Salsa ateria ja olut tuoppi 3 euroa.

Anonyymi-ap

Mistä monen väärä ja virheellinen käsitys johtuu. Kaikki tieto ja kuvat on peräisin jostakin lähteestä. Minä kysyn, että mitä kohteita YLE menee kuvaamaan aina ja ulkomaille. Mitä matkatoimisto menee kuvaamaan ulkomaille. Mikä niiden tarkoitus on?

YLE menee kuvaamaan roskapönttöjä pääsääntöisesti ulkomaille, vaikka slummeja ja kuvaamis kohteita olisi Suomessakin. Miksi sitten diktatuuriset maat kieltävät ja pyrkivät kieltämään ja yleistävät käsityksiä ihmisistä, vaikka jokainen ihminen on persoona. Aivan.! Valtio tähti, sillä jokainen ihminen on persoona ja heitä ketään ei voi yleistää. Toki on paikkakunta kohtaisia tapoja. Nekään ei ole pysyviä, vaan nekin on muuttuvia asioita. Pystyttekö ymmärtämään sitä. Hyvä ja nyt varmasti olet huomannut, että aika ja kehitys muuttuu.

Tiedätkö, että tulevaisuudessa ihmiset asuvat eri paikoissa miten tahtovat ja nationalismi tulee häviämään, sillä ei ole tulevaisuutta. Tavat ja Persu johtaja isä tai äitikin voi ottaa vaikutteita muista tavoista ja paikoista... Uskotko, . . Hänkään ei kohta ole teidän suomalaisten kanta isä ja kanta äiti. Olihan ne Riina ja Julli.. onhan he tiedottaneet ruuista ja juomista ja muista elämän tavoista teille... Teidän suomalaisten on, kait apinoitava eli matkittava heitä??

Miltä teistä tuntuisikin elää paikassa missä olut tuoppi maksaa 40 eurosenttiä. Ruokaa myydään monessa paikassa ja yrityksen voi laittaa pystyyn kuka vaan. Kassakoneita ei tarvita ja elää voi vapaasti.

Kuljetukset on halpoja, että ei tarvitse kyttääjää ja kukaan ei mene pummilla ja ei ole parkki kyttäää ja elämä on aika vapaata. Asuminen on edullista ja lämmintä on aina. Kuinka vaikeaa teillä on ymmärtää, että täällä lämmössä ei tarvitse juuri mitään. Myös nivel sairaudet poistuu ja lääkkeet on edullisia ja koko elämän arki on helppoa. Onhan ihmiset asuneet täällä jo ainakin 6000 vuotta.

Eläkkeellä oloa ulkomailla helpottaa huomattavasti internet ja se on aika lailla samanlaista yhteydenpitoa, kuin olis henkilökohtaisesti paikalla, myös paljon helpompaa. Moni ei varmasti ollut uskoa korviaan, e

5

256

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lopeta jo tuo rekrytointi , ei ketään kiinnosta.

      • Anonyymi

        Varmasti kiinnostaa... Ei niin tyhmää ihmistä edes ole jota ei kiinnosta tai hän on vammainen ja vajaa tai muuten kirjassa tilanteessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti kiinnostaa... Ei niin tyhmää ihmistä edes ole jota ei kiinnosta tai hän on vammainen ja vajaa tai muuten kirjassa tilanteessa.

        No, montako vajaata sinne on tullut? Minusta nuo sun kirjoitukset ei ole saanut yhtään ihmistä vakuuttautuneiksi, että sinne diktatuuriseen kehitysmaahan kantsis muuttaa.


    • Anonyymi

      Trolli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      763
    2. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      730
    3. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      153
      717
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      702
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      562
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      508
    12. 39
      445
    13. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    14. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      417
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    18. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      74
      404
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      53
      399
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe