Sortovuodet taisivat olla "sortovuosia"

Miten Suomessa muka suomalaisia sorrettiin sanan oikeassa merkityksessä ? Vaikea löytää sortotoimenpiteitä. Jos Suomessa joitakin ihmisiä sorrettiin niin sorrettiin venäläisiä.

Hieno keksintö tuo sortovuodet, saahan silläkin lietsottua ryssävihaa.
741032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Joidenkin koulujen pakkovenäjä esitellään sortona. Eikö silloin koulujen pakkoruotsi ole sortoa myös?

Äänestä
  • Pakkovenäjä ON sortoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pakkovenäjä ON sortoa.

    Pakkoruotsi ON sortoa.

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    😋 ­­­N­­y­­­m­­­f­­­o­­­m­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17797931P

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Sortovuodet

Ensimmäinen sortokausi

Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon.

Toinen sortokausi

Toinen sortokausi alkoi Pjotr Stolypinin tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan 1908 Suomen asiain esittelyjärjestyksen, jonka jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainen ministerivaltiosihteeri oli esitellyt Venäjän keisarille ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla. Vuonna 1910 annettiin laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riisti Suomen senaatilta ja eduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myös yhdenvertaisuuslaki, joka antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa.
Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheiden aikana Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunut jääkäriliike. Ensimmäinen maailmansota esti suureksi venäläistämisohjelmaksi nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseen helmikuun vallankumoukseen, jonka jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.

Äänestä

Ne tsaarin hallinnon kiristämistoimet joita täällä alettiin kutsumaan sorroksi olivat itseasiassa hallinnon yhtenäistämistä vastaamaan paremmin muualla voimassa olevaa.
Venäjällä toimi runsaasti kapinahenkisiä terroristisia joukkioita ja sellaisten varalta Suomessakin kiristettiin turvatoimia, täällä kun oli muuta valtakuntaa vapaampaa toimia.
Monet bolsevikit piileskelivätkin Suomessa, mm. Lenin useaan otteeseen ja täällä hän tapasi Tampereella ensimmäisen kerran Stalinin.

Ikuinen vihollinen Venäjästä on luotu Ruotsin sinne tekemien jatkuvien ryöstöretkien kostoista jotka kohdistuivat aina Suomeen ja varsinainen syyllinen oli turvassa Pohjanlahden takana.
Alitajuinen pelko nimesi niitä mm. Isoksi- ja Pikkuvihaksi ja niitä on aina muisteltu ryssien murhan- ja ryöstelynhimosta johtuvina.
Montako ja kuinka julmaa ryöstöretkeä "ruotsit" tekivät sinnepäin on tyystin unohdettu.
Suomen onnettomuus oli jäädä näiden ryöstelijöiden väliin ja siis kostojen uhriksi.

Propagandistit ovat siis kautta aikojen osanneet käytellä valikoiden totuutta ja hyvin se näyttää toimivan yhä tänäkin päivänä.
Ja taas on Suomi noussut eturintamaan "päin inhaa itää".
Historiasta voisi oppia paljonkin mutta helpompaa on kai olla oppimatta siitä mitään.
Uutta ja entistä isompaa vihaa siis odotellaan.

Äänestä
  • Venäjän toimille on aina puolustelijoita.
    Nykyisin asialla ovat putleristit(ent.punikit,ent.stallarit).

    Tärkeää on todistaa itänaapurin toimineen aina pyytettömästi ja oikein Suomen eduksi ja vastaavasti Ruotsin ja Suomen olleen aina väärässä.

    Historian suurin virhe on putleristien mielestä Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon.

    Suomihan oli yli sata vuotta osa Venäjää,joten sen paikka on siellä edelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Venäjän toimille on aina puolustelijoita.
    Nykyisin asialla ovat putleristit(ent.punikit,ent.stallarit).

    Tärkeää on todistaa itänaapurin toimineen aina pyytettömästi ja oikein Suomen eduksi ja vastaavasti Ruotsin ja Suomen olleen aina väärässä.

    Historian suurin virhe on putleristien mielestä Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon.

    Suomihan oli yli sata vuotta osa Venäjää,joten sen paikka on siellä edelleen.

    Sinulla taitaa hihna luistaa TAAS pahemman kerran. Mutta tyypillistä sinua, täydellisen tietämättömyytesi yrität peittaa herjauksilla. Ei onnistu, et sinä ketään hämää.

