Perussuomalaisten venäläiset kansanedustajaehdokkaat

Anonyymi-ap

Tanja alias Tatjana Aidanjuuri-Vestala/Aidanjuuri-Niemi , muut nimet häivytetty, kuten venäläinen syntymäsukunimi. Ehdokkaana toista kertaa ja hiukan on erikoiset taustat. Venäläiset vanhemmat, Virossa syntynyt, mutta ei osaa viroa. (Yleensä Viron venäläiset ei osaa)
2019 vastusti Suomen liittymistä Natoon, nyt kääntänyt takkinsa jne hmmm...

Onkohan ehdokkailla puhtaat jauhot pussissa? Epäilen vahvasti. Lukee edukseen Halla-ahon avustajana toimimisen, johon osasi tyrkyttää itsensä, muttei balettitanssijana oopperassa toimintaa avaa missään.

Että kun Persut vihaa ulkomaalaisia, niin onko venäläisillä vapaa pääsy suomalaisten kansanedustuslairokseen?

Kyllä Putin osaa käyttää hyväkseen maamme heikoimpia lenkkejä!.

121

1866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hän on tehnyt tehnyt töitä Jussin kanssa 4 vuotta, ja liikkunut persujen puoluejohdon kanssa tiiviisti. Hän on myös Vantaalla alue ja kuntavaltuutettu.
      Tuskin mikään Venäjän trolli… Oletko lukenut hänen julkaisuja? Hän oikeesti ajaa Suomen asioita.

      • Anonyymi

        Maanpuolustuskurssin avajaisissa kerrottiin, että kaksoiskansalaisilta pitää estää pääsy sotilasvirkoihin ja valtion tärkeisiin virkoihin.

        – Viides kolonna on torjuttava jo rauhan aikana.

        Viides kolonna tarkoittaa soluttautujien ryhmää. Samaa termiä käytetään Venäjällä, kun halutaan varmistua epäilyttävistä henkilöistä.

        Sauna Kymäläinen, SDP, otti jo yli kymmenen vuotta sitten esiin venäläisten epäilyttävät maa- ja kiinteistökaupan. Vasta viime aikoina on tultu siihen tulokseen, että olis sittenkin pitänyt toimia toisin. Nyt on maata myyty strategisista paikoista, epäilyttävän läheltä lentokenttiä ja armeijan alueilta ja isoja kiinteistöjä myös. Olemme me suomalaiset sinisilmäisiä ja taas kohta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyy mihin? Tuskin Halla-ahon eduskunta-avustaja on soluttautuja. Eiköhän hänen taustat ole tarkasti tutkittu.

      • Anonyymi

        Juuri niin soluttautuja toimii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin soluttautuja toimii.

        Jaa, miten? Luuletko, ettei hänen taustoja ole tutkittu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyy mihin? Tuskin Halla-ahon eduskunta-avustaja on soluttautuja. Eiköhän hänen taustat ole tarkasti tutkittu.

        Sinäkin sanot "tuskin", mutta et ole niinkään varma???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin sanot "tuskin", mutta et ole niinkään varma???

        Ei eduskuntaan pääse töihin, ellei taustoja tutkita. Nyt foliohatut pois päästä. Hänestä tulee varmasti osaava edustaja eduskuntaan, läpi menee varmasti! Ei Jussi ottaisi itselleen töihin ketä tahansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei eduskuntaan pääse töihin, ellei taustoja tutkita. Nyt foliohatut pois päästä. Hänestä tulee varmasti osaava edustaja eduskuntaan, läpi menee varmasti! Ei Jussi ottaisi itselleen töihin ketä tahansa!

        https://www.verkkouutiset.fi/a/kansanedustaja-haluaa-eroon-kaksoiskansalaisuuksista/#d6b632d3

        Ihanko totta. Eihän tuo Halla-ahokaan ihan erehtymätön ole ollut, rehellisyydestä puhumattakaan. Mutta jos on joillekin kaikki selitykset uppoaa...

        Mitä tulee persujen kielenkäyttöön ja sanan "punikki" viljelemiseen, niin mitäs, onko nyt Sillamäen tytön venäläiset juuret tarkoituksella häivytetty suuremmalta yleisöltä. Jos läpi menee, luuletko, että Venäjällä ei kirjotettaisi asiasta! Tai ainakin Seiska revittelisi.

        Kyllä eduskuntaan pääsee vaikka kaksioskansalainen., mutta...valiokunnissa käsitellään jo turvallisuuteen liittyviä, salassa pidettäviä asioita ja mielelläänhän me niitä venäläisiä halutaan kansanedustajaksi ja valuokuntatyöskentelyynkin?

        https://yle.fi/a/3-10530192

      • Anonyymi kirjoitti:

        "no niin persuja vainoava antipersufoliohattu, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään...Vai ajattelitko valvoa taas koko yön että pääset nikkien bannaamisen jälkeen poistamaan jokaiselta palstalta joissa trollaat vastaukset provoihisi joissa sinut heikkohermo huutaja hullujenhuoneelta jauhotetaan? "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.verkkouutiset.fi/a/kansanedustaja-haluaa-eroon-kaksoiskansalaisuuksista/#d6b632d3

        Ihanko totta. Eihän tuo Halla-ahokaan ihan erehtymätön ole ollut, rehellisyydestä puhumattakaan. Mutta jos on joillekin kaikki selitykset uppoaa...

        Mitä tulee persujen kielenkäyttöön ja sanan "punikki" viljelemiseen, niin mitäs, onko nyt Sillamäen tytön venäläiset juuret tarkoituksella häivytetty suuremmalta yleisöltä. Jos läpi menee, luuletko, että Venäjällä ei kirjotettaisi asiasta! Tai ainakin Seiska revittelisi.

        Kreml ja Taas ottaisi pääuutisiin ja venäläislehdet tekisi juttuja. Kyllä siellä Itä-Virossa on vielä Tatjanan eli Tanjan sukua kuten isä ja isovanhemmat ym.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreml ja Taas ottaisi pääuutisiin ja venäläislehdet tekisi juttuja. Kyllä siellä Itä-Virossa on vielä Tatjanan eli Tanjan sukua kuten isä ja isovanhemmat ym.

        No mitä väliä sillä on?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyy mihin? Tuskin Halla-ahon eduskunta-avustaja on soluttautuja. Eiköhän hänen taustat ole tarkasti tutkittu.

        Että on tutkittu ja osoittautunut riittävän hämäräksi, niin on otettu?

        Kaikenlaiset soluttautujat ovat mitä todennäköisimpiä, kun katsoo, miten persut Sipilän hallituksessa "ajoivat Suomen asiaa" esim Uniperissa ja Hanhikivessä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei eduskuntaan pääse töihin, ellei taustoja tutkita. Nyt foliohatut pois päästä. Hänestä tulee varmasti osaava edustaja eduskuntaan, läpi menee varmasti! Ei Jussi ottaisi itselleen töihin ketä tahansa!

        Onko tutkittu yhtä hyvin kuin Timtsenkonkin kun myönnettiin Suomen kansalaisuus?

        Hämäriä asioista on tapahtunut aivan riittävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarja vasudemujen soluttautuja, sopi putinin kanssa ettei rajalle miinoja laiteta, putin niitä laittaa kyllä.
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b700b8f8-42d5-4d9b-8ddb-83c86be67cd0

        "putin niitä laittaa kyllä"

        Venäjän hyökkäyksen estämiseksikö Putin niitä sinne kylvää?

