Ylen lauantaiaamun haastattelussa oli maailman ilmatieteenjärjestön pääsihteeri Petteri Taalas, Mies, joka tietää, eikä politikoi.
Taalaksen mukaan tärkeintä ilmaston lämpenemisen torjuntaa on fossiilisten alasajo, 90% ja sademetsien hävittämisen lopettaminen 10%.
Sademetsiä on tuhottu Etelä-Amerikassa merkittävästi. Metsäalaa on muutettu soijanviljelyyn, jota käytetään myös lihakarjan rehuna. Sademetsiä on myös Aasiassa.
Suomen metsien hoito on hyvää. Metsien uusiminen hakkuilla ja istutuksilla pitää metsät kasvun hyvänä. Uusi metsä kasvaa ja sitoo hiiltä. Vanha, silleen jätetty metsä kasvaa kituliaasti ja lopulta lahoaa ja muuttuu päästölähteeksi.
Naton ilmasta käsin tekemien mittausten mukaan Suomen metsät ovat lisääntyneet viiden vuoden 2015-2020 tarkastelujakson aikana. Suomen hiilinielu on kunnossa. Kysymys on fossiilisten käytön vähentämisestä.
Fossiilisten polttoaineiden vähentämisessä Suomi on maailman kärkipäätä kolmannella sijalla. Olemme karsineet kivihiilen, maakaasun ja öljyn käyttöä esimerkillisesti. Samalla tiellä on hyvä jatkaa.
Yritykset ovat omaehtoisesti toimineet aktiivisesti päästövähennyksissä. Lisäksi vihreän teknologian yritykset voivat tehdä teknologian toimittajana kansainvälistä liiketoimintaa. Suomen suuri päästölähde SSAB:n tehdaskin länsirannikolla aikoo siirtyä lähivuosina hiilineutraaliksi.
Aurinkoenergian ja tuulienergian hyödyntäminen edistyy. Ilmaston lämpeneminen lisää Suomen vesivarantoja. Sateet ja tulvat lisääntyvät. Vesivoiman käyttö voisi olla yksi keino lisätä energiaomavaraisuutta.
Meren pinta tulee nousemaan jäätikköjen sulamisen takia. Ilman lämpeneminen lisää säiden ääri-ilmiöitä.
Ihmisten turha syyllistäminen ei ole oikein. Tietysti ihmiset voivat tehdä arvovalintoja kestävämpään kehitykseen. Kulutus ylipäätään rasittaa ympäristöä ja luonnonvaroja. Kokonaiskuvassa on kysymys fossiilisten vähentämisestä ja sademetsien hävittämisen rajoittamisesta. Polttomoottoreissakin voidaan käyttää ympäristöystävällisiä aineita. Moottori sinänsä ei ole ongelma. Vai pitäisikö autot kieltää? Tiede ja totuus pitää olla ympäristötoimien keskiössä, ei poliittiset intohimot.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yritys hoitaa ympäristön ja työllisyyden, kunhan vasemmistopuolueet eivät pistäisi hanttiin. Nyt ovat saaneet seisottaa työttömiä kortistossa, vaikka työvoimasta on pulaa. Haataisen työkkäri on pitänyt siitä huolta. Ammattiliittoa ei suututeta, koska ne maksavat vasemmistopuolueiden vaaliviulut. Kummarretaan Elorannalle ja annetaan poikien lakkokiimassaan touhuta. SDP:n kihlaus SAK:n kanssa on ollut kauheata katseltavaa. Italiassa on mafia, meillä ay-liike. SAK on pilannut koko ay-liikkeen maineen.
Yritysvastainen sdp ei kuulu tulevaan hallitukseen.