    Äänestä

  • Jos jotain historiasta olisi pitänyt oppia niin suomalaisilla todellakin oli tilaisuutensa Leninin ja Stalinin eliminointiin. Myös putin kävi täällä useaan otteeseen.

    Äänestä

  • "Alitajuinen pelko nimesi niitä mm. Isoksi- ja Pikkuvihaksi ja niitä on aina muisteltu ryssien murhan- ja ryöstelynhimosta johtuvina.
    Montako ja kuinka julmaa ryöstöretkeä "ruotsit" tekivät sinnepäin on tyystin unohdettu."

    No niinpä. Suomalaiset oli myös ryöstämässä ja raiskaamassa Keski-Eurooppaakin sellaisella intohimolla 30-vuotisessa sodassa, että Tsekkiä myöten varoiteltiin lapsia vielä satoja vuosia sen jälkeenkin että suomalaiset tulee, jos et ole kiltisti.

    Suomessahan tuosta(kin) sodasta on tehty joku ihmeellinen sankaritarina jossa putipuhtoiset hakkapeliitat vähän kävi seikkailemassa velikultamaisesti ja siististi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinulla taitaa hihna luistaa TAAS pahemman kerran. Mutta tyypillistä sinua, täydellisen tietämättömyytesi yrität peittaa herjauksilla. Ei onnistu, et sinä ketään hämää.

    Totuuksien kertominen raivostuttaa aina kremlinsit.
    Niin pitääkin.

    Äänestä

Venäjä ei noina sortovuosina tehnyt mitään sellaista mitä Ruotsi ei olisi tehnyt 100 kertaa enemmän ja pahempana. Mutta Suomea aina johtanut ruotsinkielinen eliitti ei tietenkään niitä muistele.

Äänestä
  • Pahiten se ns. sorto kohdistuikin ruotsinkieliseen eliittiin, mikä menetti entisiä etuoikeuksiaan.

    Äänestä

  • ” Urhoollisimmat pitivät tietysti yllä ryssävihaa ja näyttää se joillekin kelpaavan tänäkin päivänä vahvistukseksi omaluomalle ylemmyydenhalulle.”

    Ja nyky-Venäjälle tyypilliselle sotakiimaiselle halulla olla ”suurvalta” muiden maiden kustannuksella!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    ” Urhoollisimmat pitivät tietysti yllä ryssävihaa ja näyttää se joillekin kelpaavan tänäkin päivänä vahvistukseksi omaluomalle ylemmyydenhalulle.”

    Ja nyky-Venäjälle tyypilliselle sotakiimaiselle halulla olla ”suurvalta” muiden maiden kustannuksella!

    Ovatko myös USA ja Englanti sotakiimassa kun 2003 hyökkäsivät Irakiin keksityin syin ?Venäjän ei sentään ole sodan syitä tarvinnut keksiä, ne on myönnetty tosiksi niin Ukrainassa kuin Lännessäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ovatko myös USA ja Englanti sotakiimassa kun 2003 hyökkäsivät Irakiin keksityin syin ?Venäjän ei sentään ole sodan syitä tarvinnut keksiä, ne on myönnetty tosiksi niin Ukrainassa kuin Lännessäkin.

    Ukrainan Nato-hanke, joka oli yksi Venäjän hyökkäyksen syistä, on avoimesti myönnetty niin Ukrainassa kuin lännessäkin.

    ”Venäjän ei sentään ole sodan syitä tarvinnut keksiä, ne on myönnetty tosiksi niin Ukrainassa kuin Lännessäkin.”

    Tottahan ne myönnetään! Putler uskoi hetken olevansa ’Pietari Suuri’ ja Venäjän olevan Suurvalta ja halusi palauttaa tsaarin ajan rajat ja aloittaa projekti Ukrainasta!

    Tietenkin hyökkäykselle piti keksiä joku syykin ja hän keksi sen: natsismi kuulema majailee Ukrainassa! Niinpä hän käynnisti 24.2.2022 hyökkäyksen Ukrainaan!

    Nyt 13.ta sotakuukauden jälkeen voimme todeta, että Venäjä ei ole suurvalta… tai ainakaan se ei omista ’suurvallan’ sotakonetta vaan sota senkun pitkittyy ja tappiot vain kasvaa!