        Te huonosti suomea osaavat trollaajat ette kyllä tunnu juuri edes ajattelevan, mitä kirjoitatte.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä väliä sillä on?

        No, olisihan se viesti, että Suomen turvallisuustoimet vuotaa kuin seula!
        Taivutetaanko vielä rautalangastakin, että ymmärrät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyy mihin? Tuskin Halla-ahon eduskunta-avustaja on soluttautuja. Eiköhän hänen taustat ole tarkasti tutkittu.

        Halla-ahon maineella on helppo naisten ratsastaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-ahon maineella on helppo naisten ratsastaa!

        Vähä niinkun Purra? Ilman Halla-ahoa ei Purra olisi ikinä noussut puheenjohtajiksi.

      • Anonyymi

        Onhan se varsin erikoista, että puolustusvaliokunnan puheenjohtajan avustajana toimii venäläinen henkilö.
        Eiköhän tällainen henkilö pääse käsiksi arkaluonteisiinkin, salassapidettäviin papereihin. Ihan mitä selvitystä tahansa tehdäänkin, myöhemminkin voi vieraan vallan vaikuttaminen, tietojen vaatiminen tai kiristäminen olla menossa. NATO ja sota Ukrainassa...eikö Halla-ahollakaan hälytyskellot soi!

        Kansainvälisen turvallisuusluokitellun tiedon käsittelyohjeessa kuvataan tiivistetysti EU:n ja Naton turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen suojaamista koskevat käsittelyvaatimukset..

        Kuinka usein eduskunnassa työskentelevälle ulkomaalaiataustaiselle turvallisuusselvitys on tehty ja onko vain perusmuotoinen, entä sidonnaisuudet vanhempiin, isovanhempien, sukuun ymv. Perin on mielenkiintoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähä niinkun Purra? Ilman Halla-ahoa ei Purra olisi ikinä noussut puheenjohtajiksi.

        Niin...ja tunnetusti Halla-ahokin on perso muillekin naisille kuin vaimolleen. Vaikuttaako mitään, kun nuori nainen liehittelee ympärillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maanpuolustuskurssin avajaisissa kerrottiin, että kaksoiskansalaisilta pitää estää pääsy sotilasvirkoihin ja valtion tärkeisiin virkoihin.

        – Viides kolonna on torjuttava jo rauhan aikana.

        Viides kolonna tarkoittaa soluttautujien ryhmää. Samaa termiä käytetään Venäjällä, kun halutaan varmistua epäilyttävistä henkilöistä.

        Sauna Kymäläinen, SDP, otti jo yli kymmenen vuotta sitten esiin venäläisten epäilyttävät maa- ja kiinteistökaupan. Vasta viime aikoina on tultu siihen tulokseen, että olis sittenkin pitänyt toimia toisin. Nyt on maata myyty strategisista paikoista, epäilyttävän läheltä lentokenttiä ja armeijan alueilta ja isoja kiinteistöjä myös. Olemme me suomalaiset sinisilmäisiä ja taas kohta...

        Entä tämä:
        Suomalais-venäläinen Kokoomuksen Kai Mykkänen oli sisäministerinä sitä mieltä, että Venäjän passin ei pidä olla este puolustuksen ja rajavartioston virkoihin. Hän ei myöskään pidä venäläisten kiinteistökauppuja uhkana Suomen turvallisuudelle.
        Mykkänen on myös edistänyt Rosatom-yhteistyötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansainvälisen turvallisuusluokitellun tiedon käsittelyohjeessa kuvataan tiivistetysti EU:n ja Naton turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen suojaamista koskevat käsittelyvaatimukset..

        Kuinka usein eduskunnassa työskentelevälle ulkomaalaiataustaiselle turvallisuusselvitys on tehty ja onko vain perusmuotoinen, entä sidonnaisuudet vanhempiin, isovanhempien, sukuun ymv. Perin on mielenkiintoista.

        Ainoa perussuomalainen ikinä, ministeri ja kansanedustaja, jolla oli tietotaitoa ja kykyä, koulutus tehtävään ja tutkittua tietoa päätösyenn taustalla. Muut nyt räksyttäviä ja ilkeitä, kykenemättömiä pitkäjänteiseen toimintaan.

        https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009464304.html

        Ja muita uskottavia persuissa ei ole ollutkaan eikä tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä tämä:
        Suomalais-venäläinen Kokoomuksen Kai Mykkänen oli sisäministerinä sitä mieltä, että Venäjän passin ei pidä olla este puolustuksen ja rajavartioston virkoihin. Hän ei myöskään pidä venäläisten kiinteistökauppuja uhkana Suomen turvallisuudelle.
        Mykkänen on myös edistänyt Rosatom-yhteistyötä.

        https://yle.fi/a/3-10412041

        Halla-aho olis varmaan samaa mieltä, kun venäläinenkin sopii avustajaksi. Jussi Niinistö ei ikinä olisi tuollaista virhettä tehnyt. Kardinaali munausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se varsin erikoista, että puolustusvaliokunnan puheenjohtajan avustajana toimii venäläinen henkilö.
        Eiköhän tällainen henkilö pääse käsiksi arkaluonteisiinkin, salassapidettäviin papereihin. Ihan mitä selvitystä tahansa tehdäänkin, myöhemminkin voi vieraan vallan vaikuttaminen, tietojen vaatiminen tai kiristäminen olla menossa. NATO ja sota Ukrainassa...eikö Halla-ahollakaan hälytyskellot soi!

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html

        No, jos ex-puoluejohtaja veljeilee, niin eipä ihmetytä.

      • Anonyymi

        Oikeudessa: hän on vakoillut tiivisti neljä vuotta ja kerännyt persujen puoluejohdolta ahkerasti arkaluonteisia tietoja...oletko lukenut hänen kirjoituksiaan, hän oikeasti ajaa Venäjän asioita...ei epäilystäkään etteikö puuttuisi puhtaat jauhot pussissa. Taitava puhuja ja retkuttaja.

      • Anonyymi

        Ei tarvii julistautua tyhmäksi ja yksinkertaisesi:

        "Supo: Venäjä on uhka Suomen turvallisuudelle – ja ammattimainen valetehtailu pitäisi kriminalisoida

        – Venäjä on uhka Suomen kansalliselle turvallisuudelle, etenkin siviiliyhteiskunnalle, Supon päällikkö Antti Pelttari kertoi tiedotustilaisuudessa.

        Uhka ei rajoitu sotilaalliseen tiedusteluun, vaan venäläiset tekevät täällä siviilimaailmalle ikävyyksiä myös erilaisen verkkorikollisuuden, vahingoittamisen ja häiritsemisen kautta.

        Supo kertoo tehneensä vastatoimia aktiivisesti koko Ukrainan sota-ajan, ja pystyneensä rajoittamaan Venäjän tiedustelupalveluiden toimintaa täällä.

        VENÄJÄN henkilötiedustelun vahvuus tai toimintakyky Suomessa on vuoden 2022 aikana Supon arvion mukaan puolittunut. Rajojen sulkeminen on estänyt uusien vakoojien tuloa ja vanhojen kierrättämistä EU-maiden sisällä.

        Tiedustelulait: Ei tullut urkintaa eikä massavalvontaa – ei tosin terrorismin torjuntavoittojakaan
        Suojelupoliisi teki viime vuonna aiempaa enemmän turvallisuusselvityksiä – ”Ilman Venäjän hyökkäyssotaa kasvu ei olisi ollut näin suurta”
        Diplomaattistatuksella Suomessa oleskelleita vakoilijoita on Pelttarin mukaan karkotettu ”kohtuullisen” paljon. Tarkkaa määrää Supo ei halua kertoa.

