Hiilinielut - Vedetäänkö meitä Suomalaisia taas höplästä?

Anonyymi-ap

Uutisextrassa Markku Ollikainen väitti että euroopassa on suuret hiilinielut eikä meidän Suomalaisten tarvitse sitä pelätä että meidän metsiä "käytettäisiin" EU:n yhteisinä hiilinieluina.

Pienen googlettamisen jälkeen paljastui että meri, metsät ja maaperä muodostavat tärkeimmät hiilinielut maapalolla. Jos nyt verrataan Suomea ja keskimääräisiä euroopan maita niin suomihan on pelkkää erämaata ja metsää joten luulishan tuota hiilinielua täältä löytyvän. Sen sijaan metsien määrä versus asukastiheys on euroopassa hiilinielujen kannalta epäedulisempi kuin Suomessa.

Eli, mistähän nämä euroopan valtavat hiilinielut nyt oikeasti sitten mahtavat muodostua. Ovat ilmeisesti sitten oikeastikin sen verran Suomen vastaavia suurempia (verrattuna saastuttamiseen) että meitä suomalaisia uhkaa näiden nielujen kasvattaminen tai päästömaksut.

Ei kait vaan Suomesta olla tekemässä EU:n reservaattia puhtaan veden ja ilmaston takaamiseksi eurooppalaisille?

60

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      NASA:n monivuotinen tiedonkeruu osoittaa, että Suomi on hiilinielu.

      • Anonyymi

        Arvasin😇

        Äänestän huomenna PS!!!!


    • Anonyymi

      Hollannissa on suuret sademetsät?

      • Anonyymi

        Hollannissa kasvihuoneet ovat hiilinieluja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hollannissa kasvihuoneet ovat hiilinieluja

        Kasvihuone ei voi olla, muovi estää😉


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hollannissa kasvihuoneet ovat hiilinieluja

        Ei mahdollista, sinnehän tukehtuisi.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "EU-alueella keskimäärin 37 prosenttia maapinta-alasta on metsän peitossa. Selkeästi metsäisimmät maat ovat Suomi ja Ruotsi. Yli 40 prosentin pääsevät myös Itävalta ja ehkä hieman yllättäen Portugali. Vähiten metsää EU-maissa kasvaa Britanniassa, Alankomaissa, Tanskassa ja Irlannissa, kussakin kymmenisen prosenttia maa-alasta. Tulevista uusista jäsenmaista metsäisin on Slovenia 55 prosentillaan".

        https://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_01_03_metsat.html


    • Anonyymi

      Tahallista harhaan johtamista Ollilan taholta!
      O:n olisi pitänyt mainita noiden mainostamiensa valtioiden kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen suhde ko. valtioiden nieluun.
      Epäilen vahvasti, että esimerkiksi Italian 10 kertaisen väestön päästöt ovat suuremmat kuin Suomen vastaavat mutta O puhui vain nieluista absoluuttisina lukuina joihin niihinkin kannattaa suhtautua hieman epäillen.
      Välimeren maat pitävät puolensa keinoja kaihtamatta. Totuudella ja objektiivisuudella ei ole heidän silmissään mitään arvoa silloin kun ne ovat heitä vastaan.
      Väärentävät, valehtelevat ja pitävät puolensa.
      Meikäläiset eivät tätä tajua omahyväisyydessään ja kehujen kaipuussaan!

    • Anonyymi

      EU kusettaa metsäläis kansaa. Seuraavaksi Suomi joutuu maksamaan miljardeja siitä, että meillä on valtavat vesivarannot.

      • Anonyymi

        Tämä on ihan relevantti huomio, vaikka nyt läpällä ehkä otitkin esille!

        Mikä ihmeen joukkopsykoosi Suomalaisiin on iskenyt tämän ilmastoasian suhteen, eivätkö kansalaiset ymmärrä/tiedä että meidän osuutemme CO2 päästöistä on Globaalisti VAIN 0,13%.

        Tämä tarkoittaa että, vaikka asia on erittäin tärkeä niin, tätä ongelmaa ei ratkaista Suomen eduskunnassa tai tulevissa vaaleissa VAAN ihan jossain muissa paikoissa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on ihan relevantti huomio, vaikka nyt läpällä ehkä otitkin esille!