    Joten turha on Putinistin OIKEASTI VÄITTÄÄ, ETTÄ PERUSTELUT OLISI TODETTU OIKEIKSI YHTÄÄN MISSÄÄN! EIKÄ VARMASTI AINAKAAN LÄNNESSÄ!👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺🤡🤡🤡👏

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ukrainan Nato-hanke, joka oli yksi Venäjän hyökkäyksen syistä, on avoimesti myönnetty niin Ukrainassa kuin lännessäkin.

    ” Ukrainan Nato-hanke, joka oli yksi Venäjän hyökkäyksen syistä, on avoimesti myönnetty niin Ukrainassa kuin lännessäkin.”

    VALETTA! Ei ole! Ei Ukraina olisi voinut päästä Naton jäsenmaaksi niin kauan kuin kiista Krimistä oli avoinna!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Päästä jäseneksi tai ei, se on eri asia. Mutta liittymishanke on edelleenkin olemassa eikä kukaan muu kuin sinä ole sanonut, että ei onnistu. Sinun sanomisesi tuskin paljon painavat, heh hee!

    Äänestä

  • "Sorto" kohdistui lähinnä Helsingin herrasväkeen, maaseudulla piiat ja rengit tekivät töitä kuten ennenkin..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    ” Ukrainan Nato-hanke, joka oli yksi Venäjän hyökkäyksen syistä, on avoimesti myönnetty niin Ukrainassa kuin lännessäkin.”

    VALETTA! Ei ole! Ei Ukraina olisi voinut päästä Naton jäsenmaaksi niin kauan kuin kiista Krimistä oli avoinna!

    Ukrainan Nato-pyrkimykset juuri aiheuttivat Krimin niemimaan valtauksen ja Donbassin kahakan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ukrainan Nato-hanke, joka oli yksi Venäjän hyökkäyksen syistä, on avoimesti myönnetty niin Ukrainassa kuin lännessäkin.

    Luonnollisesti demokraattisella Ukrainalla oli ja on täysi oikeus ja velvollisuus hakea turvaa naapurin väkivaltaista tyranniaa vastaan. Oli vain pahasti myöhässä. Venäjällä EI ole mitään oikeutta puuttua muiden maiden asioihin ja valintoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ovatko myös USA ja Englanti sotakiimassa kun 2003 hyökkäsivät Irakiin keksityin syin ?Venäjän ei sentään ole sodan syitä tarvinnut keksiä, ne on myönnetty tosiksi niin Ukrainassa kuin Lännessäkin.

    Olikohan neljällä matkustajakoneella tehty isku USA :n pilvenpiirtäjiin keksitty isku ?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pahiten se ns. sorto kohdistuikin ruotsinkieliseen eliittiin, mikä menetti entisiä etuoikeuksiaan.

    Ilman muuta suomenkielen käytön rajoittaminen koski ruotsinkieliseen eliittiin.

    Ruotsi sorti Suomea pahuuttaan, Venäjä pelkästään hyvää tarkoittaen.
    Aivan kuten nykyisin Ukrainaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ilman muuta suomenkielen käytön rajoittaminen koski ruotsinkieliseen eliittiin.

    Ruotsi sorti Suomea pahuuttaan, Venäjä pelkästään hyvää tarkoittaen.
    Aivan kuten nykyisin Ukrainaa.

    Ruotsalainen yläluokka yritti kaikin keinoin estää suomenkielen virallistamisen.

    Äänestä

Helppoa oli elämä Venäjän vallan alla verrattuna Ruotsin valtaan.

Äänestä
  • MITEN NIIN?

    Ruotsin vallasta on kulunut JO 214 vuotta ja Venäjän vallastakin jo 105 vuotta! Koko ajatelma on älytön!

    Kukaan ei Suomessa halua olla MINKÄÄN VIERAAN VALLAN ALAISENA! Sopii tulla yrittämään jos haluaa kuolla Pystykorvan luotiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    MITEN NIIN?

    Olkoon vaikka kulunut 5 000 vuotta niin Historia-palstalla saa niistä keskustella eikä sinulta siihen lupaa tarvita eikä kysytä.

    Äänestä

  • Ruotsin kuningaskunta verotti tätä itämaakuntaa,mutta rahat jäivät Ruotsiin,tänne kyllä rakennettiiin sotilaallisia laitoksia turvaamaan kuningaskunnan laajenemista itään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ruotsin kuningaskunta verotti tätä itämaakuntaa,mutta rahat jäivät Ruotsiin,tänne kyllä rakennettiiin sotilaallisia laitoksia turvaamaan kuningaskunnan laajenemista itään.