        Koska vakoilu lähetystöjen ja edustustojen virkailijoiksi ilmoitettujen urkkijoiden kautta vähenee, Venäjä joutuu Supon mukaan naamioimaan agenteilleen muita peiterooleja.

        – Tällaisia voivat olla toimittajat tai tutkijat tai muut seklaiset politiikkojen lähelle päässeet henkilöt.

        Suomalaisiin vaikuttajiin ja asiantuntijoihin kohdistuva suora ihmisten tekemä tiedustelu on monissa tapauksissa edelleen tehokasta tai usein tarkempaa kuin persoonattomampi kybervakoilu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se varsin erikoista, että puolustusvaliokunnan puheenjohtajan avustajana toimii venäläinen henkilö.
        Eiköhän tällainen henkilö pääse käsiksi arkaluonteisiinkin, salassapidettäviin papereihin. Ihan mitä selvitystä tahansa tehdäänkin, myöhemminkin voi vieraan vallan vaikuttaminen, tietojen vaatiminen tai kiristäminen olla menossa. NATO ja sota Ukrainassa...eikö Halla-ahollakaan hälytyskellot soi!

        Nyt kun olemme NATOssa, ei venäläisiä, venäläistaustaisia, venäläisiä kaksoiskansalaisia tai Virossa syntyneitä venäläisiä tule päästää mihinkään eduskunnan virkoihin tai avustajaksi

        Sitä kun Venäjällä on kokemusta ja kykyä haalia tietoa monella tapaa ja ujuttaa siviilivajoilijoita sinne sun tänne. "Rahalla saa mitä tarvii ja hevosella pääsee."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansainvälisen turvallisuusluokitellun tiedon käsittelyohjeessa kuvataan tiivistetysti EU:n ja Naton turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen suojaamista koskevat käsittelyvaatimukset..

        Kuinka usein eduskunnassa työskentelevälle ulkomaalaiataustaiselle turvallisuusselvitys on tehty ja onko vain perusmuotoinen, entä sidonnaisuudet vanhempiin, isovanhempien, sukuun ymv. Perin on mielenkiintoista.

        NATO maassa turvallisuusluokitus tiukentuu valtion viroissa ja puolustislaitoksessa, eduskunnassa jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyy mihin? Tuskin Halla-ahon eduskunta-avustaja on soluttautuja. Eiköhän hänen taustat ole tarkasti tutkittu.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vilipenttil/150244-nelja-argumenttia-jotka-todistavat-halla-ahon-olevan-vaaraassa/

        Halla-aho on vaarassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyy mihin? Tuskin Halla-ahon eduskunta-avustaja on soluttautuja. Eiköhän hänen taustat ole tarkasti tutkittu.

        Onhan se aikaa jolloin Putin nimenomaan rahoitti äärioikeistoa, jota se tekee vieläkin.
        Se ku haluaa anarkiaa länteen, jota vastaan se käy sotaa.

        Nyt äärioikeisto haluaa hajottaa suomalaiset ja tekee sen pylläämällä rikkaita ja halveksimalla köyhiä!

        Tatjana varmaan auttaa kun Putinin pojat ottaa vallan!

    • Anonyymi

      yle.fi
      Kirjaudu
      Uutiset

      "Tuoreen Nato-selvityksen mukaan Venäjä saattaisi aktivoida poliittisesti täällä asuvia venäläisiä vastatoimena, kun Suomi liittyyi sotilasliittoon. Venäläisiä on Suomessa n. 100 000, heistä kolmannes on kaksoiskansalaisia. Parhaillaan valmistellaan lainsäädäntöä, jossa määritellään, minkä verran kaksoiskansalaisten pääsyä valtion virkoihin on syytä rajoittaa.

      Ulkopoliittinen johto havahtui kaksoiskansalaisuuteen liittyviin riskeihin jo yhdeksän vuotta sitten. Ajankohtainen syy oli Krimin miehitys, jonka yhteydessä Venäjä ilmoitti tiukentavansa ulkomailla asuvien kaksoiskansalaisten valvontaa ja valvovansa kansalaistensa etuja myös Venäjän rajojen ulkopuolella.

      Suomessa asuu noin 100 000 venäläistä. Heistä kolmannes on kaksoiskansalaisia.

      Presidentti Sauli Niinistön esille ottama huoli johti työryhmään, joka ryhtyi pohtimaan kaksoiskansalaisuuden merkitystä virkanimityksissä.

      Kaksoiskansalaisuudesta ei nykyisin tarvitse ilmoittaa, koska Suomi ei edellytä, että henkilö luopuisi toisen maan kansalaisuudesta saadessaan Suomen passin.

      Valtion 76 000:stä virkamiehestä lähes 30 000 työskentelee tehtävässä, jonka edellytyksenä on Suomen kansalaisuus.

      Tällaisia tehtäviä ovat valtakunnan korkeimmat virat, kuten oikeuskansleri tai puolustusvoimain komentaja. Lisäksi turvallisuuden kannalta merkittävät tehtävät, kuten poliisin, armeijan tai rajavartioston virat on varattu vain Suomen kansalaisille.

      Tämän

      Salaisia asiakirjoja käsitteleviltä virkamiehiltä on vaadittu erityinen turvallisuusselvitys. Perustelu ei ole ollut niinkään oman maan turvallisuus vaan kansainvälinen yhteistyö. Ulkomaisille tahoille on vakuutettu näin, että Suomi on luotettava sopimuskumppani.

      Kaksoiskansalaisilla lojaalisuusriski
      Presidentin huolesta syntynyt työryhmä sai valmiiksi raporttinsa. Siinä pyrittiin luovimaan perustuslain ja kansainvälisten sopimusten yhdenvertaisuuskarikkojen ohi.

      Kaksoiskansalaisia on raportin mukaan "jonkin verran" ja heidän määränsä on kasvamaan päin.

      Muutamissa tehtävissä töitä on jouduttu järjestelemään niin, ettei kaksoiskansalaisilla pääse syntymään työssään eturistiriitoja Suomen ja toisen kansalaisuuden välille.

      Kaksoiskansalaisuuden turvallisuusriskit nousivat uudelleen ajankohtaiseksi Nato-selvityksen myötä. Selvityksessä esitettiin mahdollisuus, että Venäjä saattaisi aktivoida poliittisesti täkäläisiä venäläisiä vastatoimena Nato-jäsenyydelle.

      • Anonyymi

        Persujen venäjämielisyys inhottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen venäjämielisyys inhottaa.

        Slava Ukraini! 🇺🇦

        "Kunnia sankareille!” (ukr. Героям слава!,

      • Anonyymi

        Ääni Liike Nytille on ainoa rehellinen ääni porvarihallitukselle. Meidän tavoitteemme on julkisen talouden tasapaino ja talouskasvu työmarkkinoita uudistamalla ja yrityksiä tukemalla. Ja on ihan selvää, etteivät nämä ehdottoman tärkeät tavoitteet täyty Perussuomalaistenkaan opeilla. Ja äänestäkää aitoja suomalaisia, ei feikki suomalaisia.

      • Anonyymi

        Kerroit siis omasta kokemuksestasi!

        LiikeNYt-Harkimo oli joutua oligarkkiyhteisrtyönsä takia USA:n pakotelistalle 2014, mutta "huomattavan tunnettu henkilö" oli ilmouittanut, että siinä tapauksessa Suomesta loppuu jääkiekko.
        Kukaan ei ole ilmoittautunut tuoksi tunnetuksi henkilöksi. Mm. Niinistö ei kuulemma tiedä mitään.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/miksi-hjallis-harkimo-ei-anna-haastattelua-suhteistaan-venajan-oligarkkeihin/

        No niin, pitääkö meidän hyväksyä venäläiset luikertelemaan vahvemmin yhteiskuntaamme, aina eduskuntaankin, aitiopaikoille? Hjallis kuuluu niihin laupiaisiin sipoolaisiin kuin Niikko laupiaiaiin korsolaisiin! Oma etu, paras etu ja konstilla millä hyvänsä.

    • Anonyymi

      "Ahvenanmaan demilitarisaatio perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, eikä Suomen tule sopimuksia yksipuolisesti lähteä muuttamaan."

      Näin vastaa Aidanjuuri "jokseenkin samaa mieltä", mutten ole kyllä hänen nähnyt missään tuomitsevan Venäjän hyökkäystä Ukrainaankaan! Saatikka, että olisi myötätunnosta laittanut Ukrainan lippua päivityksiinsä???

      ...vastaus oli samanlainen kuin joidenkin muidenkin Venäjämyönteisten?

      • Anonyymi

        Oletko nähnyt hänen puolustavan Venäjän toimia?
        Hän on parhaita ehdokkaita Uudellamaalla ja puhuu todella asiallisesti. Hän on varma läpimenijä ja hyvä niin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nähnyt hänen puolustavan Venäjän toimia?
        Hän on parhaita ehdokkaita Uudellamaalla ja puhuu todella asiallisesti. Hän on varma läpimenijä ja hyvä niin!

        En ole nähnyt, lukenut tai kuullut hänen tuomitseva Venäjän hyökkäystä Ukrainaan!!! I gess why!

        Suuri osa venäläisistä Suomessa, vaikka olisivat saaneet kansalaisuuden tai ottaneet kaksoiskansalaisuuden, eivät ole t u o m i n n e e t Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Aidanjuuren missään päivityksessä tai videossa ei sanallakaan tuoda asiaa esiin!!! Ei ihan uskottavaa.

        Pitäisikö olla sinisilmäinen?

        Sinä sinimustia diggaileva vttuilevaluotsi itse et ole tähän päivään mennessä Natoa vastustavana venäjä mielisenä antipersuna tuominnut Putinin sotaa Ukrainassa em:sta syistä ja tuollainen kaappiryssänatsi saa ilmoituksista huolimatta jatkaa s24 palstoilla skitsoilua luotsinpestin suojista??????????????????????????????????????????

      • Anonyymi
        älä-ruoki-troIlia kirjoitti:

        Jos huomaa ajautuvansa toistuvasti konflikteihin, joiden lopputuloksena on paha mieli, on syytä katsoa peiliin ja miettiä, miten omaa käytöstä voisi muuttaa.

        Jos omat keinot eivät siihen riitä, ammattilaisen kanssa keskusteleminen voi auttaa. Ammattiavun puoleen kääntymisen ei tarvitse merkitä pitkäkestoista terapiaa, vaan muutamaa tapaamista ihmisen kanssa, joka osaa esittää oikeat kysymykset. Kerä voi lähteä purkautumaan hyvinkin pienestä.

        Joko helpotti, kun sait vihapuheet vuodatettua ulos.

        "Luotsiksi sinä persujen mustamaalaamiseen vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan valjastanut kaappinatsiluotsi olet kova poika vttuilemaan jokaisessa viestiketjussa ihmisille jotka sinun persuja vainoaviin provoihisi vastaa..Anonyyminä puskista tietenkin kun ei miestä muuhun ole jonka jälkeen turvaudut sensuuriin ja banneihin kun huutoasi hullujenhuoneelta häiritään vastaamalla sinun provokaatisiin viestien kalasteluviesteihin jotka sinä korvaat yksinpuheluillasi omien sivupersooniesi kanssa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nähnyt hänen puolustavan Venäjän toimia?
        Hän on parhaita ehdokkaita Uudellamaalla ja puhuu todella asiallisesti. Hän on varma läpimenijä ja hyvä niin!

        Tatjana kerää siis venäläisten äänet persuille. Tästä siis johtuu, että juuri kun olemme menossa Natoon, persut saavat entistä suuremman jytkyn. Entistä selvempää, että tämä kaikki on Venäjän toimintaa vaikuttaakseen Suomen politiikkaan.

        Missähän vaiheessa Purra tajuaa, missä hän on mukana? Onko silloin Riikallakin edessä hattuloma kuten Jussille kävi...

        Niin ja Tanja alias Tatjana Aidanjuuri venäläisenä kannattaa Suomen EU-eroa.
        Putinkin kannattaa, suorastaan toivoo sitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja Tanja alias Tatjana Aidanjuuri venäläisenä kannattaa Suomen EU-eroa.
        Putinkin kannattaa, suorastaan toivoo sitä!

        Melko varmasti vastustaa NATOakin, vaikka tuolla vaalikone vastauksessa läsdyttää muuta.

        Eniten hämmästyttää Tatjana-Tanjan omien kuvien määrä noissa postauksessa ja YouTube videoissa. Ihan kuin kuvilla myytäs jotain palvelua...tai sitten se on joku venäläinen tapa..
        Viekottelua äänestämään juuri häntä.

        En huomaa, että hänellä olisi mitään muuta sanottavaa, kuin persujen opaskirjan ulkoaopitut tekstit.

        Jotain outoa tuossa pyrkyryydessä on...ei mene s u o m a l a i s e t lankaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nähnyt hänen puolustavan Venäjän toimia?
        Hän on parhaita ehdokkaita Uudellamaalla ja puhuu todella asiallisesti. Hän on varma läpimenijä ja hyvä niin!

        Taitaa tuo Keskisarjan olla suositumpi...vai mitä luulet. Varsinkin miesäänestäjien keskuudessa. Ja "venäläiset saa kyytiä" Keskisarjan ohjelmissa! Povaavat varmaksi läpimenijäksi Uudellamaalla kuten Jorma Piisistäkin, suomalaisten junttien remonttireiskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nähnyt hänen puolustavan Venäjän toimia?
        Hän on parhaita ehdokkaita Uudellamaalla ja puhuu todella asiallisesti. Hän on varma läpimenijä ja hyvä niin!

        Yourr opinion, not anothers. Don,t be silly.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa tuo Keskisarjan olla suositumpi...vai mitä luulet. Varsinkin miesäänestäjien keskuudessa. Ja "venäläiset saa kyytiä" Keskisarjan ohjelmissa! Povaavat varmaksi läpimenijäksi Uudellamaalla kuten Jorma Piisistäkin, suomalaisten junttien remonttireiskaa.

        Nuo sitten vetävät äänillään myös tuon venäläisen eduskuntaan... En oikein odottanut Keskisarjan lähtevän koskaan politiikkaan, mikähän viirasi nyt ja vielä valita puolue tuolla tavalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nähnyt hänen puolustavan Venäjän toimia?
        Hän on parhaita ehdokkaita Uudellamaalla ja puhuu todella asiallisesti. Hän on varma läpimenijä ja hyvä niin!