        Mikä ihmeen joukkopsykoosi Suomalaisiin on iskenyt tämän ilmastoasian suhteen, eivätkö kansalaiset ymmärrä/tiedä että meidän osuutemme CO2 päästöistä on Globaalisti VAIN 0,13%.

        Tämä tarkoittaa että, vaikka asia on erittäin tärkeä niin, tätä ongelmaa ei ratkaista Suomen eduskunnassa tai tulevissa vaaleissa VAAN ihan jossain muissa paikoissa!

        Paljonkohan Suomen maapinta-ala on maapallon vastaavasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonkohan Suomen maapinta-ala on maapallon vastaavasta?

        Mitäs väliä sillä on???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs väliä sillä on???

        Mitäkö väliä? No sitä, että tuotammeko päästöjä pinta-alojen suhteessa muita enemmän vai vähemmän.

        Muuten vaan ilmoista: "Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että fossiilisista polttoaineista pitää luopua nopeasti. Päästöjä, jopa neljännes kaikesta, syntyy myös metsäkadosta ja pelloista."
        https://yle.fi/a/74-20023161?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=scienceweekly&utm_content=2023-03-26

        Mitähän sotimisen päästöt ovat? Mistä vastaavat h- nielut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäkö väliä? No sitä, että tuotammeko päästöjä pinta-alojen suhteessa muita enemmän vai vähemmän.

        Muuten vaan ilmoista: "Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että fossiilisista polttoaineista pitää luopua nopeasti. Päästöjä, jopa neljännes kaikesta, syntyy myös metsäkadosta ja pelloista."
        https://yle.fi/a/74-20023161?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=scienceweekly&utm_content=2023-03-26

        Mitähän sotimisen päästöt ovat? Mistä vastaavat h- nielut?

        "tuotammeko päästöjä pinta-alojen suhteessa muita enemmän vai vähemmän" - EIHÄN tuolla ole mitään tekemistä asian kanssa!

        Kysehän on HIILINIELUISTA ja ensikädessä siitä että se joka saastuttaa niin myös huolehtii omasta "paskasta", eli periaatteessa jokaisen maan hiilinielujen pitäisi kattaa omat päästöt!


      • Anonyymi

        Aloituksesta sai kummallisen käsityksen, aivan kuin Suomen nielut olisivat pienet..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäkö väliä? No sitä, että tuotammeko päästöjä pinta-alojen suhteessa muita enemmän vai vähemmän.

        Muuten vaan ilmoista: "Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että fossiilisista polttoaineista pitää luopua nopeasti. Päästöjä, jopa neljännes kaikesta, syntyy myös metsäkadosta ja pelloista."
        https://yle.fi/a/74-20023161?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=scienceweekly&utm_content=2023-03-26

        Mitähän sotimisen päästöt ovat? Mistä vastaavat h- nielut?

        Miksi pitää luopua fossiilisista...eihän se auta kun maapallolla on valtava ylikansoitus joka on koko ongelman juurisyy...............


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitää luopua fossiilisista...eihän se auta kun maapallolla on valtava ylikansoitus joka on koko ongelman juurisyy...............

        Maapallo on hyvin harvaan asuttu. Sen tajuaa, kun kuvittelee kaikkien kahdeksan miljardin ihmisen tulevan Suomeen. Jos he levittäytyisiväöt tasaisesti yli koko maan, jokaiselle riittäisi puoli aaria maata. Kun he siitä sitten hajaantuvat taas ympäri maailmaa, voit kuvitella, että maapallo on hyvin harvaan asuttu. Tässä on tietysti jätetty Suomen vesistöjen pinta-ala ottamatta huomioon.


      • Anonyymi

        Kyllä tuokin aika vielä tulee että vedenkäytöstä pitää maksaa "päästömaksuja"


    • Anonyymi

      euhun pohjaton kaivo, tarvitsee tulon siirtoja,

      • Anonyymi

        Tää koko idea on silleen putsata kansallisvaltioitten rahat globalistipankkiirien ja lähipiirin tileille.
        Vähän haluttomia ovat monet maksamaan jos suoraan pyytää, mutta kun perustellaan sopivasti niin menee hyvin läpi.


    • Anonyymi

      maksajat loppuu kun velka ylittyy jäsenmaissa, nyt suomessakin maksetaan lainojen koroa, kun muuhun valtion tulot piisaa eussa,

    • Anonyymi

      Saksan metsien puuvaranto on kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
      Suomen tuhansien järvien vesimäärä mahtuu yhteen Ruotsin järveen Vänerniin.

      Mutta on Suomessa jotain huippuakin.
      Suomi velkaantuu EU:n nopeimmin, Suomessa diesel on maailman kalleinta ja liikennesakot maailman suurimmat.

      Suomen Sotessa lääkärit ovat pikkuvirkamiehiä, muualla itsenäisiä ammatinharjoittajia (paitsi Ruotsi).
      Länsimaissa ei tulisi kyseeseenkään, että valtiotieteen demari maisteri määrittelisi potilaiden hoitolinjan

      Suomessa on vähän korruptiota, koska Suomessa ei lasketa korruptioksi kaikkialle levinnyttä jäsenkirjojen mukaista virkojen jakoa (sulle, mulle jne.).
      Jäsenkirjaton jää aina toiseksi.
      Demarit sen aloitti 1966 voitettuaan vaaleissa.

      • Anonyymi

        "Saksan metsien puuvaranto on kaksinkertainen Suomeen verrattuna". Esittäisitkö jonkun dokumentin että mihin tämä arvio perustuu sillä alla oleva tilastokeskuksen taulukko kertoo aivan päinvastaista -> Suomen metsäala on noin tuplat verrattuna Saksaan!
        https://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_01_03_metsat.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Saksan metsien puuvaranto on kaksinkertainen Suomeen verrattuna". Esittäisitkö jonkun dokumentin että mihin tämä arvio perustuu sillä alla oleva tilastokeskuksen taulukko kertoo aivan päinvastaista -> Suomen metsäala on noin tuplat verrattuna Saksaan!
        https://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_01_03_metsat.html

        Ehkä vahingossa vain kirjoitti väärinpäin maat. Mutta joo, kyllä Suomi taitaa se metsäisin olla.


    • Anonyymi

      Aloittajaa on vedetty höplästä jos siinä määrin että hän keskustelee omasta kuplastaan ja viitekehyksestään, joka on kokonaisuudessaan harhainen todellisuuteen nähden.
      Nähkääs, mitään "hiilidioksidiongelmaa" ei ole olemassakaan, sellaista ei ole. Koko keskustelu on omassa maailmassaan elävää harhaa.

      • Anonyymi

        Se käsitys minullekin tuli..tosin jotenkin sekava tuo aloitus.


      • Anonyymi

        "Nähkääs, mitään "hiilidioksidiongelmaa" ei ole olemassakaan" - Eihän tuossa aloitiksessa mistään "hiilidioksidiongelmasta" puhuttu VAAN -> No, lue itse uudestaan!


      • Anonyymi

        Hiilinielut vähenee Suomessa: "Tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Lukesta muistuttaa, että ojitetuilla turvemailla turpeen hajoaminen tuottaa hiilidioksidi ja typpioksiduulin (N2O) päästöjä. Suomessa metsistä noin kolmannes kasvaa turvemailla ja niistä yli 50 % on ojitettu. Suomessa turvemaametsien maaperän päästöt ovat samaa suuruusluokkaa kuin kangasmetsien maaperän hiilinielu.

        – Maaperän hiilivarasto pienenee avohakkuiden jälkeen sekä suo- että kivennäismaalla olevissa metsissä, mutta kivennäismailla varasto voi palautua ja lisääntyä puuston kehityksen myöhemmissä vaiheissa. Kuivatuilla turvemailla hiilen nettopäästö hajoavasta turpeesta voi jatkua koko kierron ajan, Mäkipää sanoo." https://www.luke.fi/fi/uutiset/pohjoismaissa-metsien-hiilivarasto-kasvanut-nopeammin-kuin-kanadan-ja-venajan-vahemman-hyodynnetyissa-metsissa


    • No miten kuvittelette parasiitin toimivan? Sehän käyttää kaikkea ravintona, mistä sitä löytää. EU on yksi valtava monitahoinen himmeli, jossa entisten itsenäisten valtioiden luonnonvaroja ja muita resursseja generoidaan EU:n ravinnoksi laeilla, direktiiveillä, poliittisella painostuksella yms. keinoilla.