    Eikä verottanut pelkkää rahaa yms. hyödykkeitä vaan vei miehiä sotiinsa kymmenin tuhansin kuolemaan. Se tuli Suomen kansalle hirvittävän kalliiksi.

    Äänestä

  • No mutta kuules nyt, niistä Saksan, Puolan, Baltian ja Ukrainan seikkailuista Suomi ei hyötynyt yhtään mitään mutta maksoi käsittämättömän suuren veriveron.

    Sivistystä ja mitä lie olisi tänne voitu tuoda tuhoamatta kymmeniä tuhansia Suomen miehiä ja verottamatta kansaa nälkäkuoleman partaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    MITEN NIIN?

    Ruotsin vallasta on kulunut JO 214 vuotta ja Venäjän vallastakin jo 105 vuotta! Koko ajatelma on älytön!

    Kukaan ei Suomessa halua olla MINKÄÄN VIERAAN VALLAN ALAISENA! Sopii tulla yrittämään jos haluaa kuolla Pystykorvan luotiin!

    Hei imbbari, tätä kansaa on kaltoin kohdeltu systemaattisesti tuhat vuotta. Mitä luulet että se tekee kantaväestön psyykelle? Tällaiset traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Siinä on esim yksi syy miksi suomalaiset eivät osaa pitää puoliaan tunkeutujia vastaan.
    Mustat kuvittelevat olevansa sorron kiiltokuvaesimerkkejä heh..

    Äänestä

Kouluissa piti opettaa venäjää. No, nyt pitää opettaa ruotsia. Sortovuodet jatkuvat.

Äänestä
  • Meitä on sortanut ja yrittänyt kansanmurhata sekä länsi että itä. Kumma miten joillekin pienen finno-ugrilaisen kansan vainoaminen ja hyväksikäyttö on suurtakin hupia&vitsiä.
    Aloittaja on esimerkki oikeasta ryccätrollista.

    Äänestä

Ainoa maa joka Suomea on sortanut on Ruotsi. Ison Vihan aikana n. 10 vuotta oli todella paha sorto Venäjän puolelta mutta ei ole ollut enää 1808 jälkeen.

Äänestä
  • Isovihan vuodet(ja kansanmurhan yritys), ja lukemattomat muut erilliset keppostelut idästä kun suomalaisia ryöstettiin ja raiskattiin. Venäläiset tykkäsivät myöskin myydä vaaleita suomalaisia orjiksi ihan lähi-itään asti, saivat hyvät rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Isovihan vuodet(ja kansanmurhan yritys), ja lukemattomat muut erilliset keppostelut idästä kun suomalaisia ryöstettiin ja raiskattiin. Venäläiset tykkäsivät myöskin myydä vaaleita suomalaisia orjiksi ihan lähi-itään asti, saivat hyvät rahat.

    ---- Venäläiset tykkäsivät myöskin myydä vaaleita suomalaisia orjiksi ihan lähi-itään asti-----

    Niin ja ruotsalaiset tykkäsivät viedä salskeita suomalaisnuorukaisia kuolemaan Ukrainan multiin. Siellä heidän luunsa vieläkin lisäävät Ukrainan peltojen fosfaattipitoisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Nyt lisääntyy Ukrainan peltojen rautapitoisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Nyt lisääntyy Ukrainan peltojen rautapitoisuus.

    Ja se taas johtuu Venäjän loputtomasta nykyisestä sotakiimasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    ---- Venäläiset tykkäsivät myöskin myydä vaaleita suomalaisia orjiksi ihan lähi-itään asti-----

    Niin ja ruotsalaiset tykkäsivät viedä salskeita suomalaisnuorukaisia kuolemaan Ukrainan multiin. Siellä heidän luunsa vieläkin lisäävät Ukrainan peltojen fosfaattipitoisuutta.

    Alle tuhat suomalaista ei tunnu missään kaikkien Ukrainassa kaatuneiden sotilaiden joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Nyt lisääntyy Ukrainan peltojen rautapitoisuus.

    USA käyttäisi köyhdytetystä uraanista tehtyjä ammuksia, neukku ei käytä ja sehän on vain hyvä asia.

