Tässä muutama syy miksi en voi äänestää perussuomalaisia, joka on pohjimmiltaan rasistinen puolue.
Ihmisoikeudet: Rasistiset puolueet usein perustuvat syrjinnälle ja vihamielisyydelle tiettyjä ryhmiä kohtaan. Tämä rikkoo ihmisoikeuksia ja vaikuttaa negatiivisesti yhteiskuntaan.
Demokratia: Rasististen puolueiden politiikka pyrkii usein rajoittamaan ihmisten vapauksia ja oikeuksia, ja tämä voi olla vaarallista demokraattiselle järjestelmälle.
Yhteiskunnan jako: Rasistiset puolueet voivat johtaa yhteiskunnan jakautumiseen ja lisätä eriarvoisuutta.
Kansainväliset suhteet: Rasististen puolueiden politiikka voi vahingoittaa kansainvälisiä suhteita, sillä ne voivat olla vihamielisiä tiettyjä maita ja kulttuureja kohtaan.
Taloudelliset seuraukset: Rasistinen politiikka voi myös vahingoittaa taloutta, koska se voi vähentää ulkomaisten investointien ja matkailun määrää.
On tärkeää muistaa, että yhden henkilön ääni voi vaikuttaa yhteiskuntaan. Äänestämällä rasistista puoluetta, henkilö voi olla osaltaan tukemassa syrjintää ja yhteiskunnan jakautumista. Sen sijaan, henkilö voi valita äänestää puoluetta, joka edistää tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja taloudellista vakautta.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi en voi äänestää rasistia vasudemuja, syy löytyy naapurimaan virheistä ja vasuista.
https://yle.fi/a/74-20021338
Tuo on rauhaa rakastava matu, siksi en uskalla äänestää vasudemuja, järjestivät paperittomille täysihoidon eliniäksi suomeen.
https://yle.fi/a/74-20001027
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Pakolaisia emme vastaanottaa juuri ollenkaan. Luultavasti alle sadasosa siitä mitä Ruotsi on vastaanottanut.
Myönnän että Ruotsissa on ongelmia, mutta perussuomalaiset ratsastavat asialla joka ei ole ongelma suomessa äänten kalastamiseksi.
Tuon järjesti marinin hallitus, mikä mielestäsi meni vikaan orjakaupassa ?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/957b112f-0457-49c9-a3ab-bccad61b91e7
Persujen idoli Hitler ei saanut oikein mitään aikaan !! Ja vaikka heil Tavio kokeilee pussihousui nahkasaappaita ja aatuviiksiä , niin ei se auta !!
Mä taas en halua ymmärtää miksi suomeen otetaan eläteiksi tyyppejä jotka vaan loisii eikä tee työtä. Kiitoksena siitä että on saanut turvapaikan , tekee rikoksia
Niin. Sitten jos pääsee johonkin töihin, persuttimet ovat kiljumassa, kuinka vievät kaikki meidän työpaikat.
Miksi muuten haluatte jakaa oman kansan meihin ja heihin? Väitätte olevanne ainoita isänmaallisia oikeita suomalaisia.
Vasemmistoa ja varsinkin Marinia olette haukkuneet jo vuosia aivan kiihkon vallassa.
Omien kansalaisten vihaaminenko on sitä oikeaa isänmaallisuutta?
Kannattaisi välillä tarkastella sitä omaa ulosantia ja tekoja, eikä aina haukkua ja syyllistää muita tyyliin: "ite oot".
>simiti<
Perättömien väitteiden levittäminen yksityisistä, yhteisöistä ja valtioista on laitonta, mutta eihän se vasemmistolle ole koskaan ollut ongelmaa, heillä kun on pysyvä syytesuoja ja immuniteetti kaikkia oikeustoimia vastaan.
Persut on myös maaseudun ja maatalouden tuho.
Persut edustaa kovinta linjaa,kukin pärjätköön omillaan. Vain poliisille ja armeijalle annettaisiin.
Linja on muuten sama kuin talebaaneilla.
Valetta, mutta jos omat varastavat omiltaan eikä pidä työtätekevien maaseudun ruuvantuottajista huolta, niin mitä silloin jää jäljelle kuin vaihtaa puoluetta.
https://yle.fi/a/3-12193730
Ihanko ite keksit
Perussuomalainen tänään: "En ole rasisti, en todellakaan!"
Perussuomalainen huomenna: " Mitä? Miksi ruisleipäpakkauksessa on jonkun mustan miehen kuva? Mitä hemmettiä? Boikottiin ja heti! Suomi on pilalla".
Hei boomerit, jäitä hattuun ja ottakaa coolimmin, kansalaisten pilkkaaminen kuuluu demokratiaan, parempaan ihmiskäsitykseen ja yhdenvertaisuuteen. Arvostan isovanhempiani joten en ole kyllin kelvollinen äänestämään ikärasisteja.
Persu tänään,lidlissä saksan leipä halvempi
Persu huomenna: miksei ole kotimaista leipää.
"no niin persuja vainoava antipersufoliohattu, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään...Vai ajattelitko valvoa taas koko yön että pääset nikkien bannaamisen jälkeen poistamaan jokaiselta palstalta joissa trollaat vastaukset provoihisi joissa sinut heikkohermo huutaja hullujenhuoneelta jauhotetaan? "
Onneksi ei ole pakko äänestää perZZujen rasistiroikaleita.
No älä Marin äänesta sitten PS,jos noin pahalta tuntuu
Äänestän PS koska se ei ole rasistinen kuten vasemmisto katkerana väittää, vasemmistolla itsellään on rasismistaan pitkät perinteet joita se änkeää jo täynnä olevan maton alle vaivihkaa mutta ei koskaan ole sanoutunut oikeasti irti rasismistaan.
Vasemmisto on jo itsessään ihmisiä vihaava, vääristelevä, valehteleva ja väkivaltainen poliittisuskonnollinen systeemi.