Parempi se on leipä persun suussa kuin köyhän kädessä

Persut söivät puoluetoimistolla köyhien ruoka-avun eväitä. Jo on touhua. Köyhiä toki ovat, ainakin järjen puolesta.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4a8650cf-9c4d-4847-bfad-dee9071b4258
Mika Niikko jo tunnusti:
"Toiminnassa on kuitenkin myös tapahtunut valitettava virhe, jota pyydän julkisesti anteeksi."

Tätä lienee turha enempää selitellä.
Nauretaan vartti tai kaksi. ;)

47

278

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko perussuomalaisista tullut sinulle joku pakkomielle.

      • Täytyy myöntää, että olen kiinnittänyt asiaan huomiota. Tietysti on niinkin, että kun näinkin iso joukko jatkuvasti töppöilee, asiaa ei voi myöskään olla huomaamatta.

        Ja onhan se noloa, kun köyhille tarkoitettua ruokaa mätetään omaan ja puoluetoverin suuhun.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)


    • Anonyymi

      Se on totta että todella typesä toimintaa!
      Mutta taas oli uskonto missio mukana, mistä ei yleensä seuraa mitään hyvää!

      • Anonyymi

        Niin, todella typerää toimintaa Niikon porukalta…


    • Anonyymi

      Trolli on tyhmä.
      "Niikko kirjoittaa Facebook-sivullaan, että hänen vaalikampanjastaan on esitetty väitteitä, jotka on syytä korjata. Niikko on liittänyt mukaan Timo Valtosen Facebookiin kirjoittaman selvityksen.

      – Toiminnassa on kuitenkin myös tapahtunut valitettava virhe, jota pyydän julkisesti anteeksi. Ehdokkaana kannan täyden vastuun kampanjatiimini toiminnasta, Niikkko kirjoittaa.

      Virheellä Niikko viittaa siihen, että vaalitoimistolla on tarjottu avustustyöntekijöille tarkoitettuja pakastepiirasia kaikille halukkaille. Siitä kirjoittaa omalla Facebook-sivullaan Valtonen.

      – Kyse oli perjantaina sulatetuista ja jaosta yli jääneistä piirasista, joita ei voitu uudelleen pakastaa ja ne olisi pitänyt hävittää. Kahvilavastaava ei kuitenkaan näin toiminut vaan tarjosi hävikin hävikkiä syötäväksi, Valtonen kirjoittaa Facebookissa."

      • Anonyymi

        Näihän se menee jos ei ole tarpeeksi hakijoita ei niitä voi enää pakastaa niitä oli 150kg mutta oli miten oli niin ei hyvää mainosta nikolle eikä ainakaan missiolle saattaa lahjoittajat vetää kuuluisan herneen nenään


    • Anonyymi

      Varovasliiton yms antifamolojen antisemiittisiä hyökkäyksiä Stadissa natovastaisten blm-tyyppien

      Andy McCoyn valinta Stadin vaalissa on
      TURVALLISUUS eli Henri Lindroos, PS numero 202
      Taistelulajiohjaaja (japaniksi SENSEI)
      Kansantalousmaisteri

      Seiska tavoitti Lindroosin kommentoimaan tapaamistaan Andyn kanssa.

      - Joo, pitää paikkaansa, että sain Andyn vakuuttumaan siitä, että olen hyvä ehdokas. Andy halusi käydä poliittisen keskustelun ruotsiksi, koska ei kuulemma halua puhua politiikkaa suomen kielellä, Lindroos kertoo.

      https://www.seiska.fi/Kotimaa/Andy-McCoy-paljasti-keta-aanestaa-eduskuntavaaleissa-valitsi-mustan-vyon-jujutsukan-kuvat

    • "...vaalitoimistolla on tarjottu avustustyöntekijöille tarkoitettuja pakastepiirasia kaikille halukkaille.",

      Katsotaanpa nyt yhdessä tätä kovin kaunisteltua, ettei peräti kullitettua selitystä.
      1. "avustustyöntekijöille tarkoitettuja"
      Höpö höpö. Nämä ovat ruoka-apua, joka pääsääntöisesti on tarkoitettu vain köyhille.