        Laita nyt ihmeessä jo tänne tuon Tanja-Tatjana Alajuuren Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen
        tuomitseminen video, facebook-kirjoitus, postaus tai ihan mikä tahansa , josta näkee että on ihan oikeasti "luonut nahkansa suomalaiseksi" ja samalla kirjoitus tms. missä hän osoittaa myötätuntoa Ukrainalle.

        Hmmm, et löydä sellaista mistään, kun hän ei uskalla sitä osoittaa (ei ole sitä mieltä) ja on pesunkestävä venäläinen. Ei pidä olla sinisilmäinen ja tyhmä. Siksi äänestänkin Teemu Keskisarjan eduskuntaan.

        https://www.suomenuutiset.fi/teemu-keskisarjan-kolumni-kielenvaihto-ei-ole-salaliittoteoria/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja Tanja alias Tatjana Aidanjuuri venäläisenä kannattaa Suomen EU-eroa.
        Putinkin kannattaa, suorastaan toivoo sitä!

        Uskot Putinin sanaa? Taidat olla putinisti.

        Brexitmaa auttoi Ukrainaa kun EU vasta mietti auttamista.

        Ilman neljättä valtakuntaa Ukraina olisi jo voittanut sodan. Mokomat kaasunostajat!

    • Anonyymi

      Pitäisi olla laki kuka saa olla ehdolla. Rikostausta pihaa tutki tarkkaan ja muutenkin kiristää ehdokkaiden kelpoisuus. Ei pelkästään puolueen asia tutkia.

      • Anonyymi

        Kulmunin keississä mietityttää vieläkin se, jäikö hän tuomioitta vaikka käytti esiintymiskoulutusta hyväkseen voittaakseen Kaikkosen keskustan puheenjohtaja kisassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulmunin keississä mietityttää vieläkin se, jäikö hän tuomioitta vaikka käytti esiintymiskoulutusta hyväkseen voittaakseen Kaikkosen keskustan puheenjohtaja kisassa?

        Eduskunta-avustaja tuomittiin!!!
        Petos syynä.
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/61f93eca-069d-4763-995e-e2b579f430d9
        Avustajien kelpoisuus ei aina ole taattu, kun saa itselleen etuja, on valmis pettämään!!!

    • Anonyymi

      Sairauksia on monenlaisia ja piilevät sairaudet näkyy pulpahtavan esiin juuri ennen vaaleja joten suosittelen sinullekin lääkäri käyntiä ennen kuin on myöhäistä

      • Anonyymi

        Piilotettu uhkaus. Tuo on varmin todiste siitä, että Tatjanalla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perujen kannanotot esim. juutalaisista ovat kauheaa luettavaa.

        https://www.ku.fi/artikkeli/4345164-halla-ahon-scripta-blogi-on-pullollaan-rotuajattelua-ja-solvauksia-joita-ei-voi-selittaa-ironiaksi

        "Anonyymi 03.05.2022 11:05
        Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."

        ...ja vainoaa&mustamaalaa niitä pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla anonyyminä puskista kun ei miestä muuhun ole eikä mitään muuta elämää kuin em.

        Eikös nuo Persut vasaroi ihan itse toisiaan. Turha siitä muita on syyttää. Soinihan sanoi Halla-ahon päästessä puheenjohtajaksi, että persuissa on mukana ääriaineksia eikä Halla-aho saa pidettyä niitä, kurissa. Pekka Katajan tapaus sitten osoittautui persujen omaksi valtataisteluksi, johon milläkään syyttämällänne puolueella ei ole osaa, ei arpaa. Persuista on sitten erkaantunut VKK, Kristalli, Sinimustat ja joku Itsenäisyyden puolueet ja sielläkin hörhöt kinastelee keskenään. On venäjänmielistä, natsia, Sisu ja Odinia ja ties mitä. Sekopäät mellastaa.

        Persujen ehdokkaissa on kuitenkin eniten heitä, joilla on jokin oikeustuomio taustallaan. Mikä mahtaa olla syy, että juuri persujen joukkoon on kertynyt noita pikkurikollisia.???

        Haiskahtaa hieman epäilyttävältä!

    • Anonyymi

      Minulla on käsitys, että venäläistaustaisia on persuissa enemmänkin. NOSTAKAA NE ESILLE näissä keskusteluissa!

      On syytä ymmärtää, miksi persut nyt saavat tämän jytkyn, se ei ole täysin heidän omaa ansiotaan, vaan osa kunniasta kuuluu VENÄJÄLLE!

      • Miten ihmeessä sinä kestät vaalipäivää jona persut tekee taas jytkyn kun sinä kaappinatsi persujen vainoaja hypit pehmustetun huoneesi seinille jo nyt pelkästä jännityksestä? Onneksi sinulla on pamperssit jalassa ettet tällä kertaa sotkee huoneesi seiniä sillä itsellään..

      • Anonyymi
        älä-ruoki-troIlia kirjoitti:

        Miten ihmeessä sinä kestät vaalipäivää jona persut tekee taas jytkyn kun sinä kaappinatsi persujen vainoaja hypit pehmustetun huoneesi seinille jo nyt pelkästä jännityksestä? Onneksi sinulla on pamperssit jalassa ettet tällä kertaa sotkee huoneesi seiniä sillä itsellään..

        Sehän on niin, että eihän Persujen mukanaolo hallituksissa takaa kuin lyhyen ja riitaisa jakson ja vasarat tietysti loppuu kaupoista, Sipilän hallituksessa 5/2015-6/2017 ja sitten katastrofi ja se oli siinä. Tuho vaan oli valtavaa ja tuhojen korjauksiin ei seuraavan hallituksen aika riittänyt. Koulu ja tutkimus oli petsujen, keskustan ja kokoomuksen erikoissuojeluksessa, 600 milj €, lapset jätettiin hunningolla, Pisa-tukokset romahti, terveydenhuolto ajettiin katastrofin partaalle, taksiuudistus, junanvuorojen poistaminen, rautateiden yksiryisrämisyritys jne

        Persut yrittivät tehdä Suomesta v*tun Venäjän! Ja sama tietenkin toistuu jos pääsevät taas yrittämään!

      • Anonyymi

        Suomalaisena petsujenkin pitäs vähän miettiä, kuka eniten ajaisi Suomen ja suomalaisten etua. Juuristaan ei pääse, vaikka niitä Aidanjuurikin piilottaisi. Syntyjään suomalainen aina suomalainen, lienee sama kuin syntyjään venäläinen aina venäläinen tai syntyjään ruotsalainen aina ruotsalainen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Persujen äänestäminen on poliittista venäläistä rulettia. Kaikki tietävät, että se ei voi lopulta päättyä hyvin. Kannattako riski siis ottaa ja Suomen itsenäisyys uhrata??

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009407733.html

      Ettei nyt onneksi paineta villaisella, vaan aletaan tutkia. Kuinka moni venäläinen on saanut liian heppoisin perustein kansalaisuuden! Ehkä nyt jotkut venäläiset voi jo pyrkiä eduskuntaan ja toimia samalla Venäjän myyrinä. Sehän on ihan puolueista kiinni ja siitä miten hyvin sen venäläisyyden onnistuu piilottamaan. Oishan se ihan kornia, jos suomalaisilla muuta ehdokasta ei persussuomalaisistakaan ole äänestää kuin venäläistä? Myötähäpeä on suuri.

    • Anonyymi

      Tällaiset, puolueen ideologian ulkoa opetelleet ja sen toiveiden mukaisesti vaalikoneeseen vastanneet herättävät epäilyn tarkoitusperästä. Kaikkeen Venäjä pystyy, on pystynyt vaimentamaan, soluttautumaan ja hankkimaan tietoja järjestelmällisesti. Uhkaavaan valoon joutuu EU vastustajat, kuten Venäjälle myötämielinen näkymätön viesti, sodan tuomitsemattomuus. Ja kyllä myös Ukrainaa puoltavien lausuminen puuttuminen kokonaan runsaasta sosiaalisen viestien seasta. Venäläisiltä se ei onnistu, selkeä varoitus äänestäjille!!!

      • Anonyymi

        Sä oot niin kujalla! eikö ole parempaa tekemistä, kun persujen mollaaminen? Tanja menee eduskuntaan ja sä jäät tänne räksyttää 😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä oot niin kujalla! eikö ole parempaa tekemistä, kun persujen mollaaminen? Tanja menee eduskuntaan ja sä jäät tänne räksyttää 😂😂

        HS tänään:

        UUSISTA kasvoista järvenpääläisen Jorma Piisisen (ps) ahkera kampanjointi on havaittu vaalikentillä. Hän nousi kertaheitolla viime kuntavaalissa 2021 kotikaupunkinsa äänikuninkaaksi yli tuhannella äänellä.

        Piisinen käyttää takavuosien tv-mainettaan Remontti-Reiskana, ja kommentoi blogiteksteissään muun muassa Euroopan unionin ajamaa energiatehokkuuden vaatimusta, jonka on tulkittu aiheuttavan pakkoremontteja suomalaisten asunnoissa.

        Perussuomalaisten toinen nousija voisi olla edellisissä eduskuntavaaleissa yli 3 000 ääntä kerännyt mäntsäläläinen poliisi Satu Lampi. Lampea paremmin menestyneet , mutta rannalle jääneet perussuomalaisten ehdokkaat eivät tällä kertaa ole ehdolla.

        Sekä Piisinen että Lampi menestyivät hyvin myös viime vuoden aluevaaleissa, joten kasvot alkavat olla äänestäjille tuttuja.

        No, näinkin siinä voi käydä jos Persut saa 1-3 lisäpaikkaa. Viime vaaleissa niukasti läpi mennyt, 5000 äänellä, mennee kirkkaasti läpi ja ainakin Niikko, joka sai hiukan yli 7000 ääntä, jos leipäjakelu vähävaraisille tuottaa tulosta. Tietysti Leena Meri, Simo Grönroos, Onnila...tunnettuja s u o m a l a i s i a.

    • Anonyymi

      Onhan taas aikoihin eletty. Kuinka sokeita persut ovat kun päästävät myyriä ovista ja ikkunoista? Vai onko tämä härskiä taktiikkaa? Sitten erotetaan eduskuntaryhmästä kohun saattelemana ja hurskastellaan oikeutta?

    • Anonyymi

      mika niikko puuttui listalta

    • Anonyymi

      Venäläiset ja virolaiset ovat Suomen suurimmat mamuryhmät - pitää heilläkin olla edustajansa.

      • Anonyymi

        Eduskunnasta kuuma linja Putinille?

      • Anonyymi

        Ettäkö virolaiset äänestäisivät Virosta muuttanutta venäläistä, Viron kielen taidotonta, joka ei Putinin hyökkäystä Ukrainaan tuominnut ja mitenkään tunnu suhtautuvan suopeasti Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Onhan Tatjanan sivut aika luettavaa.

      "Olen 36-vuotias balettia harjoittanut tanssija, joka taisteli itselleen näköalapaikan politiikassa."

      Hänelle siis politiikassa on kyse henkilökohtaisesta menestyksestä. Niinhän se tietenkin on monen muunkin persun, kuten vaikkapa Vallinin, kohdalla. Eduskuntaan halutaan palkkioiden vuoksi ja tyhmät nahkapäät äänestää.

      Hyvin venäläinen ajattelutapa tuo kyllä on, ja sivujen kieliasu on kuin googlekääntäjällä käännetty. Eikö edes Halla-aho enää osaa niin paljon suomea, että olisi auttanut kirjoittamisessa?

      "balettia harjoittanut tanssija"!!!

      Liiketointa harjoitetaan, balettia harrastetaan tai harjoitellaan.

      Naamasta ja ilmeestä päätellen tuo nainen on KGB:n ammattitappaja. Mikään herkkäsieluinen taideihminen ei ainakaan ole.

      Laitettu päällystakiksi Jussille muistuttamaan, mitä Jussi saa tehdä ja mitä ei.

      • Anonyymi

        Veit sanat suusta. Varmaan noi vastaukset ja sättimiset on Tatjana-Tainan itse vastaamia. I suppose.

      • Anonyymi

        Haureuttakin harjoitetaan...ja pyritään aitiopaikalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haureuttakin harjoitetaan...ja pyritään aitiopaikalle!

        Persuilta voi tietysti mennä erilaiset persumaailman luksuksen lajit sekaisin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Purra-jytky. Se menee nyt niin että Uudellamaalla PS saa noin 4 paikkaa lisää tietyistä syistä johtuen siellä menestys on posketon

        Media ei tunne minun ehdokastani

        2019 media ei tunnistanut myöskään ehdokastani, vaan kertoi vaalien jälkeen, että oli muka yllätys, kun toimistotyöntekijä Purra nousi eduskuntaan

        Media ei tunne politiikan virtauksia

        Eli ehdokkaani on https://www.hennakajava.fi/blogit/

        Katsotaanpa miten median käy, yllättyykö taas?

        "Pakkoruotsin" tilalle pakkovenäjä. Sehän on ollut persujen tavoite jo kesästä 2017 lähtien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pakkoruotsin" tilalle pakkovenäjä. Sehän on ollut persujen tavoite jo kesästä 2017 lähtien.

        Demukit osaavat Venäjänkielen luonnostaan, toinen kotikieli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra-jytky. Se menee nyt niin että Uudellamaalla PS saa noin 4 paikkaa lisää tietyistä syistä johtuen siellä menestys on posketon

        Media ei tunne minun ehdokastani

        2019 media ei tunnistanut myöskään ehdokastani, vaan kertoi vaalien jälkeen, että oli muka yllätys, kun toimistotyöntekijä Purra nousi eduskuntaan

        Media ei tunne politiikan virtauksia

        Eli ehdokkaani on https://www.hennakajava.fi/blogit/

        Katsotaanpa miten median käy, yllättyykö taas?

        No siinäpä näytät omassa "uskossasi" olevan luja.

        Jos Purra on pääministeri, kummastellaan sitä maailmalla, mutta karmeinta on, kun leipäjonotkaan ei leikkausten jälkeen auta vähävaraisimpia ihmisiä pysymään hengissä. Onnittelen, Persut haluaa kurkistaa Suomen. Persut siis haluaa köyhän köyhtyvän!

      • Anonyymi

        Ihan kysyn, että miksiköhän Halla-aho ei Aidanjuurta ole nimennyt suosikikseen Uudella maalla ts. manttelinsa perijäksi?

        Halla-aho tukee Ukrainaa näyttävästi lausunnoillaan ja tuomitsee Venäjän sotatoimet ja hyökkäykset Ukrainaan, Aidanjuuri ei tuomitse venäläisenä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, eikä osoita sitä millään tavalla myötätuntoa. Halla-aho ei aja EU-eroa, mutta Aidanjuuri venäläisenä kannattaa Suomen EU-eroa.