      • Anonyymi

        Niinpä, mutta kun se ei tunnu uppoavan EU-intoilijoiden kaaliin; EU aiheuttaa itse paljon suurempia ongelmia kuin se "ratkaisee"......:/
        + ne kustannukset ko. SPECTREn hallinnosta...


    • Anonyymi

      Paljonko enemmän Helsinki tuottaa päästöjä kuin sitoo?

      • Anonyymi

        Kysypä Killcorelta, sen täytyy olla maatalouden syytä, jos Hesa "päästää"...


    • Anonyymi

      Eu ja päättäjät huijaa meitä.

      Muistatteko..
      Koronavilkun?
      Koronapassit?
      Koronarokotteet?

      Hyödyttömiä, jopa Vaarallisia. Eikä päättjät ottaneet mitään vastuuta, ja tekonsa unohdettiin...

    • Anonyymi

      EU on Syöpä.

      Kohta huomataan, myös nato... .

      • Anonyymi

        NATO on perustettu vuonna 1949 ja vielä tähän päivään mennessä kukaan sen jäsenistä ei ole huomannut sen olevan syöpä joten aika pitkä toi itämisaika näyttää olevan!


    • Anonyymi

      Ei se nyt niin voi olla että metsättömät keskieuroopan maat alkavat sanelemaan miten meidän pitää metsiämme hoitaa. Metsät kasvavat Suomessa enemmän kuin niitä hakataan.

      • Anonyymi

        No mutku Tuppurainen ja ne muut vihervassukat...


      • Anonyymi

        Nimenomaan metsät kasvavat Suomen maaperällä ja siksi VAIN suomalaisilla on oikeus määrätä, miten ja mihin niitä käytetään. Muutama hassu ilmastohöppänä ei ole sama kuin Suomen kansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan metsät kasvavat Suomen maaperällä ja siksi VAIN suomalaisilla on oikeus määrätä, miten ja mihin niitä käytetään. Muutama hassu ilmastohöppänä ei ole sama kuin Suomen kansa.

        Kohta metsät saavat toimia hiilinieluina oikein kunnolla, ainakin mikäli tätä on uskominen
        "– Nykyinen talousajattelu on yhtä huteralla pohjalla kuin Neuvostoliiton talousjärjestelmä, sanoo Kalevi Sorsa "
        https://demokraatti.fi/suomen-metsatalous-voi-romahtaa-tutkija-suomalaispuusta-tehdaan-lahinna-vessapaperia-kiinalaisille


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta metsät saavat toimia hiilinieluina oikein kunnolla, ainakin mikäli tätä on uskominen
        "– Nykyinen talousajattelu on yhtä huteralla pohjalla kuin Neuvostoliiton talousjärjestelmä, sanoo Kalevi Sorsa "
        https://demokraatti.fi/suomen-metsatalous-voi-romahtaa-tutkija-suomalaispuusta-tehdaan-lahinna-vessapaperia-kiinalaisille

        "– Nykyinen talousajattelu on yhtä huteralla pohjalla kuin Neuvostoliiton talousjärjestelmä, sanoo Kalevi Sorsa -säätiön asiantuntija Janne M. Korhonen."

        "


    • Anonyymi

      No yksi ilmasto kohlo väitti nyt soiden olevan hiilentuottajia ilmakehään.
      Miten vihreät meinaa hävittää suot Suomesta ? Näistä ilmasto jutuista, ei
      pirukaan saa selvää.

    • Anonyymi

      Ilmasto on lämmennyt jääkauden loppumisesta alkaen. Ihmisellä tai toimillaan ei ole ollut asian kanssa liiemmin tekemistä.

    • Anonyymi

      Tässä sekoitetaan tarkoituksella absoluuttinen hiilinielun määrä ja hiilinielun määrä/neliö. Jälkimmäisessä Suomi takuulla ykkönen.

    • Anonyymi

      Vedetään mutta että vasta nyt heräsit tähän? Täällä on asiasta puhuttu jo vuoden verran. Se nasan kartta näytti mitä potaskaa nuo ilmastopaneeli tyypit täällä suomessa suoltaa.

    • Anonyymi

      Päästöt on Keski- ja Itä-Euroopassa ja hiilinielut Suomessa ja Ruotsissa. Heh, heh!