      2. "..vaalitoimistolla on tarjottu....kaikille halukkaille."
      Vai ihan kaikille halukkaille! Vaalitoimistolla on käytännössä vain persuja, ei mitään satunnaisia ohikulkijoita.

      Kyllä se nyt on vain ruma totuus, että ruoka-avuksi tarkoitetut keksit ja piiraat ovat päätyneet persujen suihin.

      Eiköhän pikkasen hävettänyt, kun näin käry kävi.
      Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        Suutasoittava köyhiä auttamaton pikkupskiainen mölisee


      • Anonyymi

        Et vaan osaa, etkä ymmärrä rajoittuneen älysi vuoksi.


        Miten meni Benkun jutun kanssa, siinäkin valehtelit kybällä ja jäit siitä kiinni nolosti.


      • Anonyymi

        Sulla ei todellista pohjaa koko asiassa mutta minulla on koska itse olin viemässä kyseisiä tuotteita joita oli noin 150kg ja ne oli pakasteesta otettu en puolustele nikon toimintaa mutta kyseiset tuotteet kun sulavat ne on pakko jakaa muuten menevät hävikkiin ystvällisin terv avustustyöntekijä ilman poliitista suuntautumista


      • Anonyymi

        Ja köyhät kuoli jonoon...Kun ei saaneet vanhentuneita piiraita. Enemmän se hävettää ja ottaa aivoon että Suomessa, muka maailman onnellisemmassa maassa on helvetin pitkät leipäjonot...ja kukaan ei tee mitään. Tukeakaan ei tule edes Hurstin ruoka-avulle mutta Afrikkaan sitä riittää ja joka pyytäjä maalle, kunhan vaan on ulkomaa....Viis suomalaisita.


    • Anonyymi

      STEA jakaa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja järjestöille, joista monen toimintaa ja tuloksia on melko hankalaa arvioida. Suomessa toimii muun muassa useita somali- ja monikulttuurijärjestöjä, joiden toiminta on täysin sidoksissa avustusvaroihin.

      Esimerkiksi Suomen somalialaisten liitolle STEA myönsi tälle vuodelle 175 500 euroa kahteen avustuskohteeseen. Lieksan Somaliperheyhdistys ry sai 138 987 euron avustukset.

      • Anonyymi

        Somali yhdistyksiä syntyy kun sieniä sateella, kun tyhmä Suomi jakaa rahoja jotka päätyvät Somaliaan.


    • Anonyymi

      Lieksassa toimiva monikulttuuriyhdistys Kipinä on vuosina 2017-2020 saanut STEA-rahaa jo 440 000 euroa, jota käytetään muun muassa maahanmuuttajataustaisten osallisuuden lisäämiseen. Tälle vuodelle Kipinä sai 121 000 euroa.

      STEA:n avustusvalmistelijat ensin käsittelevät kaikki avustushakemukset läpi keskinäisen työnjakonsa mukaisesti. Jokainen avustusvalmistelija tekee oman esityksensä avustettavista kohteista, minkä jälkeen avustusehdotus luovutetaan sosiaali- ja terveysministeriölle. Varsinaisen päätöksen tämän vuoden avustuksista teki sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

    • Anonyymi
      • "..ei ostanut ukrainalaisile..."
        Ei kannata lahjoittaa sitä uunia persujen kautta. Syövät vielä sen uuninkin.

        On ne ahneita.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. Vai "ukrainalaisile"!
        Voi että. ;)


      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "..ei ostanut ukrainalaisile..."
        Ei kannata lahjoittaa sitä uunia persujen kautta. Syövät vielä sen uuninkin.

        On ne ahneita.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. Vai "ukrainalaisile"!
        Voi että. ;)

        Uli uli, huijari.


    • Anonyymi

      Kyllä se nyt on vain ruma totuus, että anarkomarko söi Moktarin uskottavuuden.
      Jos muuta väität, saat kunnianloukkaussyytteen. xD

    • Anonyymi

      ostaa sossurahoilla karkkia ja jakaa sitä , mitä sitten ?

    • Anonyymi

      Tässä jutussa on mennyt puurot ja vellit sekaisin en puolustele nikoa mutta itse paikalla käyneenä työni puolesta kolikolla on kaksi puolta no jokaisella oikeus olla asiasta mitä haluaa

      • Anonyymi

        Kun et osaa lukea, et ymmärrä. Valehtelet ja jäädessäsi kiinni uliset, mistäpä muusta kuin persuista, aina vaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun et osaa lukea, et ymmärrä. Valehtelet ja jäädessäsi kiinni uliset, mistäpä muusta kuin persuista, aina vaan.

        Mitä ymmärtämistä siinä on? Persujen vaalitoimistolla syötiin torttuja ja keksejä, jotka oli lahjoitettu köyhien ruoka-apua varten.

        Mika Niikko sentään ymmärsi pyytää anteeksi törkymöykkyilyä, sinä et ymmärrä edes sitä.

        Kuinka ne kehtaavatkin ja kyllä ne kehtaa.
        Nauretaan vartti. ;)


      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Mitä ymmärtämistä siinä on? Persujen vaalitoimistolla syötiin torttuja ja keksejä, jotka oli lahjoitettu köyhien ruoka-apua varten.

        Mika Niikko sentään ymmärsi pyytää anteeksi törkymöykkyilyä, sinä et ymmärrä edes sitä.

        Kuinka ne kehtaavatkin ja kyllä ne kehtaa.
        Nauretaan vartti. ;)

        SIIVOA KOMMETTISI PASKALÄJÄ !!!!!!!!!!!!


      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Mitä ymmärtämistä siinä on? Persujen vaalitoimistolla syötiin torttuja ja keksejä, jotka oli lahjoitettu köyhien ruoka-apua varten.

        Mika Niikko sentään ymmärsi pyytää anteeksi törkymöykkyilyä, sinä et ymmärrä edes sitä.

        Kuinka ne kehtaavatkin ja kyllä ne kehtaa.
        Nauretaan vartti. ;)

        Valehtele vaan reilusti, kyllä sut tiedetään että kehtaat.


    • Anonyymi

      Jos Niikko on pyytänyt anteeksi, mitä sviddua se trolli enää ulisee?

    • Anonyymi

      "No niinhän se Ilta-Sanomat valehteli Niikon kampanjatarjoilusta

      Anonyymi-ap
      2023-03-27 19:32:46
      Ilmoita
      Ilta-Sanomat esitti sunnuntaina väitteen, jonka mukaan kansanedustaja Mika Niikon kampanja­tarjoilut olisivat peräisin ruoka­jonosta. Otsikossa todettiin, että perä­kärryllinen köyhille tarkoitettuja leipiä pantiin jakoon.

      IS-juttuun on haastateltu ruoka-aputoimintaa vuosikymmenten ajan tehnyttä Timo Valtosta. Hän toimii myös Niikon vaalipäällikkönä.

      ”Ilta-Sanomien tekemä uutinen Joosua Mission ruokajaosta sisälsi virheitä, jotka on syytä korjata. Toivon, että lehti oikaisee uutisensa.

      "Vaalitoimiston vieressä oli markkinoiden aikana Joosua Mission ylläpitämä kirpputori. Lauantaina jaoimme peräkärryllisen leipää vaalitoimiston ja kirpputorin sivulla olevalta jalkakäytävältä. Vaalitoimistosta ja kirpputorilta ei jaettu leipää! Vastasin myös vaalitoimiston kahvitarjoilusta, jonka maksoi Mikan vaalikampanjayhdistys.

      Kerroin toimittajalle, miten vaalitoimiston sivujalkakäytävällä ruokajako toteutettiin ja tältä osin Ilta-Sanomien uutinen on virheellinen. Ruokajako ei ollut osa vaalikampanjaa vaan normaalia yhdistyksen avustustoimintaa, jota olen tehnyt Korsossa viikoittain vuosikymmenten ajan. Vaalikampanjointia on käyty vaalitoimistossa ja teltoilla."