        Siis avustajanako pätevyy "Halls-ahoksi"
        Jestas sentään miten helppoa. Ai, että käärmekin pätevöityy kissaksi, kun viettää aikaa kissan kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demukit osaavat Venäjänkielen luonnostaan, toinen kotikieli.

        Tyhmyys tiivistyy ja pölvästi Persut jaksaa. Mistäs sinä persutrolliryssä kuvittelet, että venäjä on toinen kotikieli aidoille suomalaisille.

        Kyllä ne on venäläisiä, jotka täällä venäjää puhuu. Kokoomuksen Mykkänen tietysti osaa ja Halla-aho tietysti🥴.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra-jytky. Se menee nyt niin että Uudellamaalla PS saa noin 4 paikkaa lisää tietyistä syistä johtuen siellä menestys on posketon

        Media ei tunne minun ehdokastani

        2019 media ei tunnistanut myöskään ehdokastani, vaan kertoi vaalien jälkeen, että oli muka yllätys, kun toimistotyöntekijä Purra nousi eduskuntaan

        Media ei tunne politiikan virtauksia

        Eli ehdokkaani on https://www.hennakajava.fi/blogit/

        Katsotaanpa miten median käy, yllättyykö taas?

        Tämä Hanna Kajava se vasta kahjo tyyppi onkin! Eihän tällä ole mitään mahdollisuuksia, tää on muutenkin piilovihreä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä Hanna Kajava se vasta kahjo tyyppi onkin! Eihän tällä ole mitään mahdollisuuksia, tää on muutenkin piilovihreä.

        "On aina yhtä vaikea ymmärtää kuinka voi olla mahdollista miten yksi rotuoppia julistava stalkkaava harhainen skitso saa estoitta terrorisoida luotsinpestin suojista kaikkia s24 palstoja 365vrk vuodessa vuodesta toiseen???"

      • Anonyymi

        Sinä se osaat täällä solvata e r i k i r j o i t t a j i a persumaiseen tyyliin "äIä-ruoki-trollia" -nimimerkin suojista:
        Tosin epäilen, että luetun ymmärryksesi ei ole kohdillaan. Oletko koulupudokas? Kirjoituksestasi puuttuu pilkut ja pisteet ja lauserakenteiden perusteella ei suomenkielen osaaminen ole paras valttisi. Syyttelet täällä suomi24 -luvalla ihan ketä tahansa, ihan mistä tahansa palstalla?. Ei viitsi edes vaivautua laittamaan kirjoituksiasi poistoon, Teet itse itsestäsi "hullujenhuoneen huutajan"!

        Mistä niuvanniemestä, samoja tekstejä kopioiden, seilaat palstalta palstalle omia sekopäisiä mielipiteitäsi jakaen.

        Tuukko hakeen nyt ne tuhdimmat lääkkeet Puuilosta, sirkkelit ja sahat...ja paksua köyttä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra-jytky. Se menee nyt niin että Uudellamaalla PS saa noin 4 paikkaa lisää tietyistä syistä johtuen siellä menestys on posketon

        Media ei tunne minun ehdokastani

        2019 media ei tunnistanut myöskään ehdokastani, vaan kertoi vaalien jälkeen, että oli muka yllätys, kun toimistotyöntekijä Purra nousi eduskuntaan

        Media ei tunne politiikan virtauksia

        Eli ehdokkaani on https://www.hennakajava.fi/blogit/

        Katsotaanpa miten median käy, yllättyykö taas?

        Kajava on kyllä ihmeellinen hahmo. Olisipa mielenkiintoista kuulla hänenkin henkilötarinansa, poikkeaako se Purrasta ja Halla-ahosta.

        Eli suvussa löytyy, myös äärioikeistolaisuutta, ja jotain traumaattista on itselleenkin tapahtunut olemuksesta päätellen.

        Kajavan jutut ampuvat pahasti yli, vaikka hän ilmiselvästi älykäs ihminen onkin (jo sukunsakin perusteella on sitä). Vaikuttaa siis samanlaiselle kuin Venäjän televisiossa nykyään esiintyvät keskustelijat...

        Mitä venäläiset noille syöttävät vai millä tekniikalla ihmiset sotketaan noin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demukit osaavat Venäjänkielen luonnostaan, toinen kotikieli.

        Sinä se kirjoitat kuin Esko Karinen.

      • Anonyymi

        Et varmaan ole ymmärtänyt lukemaasi. Venäläinen eduskunnassa, puolustusvaliokunnan puheenjohtajan avustajana, arkaluenteisia asiakirjoja käsittelevässä, on Suomelle t u r v a l l i s u u s r i s k i. Ja kuinka hän osasikaan mennä tarjoamaan itseään Halla-ahon avustajaksi? Stokkan kassalla ollut balettia harrastanut, mistä lie ylioppilas ja virheetön suomenkieltä oppinut, venäläinen korostus hioutunut... Olisko tämä minkään muun puolueen kohdalla mahdollista?

        Olisiko esim. puolustusministerin avustajaksi päässyt syntyperäinen venäläinen? Mitä luulet?

    • Anonyymi

      Kuuntelin Aidanjuuren haastattelun, tehty aika äskettäin.

      Ukraina mainittiin sivumennen, ei osoittanut pienintäkään myötätuntoa ukrainalaisille eikä sanaakaan Venäjästä.

      Kyllä tuollainen avustaja asettaa Halla-ahon todella omituiseen valoon. Jussi itse puhuu julkisuudessa ihan toista kuin mitä hänen henkilökohtainen avustajansa edustaa. Miten tuollainen voi olla edes mahdollista?

      • Anonyymi

        Tuohan on vähän pelottavaa, jos ajattelee turvallisuuskysymyksiä. Onko Tatjana "valvomassa" jonkun käskystä Jussia, hmmm?

        Tämä Tatjana tulo Jussin avustajaksi on vähän kuin Liisa Ihmemaassa -sadusta, että menin tuntemattomana kysymään avustajan paikkaa ja sitten vaan aloitin, ei mitään vaatimuksia? Vai oliko sittenkään tuntematon! Näinkö tällaisiin avustajan virkoihin hakeudutaan ja "kadulta" kävellään eduskuntaan. Vau pitääkö tässä epäillä, että Jussi kun onnistui pettämään vaimoaan kahdeksan vuotta, niin kaikki muukin hämärä onnistuu ja sumuttaminen.

        https://www.apu.fi/artikkelit/halla-aho-fennovoima-hanke-ei-ole-uhka-suomen-turvallisuudelle

        Kovin on ristiriitaista...viides kolonna???

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Nyt kun tarkemmin ajattelen, Halla-aho on kyllä ihminen, joka olisi tehnyt jotain sellaistakin, jota pystyy kiristämään, jos se muutoin tulisi julkisuuteen ja vahingoittaisi persuja.

        Mietityttää myös, että miksi hän oli vain yhden kauden puheenjohtajana, vaikka persukansa piti häntä "suurena mestarina" ja jatkoa ei sopinut kenenkään epäillä?

        Pitääkö jokin venäläinen taho häntä näpeissään ja Aidanjuuri on ujutettua avustajaksi valvomaan ja keräämään nyt Suomen puolustusvaliokunnasta
        tai muista lähteistä arkaluonteisia tietoja maamme puolustuksesta ym.
        salattavista adioista.Odotann, että seiska tonkii persutunkiota. Ei heikutarallaa8 taas Persut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on vähän pelottavaa, jos ajattelee turvallisuuskysymyksiä. Onko Tatjana "valvomassa" jonkun käskystä Jussia, hmmm?

        Tämä Tatjana tulo Jussin avustajaksi on vähän kuin Liisa Ihmemaassa -sadusta, että menin tuntemattomana kysymään avustajan paikkaa ja sitten vaan aloitin, ei mitään vaatimuksia? Vai oliko sittenkään tuntematon! Näinkö tällaisiin avustajan virkoihin hakeudutaan ja "kadulta" kävellään eduskuntaan. Vau pitääkö tässä epäillä, että Jussi kun onnistui pettämään vaimoaan kahdeksan vuotta, niin kaikki muukin hämärä onnistuu ja sumuttaminen.

        https://www.secmeter.com/poliittinen_vakoilu.html
        Onko Halla-aho menettänyt harkintakykynsä kun täysin venäläinen toimii puolustusvaliokunnan puheenjohtajan avustajana. Taina Aidanjuuren menneisyys on häivytetty, CV:tä ei ihan vaan saa rakennettua ja henkilöhistoria on sumuverhon suojassa.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009489899.html

        No, on se hienoa, että Suomi pääsi NATOon pääministeri Sanna Marin ja presidentti Sauli Niinistön aikana.

        Puran aikana siitä ei olisi tullut mitään. Yrittivät persuvenäläiset vielä estää sen viime metreillä ripustamalla Erdogan-nuken roikkumaan lyhtypylvääseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun tarkemmin ajattelen, Halla-aho on kyllä ihminen, joka olisi tehnyt jotain sellaistakin, jota pystyy kiristämään, jos se muutoin tulisi julkisuuteen ja vahingoittaisi persuja.

        Mietityttää myös, että miksi hän oli vain yhden kauden puheenjohtajana, vaikka persukansa piti häntä "suurena mestarina" ja jatkoa ei sopinut kenenkään epäillä?

        Pitääkö jokin venäläinen taho häntä näpeissään ja Aidanjuuri on ujutettua avustajaksi valvomaan ja keräämään nyt Suomen puolustusvaliokunnasta
        tai muista lähteistä arkaluonteisia tietoja maamme puolustuksesta ym.
        salattavista adioista.Odotann, että seiska tonkii persutunkiota. Ei heikutarallaa8 taas Persut!

        Onhan tuo melkoisen häpeällistä
        Halla-ahon toimista Brysselissä ei varmaan ole kaivettu kaikkia päivänvaloon.

        Sitten Suomeen palattua joku Tatjana pääsee Jussin eduskuntaavustajaksi, ihan tuosta vaan.

        Nyt tämä samainen venakko pyrkii ponnahduslaudaltaan, Jussin avustajan paikalta, eduskuntaan. Tuntuu olevan määrätietoinen, etukäteen suunniteltu peitejuttu ja onko Jussikin sekaantunut johonkin, jonka vuoksi kieltäytyi puheenjohtajan seuraavan kauden pestistä.

        Oliko tämä syy, miksi Halla-ahon pää ei kestänyt tuota menoa...jatkuvassa valheessa elämistä!

    • Anonyymi

      ville tavio on halunnut himokkaasti jo vuosikymmenen viisumivapauden venäläisille! Aie kertoo kaiken olennaisen tyypistä.

    • Anonyymi

      Päähänpinttymän valtaama on yhtä yksinkertainen kuin perussuomalainen. Sanoi äiti ja tarkoitti meidän sonnivainaata. Se ei todellakaan ollut mikään taiteen ystävä. Iso se oli ja tyhmä... kuin Timo setä. Kulmikas vaalea pää sillä oli ja tuntui, että se oli melko asenteellinen. Ei osannut puhua. Mölisi vaan.

    • "no niin persuja vainoava antipersuluotsi, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään."

      • Anonyymi

        Se va kukkuu kuule de, ko mie siut häirikö pieksen je, ettet sie huomaakkaa, kui nopiast se tapahtuu...
        Kovin on raflaavaa vai mitä, törkyturpapersun illan viimeinen tautofoniaulina!

      • Anonyymi

        Tuukko hakeen nyt ne tuhdimmat lääkkeet Puuilosta, sirkkelit ja sahat...ja paksua köyttä?

      • Anonyymi

        Harmi kun sulla ei räplätä mikään...tuukko nyt hakemaan ropelleja, jos vaikka saisit ne hyrräämään!

    • Anonyymi
      • "Vaihtoehtoja seuraavaksi hallitukseksi on kolme:

        A) Hallitus joka jatkaa maailman pelastamista...halleluja...velalla elämistä jatkaen huulipunan tavalla pyrkien lisäämään maahanmuuttoa.

        B) Hallitus joka talouden tasapainottamiseksi ja velalla elämisen lakkauttamiseksi leikkaa ja kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.

        C) Hallitus joka talouden tasapainottamiseksi ja velalla elämisen lakkauttamiseksi leikkaa ja lisää maahanmuuttoa.

        Mitä vaihtoehtoa edellisistä sinä vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuja vainoava kaappinatsiantipersuluotsi kannatat?"

      • Anonyymi
        luotsitrollilIe kirjoitti:

        "Vaihtoehtoja seuraavaksi hallitukseksi on kolme:

        A) Hallitus joka jatkaa maailman pelastamista...halleluja...velalla elämistä jatkaen huulipunan tavalla pyrkien lisäämään maahanmuuttoa.

        B) Hallitus joka talouden tasapainottamiseksi ja velalla elämisen lakkauttamiseksi leikkaa ja kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.

        C) Hallitus joka talouden tasapainottamiseksi ja velalla elämisen lakkauttamiseksi leikkaa ja lisää maahanmuuttoa.

        Mitä vaihtoehtoa edellisistä sinä vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuja vainoava kaappinatsiantipersuluotsi kannatat?"

        Ryssäntrolli on taas sanonut, tuo kaikkien persuidioottien isä.

    • "Vaihtoehtoja seuraavaksi hallitukseksi on kolme:

      A) Hallitus joka jatkaa maailman pelastamista...halleluja...velalla elämistä jatkaen huulipunan tavalla pyrkien lisäämään maahanmuuttoa.

      B) Hallitus joka talouden tasapainottamiseksi ja velalla elämisen lakkauttamiseksi leikkaa ja kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.

      C) Hallitus joka talouden tasapainottamiseksi ja velalla elämisen lakkauttamiseksi leikkaa ja lisää maahanmuuttoa.

      Mitä vaihtoehtoa edellisistä sinä vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuja vainoava kaappinatsiantipersuluotsi kannatat?"

      • Anonyymi

        Onko totta, että Putinin lehtolapsi on persujen ehdokkaana?

    • Anonyymi

      Sinusta on epäilyttävää se, ettei hänessä ole mitään epäilyttävää?
      Ehkä juttusi kumpuavat rasismista. Kumma, että Persjen vihaajat puolustavat vain vasemmiston mamuja.

      Tanja Aidanjuuri on upea politiikko ja isänmaallinen suomalainen. Äänestäisin häntä jos hän olisi vaalipiirissäni. PS ei vihaa venäläisiä, somalaisia eikä mitään kansalaisuutta. Tanja mm. vastustaa korruptiota ja ajaa oikeiden transsukupuolisten oikeuksia eikä tykkää Setan aivopesusta.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6845
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2333
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1887
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      87
      1281
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1085
    6. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      91
      981
    7. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      33
      863
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      159
      796
    Aihe