      • Anonyymi

        Juuri näin ja me sitten voimme ostaa itsellemme päästöoikeuksia Keski-Euroopasta. 🤗


    • Anonyymi

      Nämä jättisaastuttajien emissiot huomioitta jättävät tulokset joutuvat outoon valoon, kun niitä verrataan ilmakehän kasvavina päästöinä. Onko kyseessä bluffi, koska maaperän hiilinielun ei mitenkään voida osoittaa pitkällä aikavälillä pienentyneen. Meren nielu on kasvussa, mutta se ei ratkaise mitään mahtaviin päästöihin nähden. Maaperän hiilinielu on niin vähäinen ilmakehään verrattuna, että ainoa oikea päätelmä on tietysti se, että päästöt ilmakehään pienennetään. On harhaoppi kuvitella, että valtavat päästöt ilmakehään voitaisiin poistaa maaperään. Ainoastaan sähköntuotannon polttoaineen kulutus on vähentynyt viimeaikoina hieman, muut kuten teollisuus ja liikenne, eivät ole vähentäneet päästöjä kovinkaan paljoa. Syy on siinä, että korruptiota käytetään keinotekoisesti pidentämään hiiliintensiivisten teollisuudenalojen elinikää, kuten Ollikainen tekee.

      • Anonyymi

        Paljonko Betoniyhdistys maksaa Ollikaiselle.


    • Anonyymi

      seuraavaksi kai tulee hiilidioksiidi maksu ihmisten hengityksen seurauksena päästö,

      • Anonyymi

        Nyt Luke ja siellä ilmeisesti Ollikainen väittää Ylen uutisissa ja mm. sanomalehti Keskisuomalaisessa että vuoteen 2025 mennessä SUOMEN METSÄT MUUTTUVAT HIILTÄ PÄÄSTÄVIKSI !!
        Tähän asti Luke on puhunut maatalousmaasta mutta nyt laittaa vielä suuremman valheen ilmeisesti katsoakseen meneekö emävalhekin läpi ilman että kukaan asiaan puuttuu.


    • Anonyymi

      Kyllä. Huijaavat taas Rahamme, niinhän ne aina.

    • Anonyymi

      Niin kyllä se vaan on niin Persut että tieteellinen fakta on että Suomen hiilinielut uhkaavat pienentyä olemattomiin. Syynä mm. liialliset hakkuut joita on jouduttu lisäämään kun puun tuonti Venäjältä loppui.

      • Anonyymi

        Kun Suomen metsät edelleen kasvavat enemmän kuin kokonaispoistuma niistä on niin kerroppa miten ne ovat voineet pienentyä olemattomiin ??
        Luken mukaan kasvu oli viime tutkimuksessa 103,5 miljoonaa m3 ja kokonaispoistuma on n. 92 miljoonaa josta teollisuuspuuta 65,7 miljoonaa m3.
        Siten puuston määrä kasvoi viime vuonna 11,5 miljoonaa m3 ja kaikkiaan vuodesta 1950 lukien 1005 miljoonaa m3.
        Missä ne liialliset hakkuut ovat !!


    • Anonyymi

      YLEn Aamu-tv:ssä taas puhetta hiilinieluista, ilmastosta ja metsien käytöstä. Ei yllättävää, että verorahoilla kustannettu puolueeton YLE oli taas kaivanut Ollikaisen asiantuntijaksi höpisemään. Mikä on YLEn tehtävä ja tarkoitusperä, kun tämä yksi mies edustaa yksin kaikkea tietoa kyseisestä asiasta. Sama, kun Aaltola on ilmeisesti ainoa asioista tietävä ulkopolitiikan suhteen Yleisradion mielestä. Onko näillä taksikortti, että ajelutetaan jatkuvasti studioon.

      • Anonyymi

        Joka toinen aamu sama kolmikko Ollikaisen kera lässyttää . Että on pakko 2035 olla hiilineutraali . VAIKKA MIKÄÄN MUU MAA EI SITÄ OLE ENÄÄN LUVANNUT !


    • Anonyymi

      euhun alku aikoina oli kartta, mihin eu alueen teolisuus painottuu niin suomi oli reuna alutetta,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      88
      4397
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2817
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2684
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1886
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1736
    6. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1530
    7. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1511
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      111
      1471
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      282
      1409
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      94
      1360
    Aihe