    Äänestä

---- vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää.-----

Monellako Länsivaltojen siirtomaalla oli tuohon aikaan oma perustuslaki? Ei olisi ollut Suomellakaan jos vielä vuonna 1899 olisimme olleet Ruotsin osa. Joten kannattaako hirveästi elämöidä kamalaakin kauheammasta Venäjän harjoittamasta sorrosta?

Äänestä
  • Miten Ruotsin perustuslaki oli "oma"?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Miten Ruotsin perustuslaki oli "oma"?

    Siis Suomessa voimassa ollut.

    Äänestä

Kouluissa opetettiin pakkovenäjää. Gauhea sorto oli päällänsä, emme voi nykyisin enää kuvitellakaan että jotain kieltä olisi pakko opiskella.

Äänestä
  • TÄHÄN ON TULTU VENÄJÄN OMIEN TOIMIEN ANSIOSTA!

    Äänestä

Ei Venäjä Suomea oikeasti sortanut. Sortoa oli siellä missä Länsi-Euroopan kansat riehuivat, orjuuttivat ja ryöstivät.

Äänestä
  • Intiaanit, afrikkalaiset ja alkuperäiset aussit kyllä voisivat kyllä suomalaisretardeillekin kertoa mitä oikea sorto on niin ei täällä tarvitsisi ulista tyhjästä.

    Äänestä

Tsaarin Venäjä oli yksinkertaisesti, niin takapajuinen aristokraattien mongolien opeilla johtama agraarifeodaalivaltio, kaikki uudistukset tulivat sitten länsimaista, mikä aiheutti separatismia. Tämä oli sorron syy.

Venäläinen yhteiskunta ei ole koskaan oppinut, mitä on tuntea vastuuta mistään. Orjuus lakkautettiin 150 vuotta sitten, mikä aiheutti paniikkia monissa "vapautetuissa" talonpojissa. Ruotsin kuninkaat vaativat jonkinlaista tuottabuutta mallitilojen muodossa. Edes sotaanlähtö ei ollut Ruotsissa pakko, siitä selvisi pienillä sakoilla. Kuninkaiden mielestä pääasia oli olla uuttera, ryssä on kunnostautunut lähinnä naapuriensa tuhoajana, mistä lienee erään itävaltalaisen rotuopitkin peräisin.

Äänestä
  • "Edes sotaanlähtö ei ollut Ruotsissa pakko, siitä selvisi pienillä sakoilla."

    Hehehe saatko palkkaa valehtelustasi?
    Noin tökeröstä ei kuulu maksaa!

    Erikseen lainattakoon tähän Jokipiin tekstin täydennykseksi Kauko Heikkilän Ikaalisten seurakuntan vaiheita 1641-1941 –teoksen kuvaus tuon ajan oloista:

    ”Toistakymmentä vuotta sotanäyttämö pysyi vierailla mailla, mutta siitä huolimatta eläminen Suomessa vaikeutui. Miehet vietiin sotaan niin tyystin, että varamaaherra Brommenstedt jo vuonna 1707 kirjoitti: ”Porin läänissä ei voida löytää muita kuin ikäloppuja ukkoja tai pieniä poikia”. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että miehiä syöpää sotaa karttaakseen asekuntoiset miehet usein pakenivat metsiin, vieläpä pakolla otettuina karkailivat matkalla joukko-osastoihinsa kuljettajiensa käsistä, kuten muun muassa Karkun ja Ikaalisten miesten vuonna 1710 kerrotaan tehneen. Miesten sotaanvieminen aiheutti työvoiman puutetta pelloilla ja kaskenkaadossa, joten vuodentulot vähenivät. Kun lisäksi vuodet 1704-1709 yli maan olivat katovuosia, täytyi Ikaalisissakin olla leipää niukasti. Vuodet 1710-1713 olivat vuorostaan hyviä vuosia, mutta viimeksi mainittuna Ikaalinenkin joutui venäläisten haltuun

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    "Edes sotaanlähtö ei ollut Ruotsissa pakko, siitä selvisi pienillä sakoilla."

    Taidat saada itse kenialaiset kengänpohjat, kun pietarissa ei tehdä kenkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Taidat saada itse kenialaiset kengänpohjat, kun pietarissa ei tehdä kenkiä.

    Nono pederasti alkoi keulimaan, mitäs Freudenthalin oppipoika muuta tietää?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Nono pederasti alkoi keulimaan, mitäs Freudenthalin oppipoika muuta tietää?

    Tehdäänkö siellä vanhoista Nokian renkaista kenkiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Tehdäänkö siellä vanhoista Nokian renkaista kenkiä?

