"Olin noihin aikoihin valtavassa työputkessa. Tuntui että hermoni olivat aivan äärimmillään päivästä toiseen. Terapeuttini kehoitti minua ottamaan kunnon loman ja lähtemään jonnekin rauhalliseen paikkaan. Mietin minne voisin mennä kunnes muistin että vanhemmillani oli pieni mökki metsän keskellä jossa kukaan ei ole ollut pitkään aikaan ja sen pitäisi kuitenkin olla aivan kunnossa. Soitin siis vanhemmilleni että menen sinne muutamaksi päiväksi. Kahvittelin vanhempieni kanssa ja sitten lähdin kohti mökkiä. Saavuttuani mökin pihalle huomasin että mökki on täysin kunnossa ja mitään ei ollut hajonnut. Lattialle oli kertynyt hieman pölyä mutta ei häiritsevän paljon. Aloin pitämään tästä loma-ajatuksesta ja asetuin saman tien kuistille makaamaan.
Olin ostanut kaupasta muutaman voileivän ja söin niistä nyt ensimmäisen. Alue tuntui todella rauhalliselta ja tunsin hermojeni löystyvän. Leivän jälkeen minua alkoi unettamaan. Syönnin jälkeen nukkuminen oli sellaista mitä tein aina kun oli mahdollista. Ajattelin että mikäs siinä, eihän tässä sisälle tarvitse mennä kun tässä ulkona on rauhallista. Laitoin siis puhelimeeni herätyksen jotta heräisin ennen pimeän ja kylmän tuloa. Ajattelin jos tässä pimeällä nukkuisi niin saattaisi jokin villieläin hyökätä mutta ei se todennäköistä ollut mutta mahdollista. Sitten ummistin silmäni ja aloin nukkumaan.
En tiennyt kuinka kauan olin nukkunut kun heräsin siihen että oli alkanut satamaan. Pisarat ropisivat kuistin peltikattoon ja keskeyttivät uneni ennen herätyskellon soimista. Ajattelin että tässä välissä voisi syödä toisen voileivän. Nousin puoliksi istumaan ja aloin kurottamaan kohti leipäpussia kun näin sen:
Se seisoi metsän reunassa ja se oli pitkä ja ohut olio jonka silmien kohdalla oli tummat kolot. Se näytti ihmiseltä mutta sen suusta tuli mieleen koira tai jokin vastaava eläin. Jähmetyin katsomaan tätä ilmestystä. Se ei liikkunut ollenkaan. Hetken ajattelin onko se mikään elävä olio kuitenkaan. Siinä vaiheessa sade kuitenkin yltyi ja tämä olio ilmeisesti ravisteli suurimmat vedet päältään. Tämä näky sai aikaan kylmät väreet selkäpiitäni pitkin. Aloin hitaasti peruuttaa kohti mökin ovea pitäen silmäni visusti naulittuna tuohon olioon. Kun olin päässyt peruuttamaan oven kohdalle avasin sen äkkinäisellä liikkeellä ja loikkasin sisään paiskaten oven kiinni. Tasasin hetken hengitystäni ja lähdin kulkemaan ikkunaa kohti.
Kurkkasin ikkunasta ja näin sen taas. Se oli muuten samassa paikassa mutta se oli kääntänyt rintamasuuntansa kohti minua. En vieläkään erottanut sitä sen tarkemmin mutta mitä enemmän sitä tutkailin sitä karmivammalta se näytti. Tässä vaiheessa herätyskelloni alkoi soimaan kuistilla. En ollut järkytykseltäni ymmärtänyt ottaa puhelintani mukaan. Päätin että puhelin on pakko hakea, sillähän voi soittaa apua jos tarve vaatii. Kuljin ulko-ovelle, avasin sen ja lähdin kulkemaan kohti puhelinta. Muutaman askeleen jälkeen vilkaisin olion suuntaan. Kauhukseni huomasin ettei se enää ollut siellä. Kaduin välittömästi päätöstäni hakea puhelimeni. Otin pari juoksuaskelta, nappasin puhelimen ja juoksin takaisin sisälle.