      Taas meni siis työttömän persaukisen vasurin juttu päin mäntyä.....hehehehee"

    • Anonyymi

      Persulaiset nuo suomen tuholaiset,on surkeeta rupusakkia

      • Anonyymi

        Välimerkkikaupasta voit ostaa pilkkuja, koulupudokas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välimerkkikaupasta voit ostaa pilkkuja, koulupudokas.

        Ja se Suomi kirjoitetaan isolla S - kirjaimella, äbäläwäbälä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se Suomi kirjoitetaan isolla S - kirjaimella, äbäläwäbälä!

        Miksi sekin on mamun vika jos persu varastaa köyhäin leivät??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sekin on mamun vika jos persu varastaa köyhäin leivät??

        Koska olet sellainen. Mene töihin, pummi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sekin on mamun vika jos persu varastaa köyhäin leivät??

        Taas sama koulupudokas, Leo vassarihan se siinä.


    • Anonyymi

      Moktarilla kiire öyhöttämään. Ei ollut köyhille jonossa kelvannut . Nyt ei mennyt hukaan kuitenkaan, ehkä oli köyhiä syömässä Niikollakin. Roskiinko olisi pitänyt heittää.

    • Anonyymi

      Moktar Gubta on todella ainutlaatuinen S24 kommentaattori. Hänelle pitäisi antaa joku palkinto.

      Kun suurin osa S24 käyttäjistä on avoimen persulaisia, M. Gubta on maahanmuuttomyönteinen, vaikka onkin itse maahanmuuttotaustainen.

      M. Gubta tekee hyvää työtä Suomen vähemmistöjen hyväksi.

      • Anonyymi

        Kaikki vaan on päinvastoin kuin kirjoitit...


      • Anonyymi

        Ai perkule.....menin lankaan ja pahasti!
        APRILLIA syö silliä ja juo kuravettä päälle!


    • Anonyymi

      Gubbah on kantis, tekeytyy mamuksi ja mieheksi.
      Sattuu silti olemaan yksinäinen seitsemänkymppinen kilahtanut vanhapiika ja halitoosinsakin on voimakas.

    • Anonyymi

      käänteinen trollaus on voimakas asia

      kuten Halla-Ahon rikosuutiset vesemmistoliitto suomi24 sivulla

    • " Ei ollut köyhille jonossa kelvannut ."
      Voi hevosen takapuoli. Vieläkö tätä yritetään kaunistella.

      Ei kyse ole pelkästään leivistä. Niikon kampanjapäällikkö oli erikseen määrännyt, että kaikkea ei saa jakaa, vaan keksit ja tortut tarvitaan nyt persujen puoluetoimistossa. Tätä ei voi millään selitellä olemattomaksi.

      Vaikka tarina siitä, että leipiä oli liikaa ja kaikkea ei saatu jaettu köyhille olisi tosi, siltikin toiminta oli moraalisesti väärin. Ruoka-apua jakava Joosua Missio oli kirjallisesti sopinut Lidlin kanssa, että ruokalahjoituksia käytetään vain köyhille jaettavana ruoka-apuna tai eläinten ruokintaan.

      Jos apu ei kelpaa köyhille, kyllä aina löytyy hevostalli lähistöltä. Missään oloissa ruoka-apuun tarkoitetun leivän ei olisi pitänyt päättyä vaalikampanjointiin.

      Joko tolkku se pitää olla ahneudessakin.
      Neuvoo, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Joko tolkku se pitää olla ahneudessakin. Kun Sanna ja Kepun pulloposki jakoivat ylimääräisen lapsilisän lestoille ja matuille.
        Juuri näillä on suurimmat lapsilaumat.
        Sähkötuetkin menevät uima-altaiden paremman väen lämmitykseen pääasiassa.**


    • Anonyymi

      Jos et tahdo tukea trollia, äänestä 193 Uusimaa.

    • Anonyymi

      Mokaajan jutut on yhtä torttua.

    • Anonyymi

      oliko pilveä muuttajille?

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      127
      4255
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3012
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2534
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2111
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      256
      1699
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      46
      1626
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1567
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1436
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1430
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1211
    Aihe