    Mutsis persnahasta sulle ihan mittatilauksena.

    Äänestä

  • Niinhän se faijas kuulemma kulki...

    Äänestä

Ne Venäjän toimet, joita Suomessa kuvailtiin sortotoimiksi, olivat seurausta hallinnon yhtenäistämisestä laajassa valtakunnassa.
Kapinaliikkeitä oli monissa paikoissa mm. Balkanilla ja levottomuuksien pelättiin leviävän myös Suomeen jolla oli runsaasti vapauksia verrattuna muuhun keisarikuntaan.
Ja Suomessahan oli kapinallisia ja näitä terrorismiin taipuvaisia höyrypäitä ja täällä tapahtui poliittisia murhia.
Mutta naivin egoistista on kuvitella että tsaarin hallinto olisi kohdistanut Suomeen jotain räätälöityjä sortotoimia.
Enemmän sorrettu Suomi oli Ruotsin alaisuudessa jois asioita tarkastellaan samoilla mittapuilla.

Äänestä

Onko tuttua?

Kazanin valloitus merkitsi Venäjän alkua monietnisenä ja moniuskoisena valtiona, jota se on säilynyt tähän päivään asti. Vuoteen 1553 mennessä, Ivan Julma hallitsi aluetta, joka oli suurempi kuin mikään muu Euroopassa. Laajentuminen Siperiaan antoi Venäjälle pääsyn keskeisiin materiaaleihin ja luonnonvaroihin, jotka olisivat avainasemassa sen jatkuvassa pyrkimyksessä tulla suureksi maailmanvallaksi tuleville sukupolville. Mutta Ivanin perintö ei päättynyt tähän. Hänen käsityksensä tsaarin roolista vaikutti Venäjän monarkiaan aina lähes 400 vuotta myöhemmin. Hän uskoi olevansa Jumalan henkilökohtaisesti nimittämä ja hänen itsevaltainen hallintonsa, jossa hänen sanansa ja tahtonsa oli laki, edisti poliittista kulttuuria, joka hyväksyi ja jossain määrin piti tervetulleena itsevaltaisen hallitsijan vahvaa hallintoa.

Vaikka Ivan Julma varmasti muutti Venäjän hallituskautensa alkuvuosina, hän oli myös syynä sen romahtamiseen. Hänen varhaiset sotilaalliset voittonsa eivät sammuttaneet hänen sodanhimoaan , hänen jatkuva konfliktihalunsa sai Venäjän taantumaan hänen kuolemaansa mennessä vuonna 1584, hänen käymät lukuisat sodat jättivät hänen maansa ja kansansa uupuneena, heikkona ja melkein konkurssissa. Ivan oli myös tappanut ensimmäisen poikansa raivokohtauksessa, mikä tehokkaasti varmisti Rurik-dynastian lopun, koska hänen toinen poikansa Fjodor oli tehoton ja heikko hallitsija, joka kuoltuaan vuonna 1598 ei jättänyt perillistä. Venäjä joutui nälänhätään, sisällissotaan ja jopa ulkomaiseen miehitykseen, joka kesti kolme vuosikymmentä. Katso Repinin maalaus, jossa Ivan Julma tappaa poikansa!

Äänestä
  • Hehe pederasti se uskollisesti itkee isänmaansa, eli Venäjän kurjia oloja.

    Äänestä

  • Ja pederastille tiedoksi, että pederastin niin suuresti rakastama Suomen ruotsalainen yläluokka uskollisesti palveli tuota pederastinkin omakseen tuntemaa Tsaarin hirmuvaltaa:-D

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ja pederastille tiedoksi, että pederastin niin suuresti rakastama Suomen ruotsalainen yläluokka uskollisesti palveli tuota pederastinkin omakseen tuntemaa Tsaarin hirmuvaltaa:-D

    Ja SINÄ syyttelet ITSE muita nimittelystä!🤡🤡🤡🤡😂🤣

    Äänestä

1.Sortokausi
Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon.

Äänestä
  • Suurlakko oli poliittinen lakko, kokoomus ja persut haluavat kieltää poliittiset lakot.

    Äänestä

  • Suurlakko oli poliittinen lakko, kokoomus ja persut haluaa kieltää poliittiset lakot.

    Valkovenäjän Lukasenka on samoilla linjoilla kokkareiden ja persujen kanssa, siellä poliittisten mielenosoitusten osallistujat ammutaan.