Paiskasin oven kiinni ja jäin nojaamaan sitä vasten. Tässä vaiheessa silmissäni melkein sumeni kun kuulin kuistilta lattialautojen narahtelevan. Ne narahtelivat selvästi askelien saattelemana. Narahdukset lähenivät pikkuhiljaa ja pysähtyivät aivan oveni taakse. Seuraavaksi oven kahva alkoi kääntymään ja tässä vaiheessa minun teki mieli oksentaa. Olio käänteli kahvaa aikansa ja tämä aika tuntui loputtoman pitkältä. Lopulta se kuitenkin lopetti. En kuitenkaan kuullut sen poistuvan taloni kuistilta. Meni useita minuutteja ennen kuin uskalsin liikahtaa senttiäkään. On vaikea arvioida tarkkaa aikaa joka meni että sain kerättyä rohkeuteni. Lopulta kuitenkin nousin ylös ja aloin kulkemaan kohti kuistin ikkunaa. Se näky mikä eteeni ilmestyi kun vilkaisin ulos ikkunasta ei jätä minua koskaan rauhaan:
Siinä se olio tuijotti minua valtavilla mustilla silmillään ja sen eläinmäinen suu oli kaartunut irvokkaaseen leveään hymyyn. Tässä vaiheessa silmissäni pimeni. Havahduin todellisuuteen joskus seuraavana päivänä. Olin myllänyt mökin täysin sekaisin ja peitellyt ikkunoita huovilla sekä kasannut ulko-oven eteen tavaroita jottei sitä voisi avata. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään muistikuvaa siitä että olisin näin tehnyt. Heitin tavarat äkkiä pois oven edestä ja juoksin autolleni niin nopeasti kuin pääsin. Ajoin suoraan vanhempieni luokse ja purskahdin itkuun heti kun näin heidät.
Terapeuttini sanoi että tämä oli pelkkää valveunta jossa henkilö ei erota painajaista ja todellisuutta. Tämä on kuulemma tyypillistä stressaantuneille henkilöille ja sopisi sen tarinan kanssa yhteen että olin juuri nukkunut kuistilla. Olin jo uskomassa terapeuttiani kunnes puhuin isäni kanssa. Isäni sanoi käyneensä mökissä sen jälkeen kun olin saapunut ja ovi oli kuulemma murrettu. Ajattelin heti että olio oli yrittänyt vielä hakea minut. Tästä tapauksesta on jo useita vuosia."
Olin ostanut kaupasta muutaman voileivän ja söin niistä nyt ensimmäisen. Alue tuntui todella rauhalliselta ja tunsin hermojeni löystyvän. Leivän jälkeen minua alkoi unettamaan. Syönnin jälkeen nukkuminen oli sellaista mitä tein aina kun oli mahdollista. Ajattelin että mikäs siinä, eihän tässä sisälle tarvitse mennä kun tässä ulkona on rauhallista. Laitoin siis puhelimeeni herätyksen jotta heräisin ennen pimeän ja kylmän tuloa. Ajattelin jos tässä pimeällä nukkuisi niin saattaisi jokin villieläin hyökätä mutta ei se todennäköistä ollut mutta mahdollista. Sitten ummistin silmäni ja aloin nukkumaan.
En tiennyt kuinka kauan olin nukkunut kun heräsin siihen että oli alkanut satamaan. Pisarat ropisivat kuistin peltikattoon ja keskeyttivät uneni ennen herätyskellon soimista. Ajattelin että tässä välissä voisi syödä toisen voileivän. Nousin puoliksi istumaan ja aloin kurottamaan kohti leipäpussia kun näin sen:
Se seisoi metsän reunassa ja se oli pitkä ja ohut olio jonka silmien kohdalla oli tummat kolot. Se näytti ihmiseltä mutta sen suusta tuli mieleen koira tai jokin vastaava eläin. Jähmetyin katsomaan tätä ilmestystä. Se ei liikkunut ollenkaan. Hetken ajattelin onko se mikään elävä olio kuitenkaan. Siinä vaiheessa sade kuitenkin yltyi ja tämä olio ilmeisesti ravisteli suurimmat vedet päältään. Tämä näky sai aikaan kylmät väreet selkäpiitäni pitkin. Aloin hitaasti peruuttaa kohti mökin ovea pitäen silmäni visusti naulittuna tuohon olioon. Kun olin päässyt peruuttamaan oven kohdalle avasin sen äkkinäisellä liikkeellä ja loikkasin sisään paiskaten oven kiinni. Tasasin hetken hengitystäni ja lähdin kulkemaan ikkunaa kohti.
Kurkkasin ikkunasta ja näin sen taas. Se oli muuten samassa paikassa mutta se oli kääntänyt rintamasuuntansa kohti minua. En vieläkään erottanut sitä sen tarkemmin mutta mitä enemmän sitä tutkailin sitä karmivammalta se näytti. Tässä vaiheessa herätyskelloni alkoi soimaan kuistilla. En ollut järkytykseltäni ymmärtänyt ottaa puhelintani mukaan. Päätin että puhelin on pakko hakea, sillähän voi soittaa apua jos tarve vaatii. Kuljin ulko-ovelle, avasin sen ja lähdin kulkemaan kohti puhelinta. Muutaman askeleen jälkeen vilkaisin olion suuntaan. Kauhukseni huomasin ettei se enää ollut siellä. Kaduin välittömästi päätöstäni hakea puhelimeni. Otin pari juoksuaskelta, nappasin puhelimen ja juoksin takaisin sisälle.
Paiskasin oven kiinni ja jäin nojaamaan sitä vasten. Tässä vaiheessa silmissäni melkein sumeni kun kuulin kuistilta lattialautojen narahtelevan. Ne narahtelivat selvästi askelien saattelemana. Narahdukset lähenivät pikkuhiljaa ja pysähtyivät aivan oveni taakse. Seuraavaksi oven kahva alkoi kääntymään ja tässä vaiheessa minun teki mieli oksentaa. Olio käänteli kahvaa aikansa ja tämä aika tuntui loputtoman pitkältä. Lopulta se kuitenkin lopetti. En kuitenkaan kuullut sen poistuvan taloni kuistilta. Meni useita minuutteja ennen kuin uskalsin liikahtaa senttiäkään. On vaikea arvioida tarkkaa aikaa joka meni että sain kerättyä rohkeuteni. Lopulta kuitenkin nousin ylös ja aloin kulkemaan kohti kuistin ikkunaa. Se näky mikä eteeni ilmestyi kun vilkaisin ulos ikkunasta ei jätä minua koskaan rauhaan:
Siinä se olio tuijotti minua valtavilla mustilla silmillään ja sen eläinmäinen suu oli kaartunut irvokkaaseen leveään hymyyn. Tässä vaiheessa silmissäni pimeni. Havahduin todellisuuteen joskus seuraavana päivänä. Olin myllänyt mökin täysin sekaisin ja peitellyt ikkunoita huovilla sekä kasannut ulko-oven eteen tavaroita jottei sitä voisi avata. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään muistikuvaa siitä että olisin näin tehnyt. Heitin tavarat äkkiä pois oven edestä ja juoksin autolleni niin nopeasti kuin pääsin. Ajoin suoraan vanhempieni luokse ja purskahdin itkuun heti kun näin heidät.
Terapeuttini sanoi että tämä oli pelkkää valveunta jossa henkilö ei erota painajaista ja todellisuutta. Tämä on kuulemma tyypillistä stressaantuneille henkilöille ja sopisi sen tarinan kanssa yhteen että olin juuri nukkunut kuistilla. Olin jo uskomassa terapeuttiani kunnes puhuin isäni kanssa. Isäni sanoi käyneensä mökissä sen jälkeen kun olin saapunut ja ovi oli kuulemma murrettu. Ajattelin heti että olio oli yrittänyt vielä hakea minut. Tästä tapauksesta on jo useita vuosia."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Böö.
Kuka pelkää öljylämmitystä?
(tämä oli aikanaan mainos, olisko ollut 80 lukua)
On asioita joita monetkaan eivät tiedä ja ne joilla on kokemusta ei monesti uskota.
Siitä oliosta olisi pitänyt saada otettua kuva tai videonauhaa.
Muistetaan että jokaisella nykyisin on vähintään yksi älypuhelin, joka usein pystyy yllättävän hyvään videoon jopa hämärässä niin tosiaan, nykyisin pätee entistä enemmän allaoleva:
Pic (video) or it did not happen.
"jokaisella on nykyisin vähintään yksi älypuhelin..." ?
No, koska esim minulla ei ole niitä yhtäkään, tunnen myös muutaman muunkin henkilön jotka eivät ole katsoneet tarpeelliseksi sellaista omistaa, katson, että väitteesi on huuhaata!
Kyllä mekin olemme olemassa, eikä kenenkään ihmisarvo riipu älypuhelimen omistuksesta!
Mielenkiintoinen tarina tämäkin, liekö totta?
Todennäköisesti ei, muutoin melkoinen kauhunovelli.
Työputket ovat
Vaaraksi terveydelle!