ja ajattelen kuin ateisti. Teen valintani ikäänkun Jumalaa ei olisi olemassa. Tämä on realismia. Vain siten voin kuvitella olevani moraalisesti vapaa. Uskovaisten moraali on sen sijaan sidottu rakkauden lakiin. (Tai sen pitäisi olla, useimmiten se perustuu uskonnollisiin normistoihin...) Haluan moraalini perustuvan hyvyyteen, mutta ilman mitään ylhäältä tulevaa painostusta.
Oma uskoni on siis metafyysistä rationalismia. Metafyysistä se on tietenkin sen takia, että koko jumalaidea viittaa transsendenssiin. Rationalismia se on siksi, että se perustuu järjellisesti perusteltaviin seikkoihin. Rationalismi ei tässä kuitenkaan tarkoita sitä, että näkemys välttämättä edustaisi totuutta. Se tarkoittaa sitä, että ajatusjärjestelmässä on tiettyjen premissien varassa oleva sisäinen koherenssi. Jos metafyysiset alkuehdot ovat vääriä, koko ajatusrakennelma luhistuu, mutta jos ne ovat oikeita, rakennelman lienee parasta olla looginen ja järjellinen. Kysehän on vain rehellisestä totuudenrakkaudesta, jota voi tietenkin harjoittaa monilla muillakin tavoin kuin teismin oletusarvoilla.
2. Uskon intuitiivisesti kristinuskon ilmoittamaan evankeliumiin ja sovitukseeen, jonka ajattelen koskevan koko maailmaa. Jeesuksen edustama hyvyys antaa positiivisen kuvan Jumalasta. Tällä uskollani ei ole rationaalista vaan lähinnä spiritualistinen perusta.
3. Olen itse jumala ja puolisonani on jumalatar. Tarkoitan sitä, että ainakin minussa ihmisenä universumi tiedostaa itsensä. Ja että parisielurakkauden virta on taivasten valtakunta, mitään sen riemullisempaa en kaipaa edes kuvitella. Tämä on idealismia ja fantasiaa.
4. Elän ja ajattelen kuin ateisti. Teen valintani ikäänkun Jumalaa ei olisi olemassa. Tämä on realismia. Vain siten voin kuvitella olevani moraalisesti vapaa. Uskovaisten moraali on sen sijaan sidottu rakkauden lakiin. (Tai sen pitäisi olla, useimmiten se perustuu uskonnollisiin normistoihin...) Haluan moraalini perustuvan hyvyyteen, mutta ilman mitään ylhäältä tulevaa painostusta.
Oma uskoni on siis metafyysistä rationalismia. Metafyysistä se on tietenkin sen takia, että koko jumalaidea viittaa transsendenssiin. Rationalismia se on siksi, että se perustuu järjellisesti perusteltaviin seikkoihin. Rationalismi ei tässä kuitenkaan tarkoita sitä, että näkemys välttämättä edustaisi totuutta. Se tarkoittaa sitä, että ajatusjärjestelmässä on tiettyjen premissien varassa oleva sisäinen koherenssi. Jos metafyysiset alkuehdot ovat vääriä, koko ajatusrakennelma luhistuu, mutta jos ne ovat oikeita, rakennelman lienee parasta olla looginen ja järjellinen. Kysehän on vain rehellisestä totuudenrakkaudesta, jota voi tietenkin harjoittaa monilla muillakin tavoin kuin teismin oletusarvoilla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi vittu mikä sepustus.
Sä oot ihan himmee.
1. Uskon Luojaan, siihen että universumilla on Tekijä ja Suunnittelija. Se on varmasti yksi mahdollinen vaihtoehto ja selitys olemassaolollemme. Uskolle on siis relevantti pohja. Tämä ei ole mielestäni rationalismia, vaan rationaalista ajattelua, rationalismi -käsite voi tarkoittaa myös kokonaista maailmankatsomusta, jopa materialistista sellaista.
2. Uskon kristinuskon ilmoittamaan evankeliumiin ja sovitukseen, jonka ajattelen koskevan koko maailmaa. Perusteena on Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus, jotka historiallisina tapahtumina täyttävät ennalta annetut profeetalliset ilmoitukset Messiaasta. On rationaalisesti perusteltavissa, että ihminen ei voi täyttää vuosituhansien aikana saatuja ilmoituksia, jotka ovat jokainen omana aikanaan tietyin perustein havaittu luotettaviksi. Usein siten, että ne ovat sisältäneet myös lyhyen aikavälin profetioita, jotka ovat toteutuneet vakuudeksi ilmoituksen luotettavuudesta. Ilmoitusten takana voidaan osoittaa olevan jonkin ihmistä suuremman ja muuttumattoman, josta käytämme käsitettä Jumala.
3. Minä en ole Jumala, enkä voi olla, koska Jumala on olemukseltaan, perinnäiseltä olennaltaan, toisenlainen kuin ihminen. Olen siis ihminen, mutta se ei ole esteenä sille, että voin tiedostaa paitsi järkeni ja tunteeni, myöskin ennen kaikkea hengen kautta Jumalan olevan ja voin olla yhteydessä Jumalaan. En oman henkeni kautta, vaan sen Hengen kautta, jonka Jumala on luonut minuun antaessaan uskon (uudestisyntyminen ja Pyhä Henki).
4. Elän ja ajattelen kuin uskova, koska usko Jeesukseen ei ole ulkoinen asia, joka tulee ottaa huomioon elämässä. Se ei ole myöskään mikään normisto, joka ohjailisi käyttäytymistäni, vaan se Henki ja se usko, jonka Jumala antaa on osa syvintä olemustani. Uskoani ei voi erottaa minusta irralliseksi asiaksi, vaikka tiedostankin voivani vapaasti päättää myös toisin kuin minä itse uskovana ihmisenä päätän. Minulla siis on mahdollisuus toimia uskoni vastaisesti, eli toimia muun kuin Jumalan antaman uskon mukaan, siis toimia vastoin Jumalan tahtoa, eli tehdä syntiä kuten käsitteen voi ymmärtää. Ajoittain teen niin ajattelemattomuuteni takia, omista itsekkäistä syistä, mutta en voisi elää jatkuvasti välittämättä uskostani ja silti olla uskova, koska uskon tietoinen paaduttaminen lopulta johtaisi uskon kuolemiseen ja jäisi vain minä biologisena organismina, ilman Jumalan Hengen vaikutusta itsessäni. Jäisin elämään ruumiillisesti, mutta olisin hengellisesti kuollut, kuten ennen Hengen saamista olin.
Minä siis uskon, en siksi, että se olisi velvollisuus tai siksi, että jokin pelote ajaisi minut siihen. Uskon saaminen ja sen mukaan eläminen on mielestäni mahdollisuus ja oikeus, sitä olisi vaikea kokea velvollisuutena, koska sen vaikutukset ovat vain positiivisia. Ennen uskoontuloani en pitänyt mahdollisena todellista yhteyttä Jumalaan, enkä ymmärtänyt sen enempää Jeesuksen sovituksen merkitystä kuin Pyhän Hengen toimintaa ihmisessä. Kristinusko selittyy täysin järjellisenä kokonaisuutena kristinuskon sisältä päin, mutta ulkoa päin katsova näkee vain sen muodot ja joitain muita epäolennaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole suoraan uskon vaikutustakaan. Uskon vaikutuksesta, olemuksesta ja Jeesuksen merkityksestä yritin kirjoittaa galleria sivultani löytyvässä linkissä – oma puheenvuoroni uskosta. Se selventänee tässä epämääräisesti ilmaistuja, mutta uskooni liittyviä keskeisiä asioita.
Crispus! Näkökulman sankareita! Mainiota! :-) Mainio on myös viestisi! Kivaa lukea ja todeta olevansa erilaisista sanamuodoista huolimatta samoilla linjoilla.
> Tämä ei ole mielestäni rationalismia
Erään määrittelyn mukaan rationalismi on: "järjenmukaisuus, järkevyys; käsitys, jonka mukaan todellisuus on järjenmukainen. Sana voi tarkoittaa filosofian suuntausta, mutta tavallisemmin se viittaa vain järkiperäisenä pidettyyn asioiden tarkasteluun." Mielestäni on uskonkäsitykselle eduksi, jos sen voidaan sanoa olevan rationalismia.
> 3. Minä en ole Jumala, enkä voi olla,
> koska Jumala on olemukseltaan, perinnäiseltä
> olennaltaan, toisenlainen kuin ihminen.
Minä puolestani olen varma, että meidän hengessämme on kipinä jumaluutta, Jumalan Henkeä. Jeesuksessa asui kolossalaiskirjeen mukaan "jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti", ja hän oli varmasti - ihminen. Ja samalla hän oli Jumala. Tämän salaisuus on suuri - ja huikaiseva! "Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy."
> uskon tietoinen paaduttaminen lopulta johtaisi uskon kuolemiseen
Uskoa ei kannata yrittää paaduttaa (se ei näet ehkä edes onnistuisi), mutta tietynlainen uskonnollinen normisto kannattaa oman pään sisältä armotta murskata. Jopa kadotuksen riskillä.
> Kristinusko selittyy täysin järjellisenä kokonaisuutena
> kristinuskon sisältä päin
Tuo on erittäin totta. Siitäkin huolimatta, että tulkintoja on tuhansia.
> tässä epämääräisesti ilmaistuja
Juu ehkä hiukan voisit tiivistää! :-)
Niin, käsitteillä ei kai ole niin väliä, kun tiedetään mitä tarkoitetaan, mutta silti vähän vierastaisin tuon –ismi sanan käyttöä kristillisyyttä kuvailtaessa koska siinä on mahdollista saada vääräkin käsitys.
Ehkäpä ainoa selkeä ero ajattelussamme on tuossa Jumalan ja ihmisen erossa, jos siinä on eroa sisällöllisesti eikä vain käsitteellisesti ;)
Luotu ei voi muuttua koskaan itsensä Luojaksi, vaan on ero luodun ja Luojan välillä. Ihminen ei voi synnyttää itse itseään ja elämänsä alkutaipaleella varsinkin on hyvin riippuvainen siitä mitä saa ottaa vastaan. Ihminen on itsessään avuton, ei kaikkivaltias, ero on selvä tässä suhteessa. Iän myötä ihminen voi toki tuntea itsensä mahtavammaksikin, mutta silloin ei muista maailmankaikkeuden mittasuhteita.
Raamattu tosin sanoo selvästi, että muutumme Jeesuksen kaltaisiksi, sen kaltaisiksi kuin Jeesus oli ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä. Ruumiillisiksi olennoiksi, joiden ruumis ei ole sellainen kuin se nyt on lihassa. Tuo sana ”kaltaisiksi” on taas sellainen käsitteellinen kysymys ;) Jos sanomme, että seura tekee kaltaisekseen, niin tiedämme mitä se tarkoittaa, ei välttämättä sitä että muutumme identtisiksi sen kanssa jonka seurassa olemme :) Jeesus on Jumala ja siksi Jumala näyttäytyy Jeesuksessa ihmisille, se on vähän eri asia kuin ihmisen jumalisuus.
Ihmisessä voidaan kyllä sanoa olevan elämä, silloin kun ihminen on elossa oleva. Siis noin yleisesti, mutta se ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi itsellään se elämä, vaan se elämä on saatua, ihminen ei ole itse tehnyt itseään eläväksi. Se on vähän kuin voisi sanoa kuun loistavan valoa, yleisessä kielenkäytössä, mutta täsmällisemmin valo ei lähde kuusta itsestään. Ihminen on kuin kuu tässä mielessä. Jos ihmisessä on jotain jumalista, niin sen lähde on Jumala ja Jumalan Hengen oleminen ihmisessä on saatua (uudestisyntyminen) ei ihmisessä itsessään olevaa.
Tämä ero ei kai ole välttämättä tärkeä arkikielessä, mutta olemuksesta puhuttaessa ero on olennainen asia. Jumalan kaltaisuus, identtisyys Jumalan kanssa ei ole ihmiselle mahdollinen, vaikka Jumalan kuvan kaltaisuus jossain mielessä on jo täällä ja vielä selvemmin rajan toisella puolella :) Siis Raamatun kanssa yhtäpitävästi ei voida sanoa, että ihmisessä on itsessään Jumaluus, vaan se on Jumalan Henki, joka ihmisessä on silloin kun ihminen on hengellisesti elävä, saanut elävän Hengen. *saivartelee*
> vierastaisin tuon –ismi sanan käyttöä kristillisyyttä kuvailtaessa koska siinä on mahdollista saada vääräkin käsitys.
Kristillisyyttä kuvasi lähinnä kohta 2. Kohta 1 kuvasi uskomisen rationaalisuutta yleisellä tasolla.
> muutumme Jeesuksen kaltaisiksi
Minä en pidä mahdottomana ihmisen jumaluutta ja ykseyttä Jumalan kanssa tulevassa maailmassa. Se on vaan siinä kuinka pitkälle sallii mielikuvituksen juosta näissä pohdinnoissa. Meissä tuntuu jo nyt olevan jonkinlainen jumaluuden kipinä.
> Jumalan kaltaisuus, identtisyys Jumalan kanssa ei ole ihmiselle mahdollinen,
Puhun ihmisen jumaluudesta pienellä jiillä. Luojasta puhun suurella Jiillä.
Jumala luojana on hieno juttu - ihan omasta puolestani en minä silti siitä Jumalastakaan niin välitä, mutta jos on pienikin mahdollisuus viettää ikuisuus *jumalattaren* kanssa, minä ainakin sitä minä haluan!
Nappaa jätkä vähemmän happoa ja käy harvemmin Goalla niin saat suuruudenhulluuden aisoihin.