    Äänestä

Sinulta puuttuu tarkkuus väitteitesi suhteen?

” Suurlakko oli poliittinen lakko, kokoomus ja persut haluaa kieltää poliittiset lakot.”

Ei niitä olla todellakaan kieltämässä, mutta max. Kesto on jatkossa 1 vrk eikä SAMASTA ASIASTA voi vaalikauden aikana aloittaa uutta (poliittista) lakkoa uudelleen saman vaalikauden aikana!

SAK on itse todistanut vakuuttavasti viime kuukausina todeksi lakimuutoksen tarpeellisuuden!

Äänestä

Onhan se irvokasta puhua miten muka Venäjä Suomea sorti. Jos katsotaan mitä kaikkea Ruotsi teki Suomelle ja miten suuret länsivallat tuohon aikaan siirtomaitaan kohtelivat niin puheitten irvokkuus selviää jokaiselle.

Äänestä

Pakkoenglanti ON sortoa!

Äänestä
  • Sitähän minä olen aina sanonut, pakkosaksa olisi paljon hyödyllisempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Sitähän minä olen aina sanonut, pakkosaksa olisi paljon hyödyllisempi.

    Pian venäjän kieli.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Pian venäjän kieli.

    Eikö muka kiina?

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Eikö muka kiina?

    Kiinassa on useampi kieli. Mitä niistä suosittelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Kiinassa on useampi kieli. Mitä niistä suosittelet?

    Mandariinikiinaa siellä käytetään lingua frangana, eiväthän muuten pohjois- ja eteläkiinalaiset toisiaan ymmärtäisi. Kirjoitusmerkit on samat koko maassa.

    Äänestä

SORTOVUODET

Sortovuodet eli sortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloin Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea. Nimi ”sortovuodet” on otettu käyttöön jälkeenpäin, ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin nimeä ”routavuodet”.
Ensimmäisellä sortokaudella muun muassa kerättiin Suuri adressi ja perustettiin vastarintajärjestö Kagaali, joka järjesti kutsuntalakkoja. Toisella sortokaudella annettiin yhdenvertaisuuslaki, joka antoi maassa asuville venäläisille oikeuden hakea virkoja ilman Suomen kansalaisuutta, sekä käynnistettiin jääkäriliike. Sortokausi päättyi Venäjän vallankumoukseen.

Ensimmäinen sortokausi

Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja vuoden 1905 suurlakkoon.

Toinen sortokausi

Toinen sortokausi alkoi Pjotr Stolypinin tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan 1908 Suomen asiain esittelyjärjestyksen, jonka jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainen ministerivaltiosihteeri oli esitellyt Venäjän keisarille ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla. Vuonna 1910 annettiin laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riisti Suomen senaatilta ja eduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myös yhdenvertaisuuslaki, joka antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa.
Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheiden aikana Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunut jääkäriliike. Ensimmäinen maailmansota esti suureksi venäläistämisohjelmaksi nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseen helmikuun vallankumoukseen, jonka jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.

Äänestä

Se mitä Ruotsi teki Suomessa 600 vuotta oli sortoa sanan oikeassa merkityksessä. Samoin se mitä suuret länsivallat tekivät siirtomaissaan oli mitä julminta sortoa.

Suomessa keksitty termi sortovuodet on propagandaa ryssävihan nostattamiseksi.

Äänestä
  • Sortokaudet

    Ensimmäinen sortokausi

    Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon.

    Toinen sortokausi

    Toinen sortokausi alkoi Pjotr Stolypinin tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan 1908 Suomen asiain esittelyjärjestyksen, jonka jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainen ministerivaltiosihteeri oli esitellyt Venäjän keisarille ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla. Vuonna 1910 annettiin laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riisti Suomen senaatilta ja eduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myös yhdenvertaisuuslaki, joka antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa.
    Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheiden aikana Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunut jääkäriliike. Ensimmäinen maailmansota esti suureksi venäläistämisohjelmaksi nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseen helmikuun vallankumoukseen, jonka jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten Suomessa muka suomalaisia sorrettiin sanan oikeassa merkityksessä ? Vaikea löytää sortotoimenpiteitä. Jos Suomessa joitakin ihmisiä sorrettiin niin sorrettiin venäläisiä.

Hieno keksintö tuo sortovuodet, saahan silläkin lietsottua ryssävihaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu