Ketä näistä äänestäisi?

Anonyymi-ap

PS ei käy koska ovat maahanmuutto ja EU vihamielisiä. Suomen markkaa en takaisin halua. Muutenkin iso osa uskoo hölmöihin salaliittoteorioihin. EU on pelastanut meidät vaipumasta samanlaisiin kuoppiin kuin 90-luvun alussa.
Lisäksi EU:n tukemana kauppa ulkomaille on mennyt aika mallikkaasti. Kun arvioi EU:n hyödyt kokonaisuutena olemme noin 250mE voitolla per vuosi. PS:lle näiden arvioiminen objektiivisesti on mahdotonta.
Maahanmuuttajia Suomi tarvitsee, myöskin pakolaisia. Jos on käynyt vaikka Briteissä niin asian ymmärtää. Tai katsoessaan Suomessa ympärilleen. Kannattaa käydä ulkona välillä.

Kokoomus ei käy koska ovat nostaneet pienien ja keskituloisten verotusta vuosien mittaan ja rikkaiden pienentäneet. Lisäksi minulla ei ole pääomatuloja ja murjoivat hassun hallintarekisterin läpi vaikka sillä saa piiloitettua tehokkaasti omistuksia.
Nämä yritysjohtajat eivät ymmärrä mitään yhteiskuntataloudesta. Suomi ei ole Oy vaikka niin höpöttävät.

Keskusta eli entinen Maalaisliitto ei käy koska en ole pienviljelijä. Keskusta on muutenkin hukassa kun eivät keksi oikein enää kannattajakuntaa, ei ole suuntaa.

Vihreillä menee melkein kaikki överiksi ja surkuttelen Stadin muuttumista autovihamieliseksi. Myönnytyksenä voi sanoa että Haavisto olisi varmaan paras pressaehdokas. Sälli tuntee maailmaa ja on tehnyt yllättävän paljon hommia ulkopolitiikankin osalta.
Mutta Vihreiden autovihamielisyys ja muut järjettömät ratkaisut tulevat meille turhan kalliiksi. Eivät edes huomaa mitä Ukrainassa ja maailmalla tapahtuu. Nyt ei ole oikea aika häslätä, katsotaan muutaman vuoden päästä.

Vasemmistolla on joitakin hyviä ajatuksia mutta liian vähän, ei käy.

Jää siis SDP joka hoiti koronan kokonaisuudessaan aika hyvin ja ajaa palkansaajien etuja. Pidän Marinin suoraselkäisyydesta ja selkeydestä. Rinteenkin vappusatanen on tullut vaikka roskalehdistö ei sitä ole huomannut.
Tämä Marinin hävittäjäkohu oli ihan typerä. Oikeastihan Reutersin toimittaja kysyi lehdistötilaisuudessa että "voisiko Suomi harkita F16 koneiden lähettämistä Ukrainaan?" Ja Marin vastasi että "täytyy keskustella asiasta". Ihan hyvä vastaus. Roskalehdistö sitten väänsi vaikka mitä. Jopa Niinistö töräytti asiaan jotain hassua.

Harkimo ei ole oikein ajan tasalla ja Suomi ei ole velkaantunut vieläkään pahasti. Ja yritysjohtajat eivät ymmärrä yhteiskuntataloudesta juuri mitään kuten Sipiläkin aikanaan selvästi osoitti.

Kallistuu siis SDP:n suuntaan. Vakauden kannalta voisi olla hyvä. Mieleni voi toki muuttua. Saas nähdä.

4

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äänestän pissaliisajoukkion oppositioon häpeäöään!

    • Anonyymi

      Ainakaan niiden puolueiden ehdokkaita jotka ilmoittavat etteivät lähde hallitukseen xxx yyy ååå puolueiden kanssa, ei pidä äänestää koska siinä menee ääni hukkaan.
      Tuo -ei lähde hallitukseen- hokema tulee ymmärtää siten että kyseinen puolue ei ensinkään tahdo hallitukseen ja ilmoittaa lausahduksellaan oma-aloitteisen
      pois jääntinsä.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten ehdokas sanoi vaalikojulla häntä haastaneelle maahanmuuttajalle, että ettemme ole kaikkea maahanmuuttoa vastaan, vaan lähinnä sosiaaliturvaperäistä.

      Maahanmuuttaja vastasi siihen, että tiedätkö, tämä maa ei ole mikään paratiisi, eikä tänne tulisi ketään ilman sosiaaliturvaa. Sosiaaliturva ja kelan rahat mielessä tänne siis tullaan. Yllättikö tämä jotenkin jonkun?

    • Anonyymi

      Kokoomus ei ainakaan aja tavallisen kansan etua. Kokoomus ajaa yritysten ja sijoittajien etuja, eli rikkaan kansanosan etuja.

      Rikkain kymmenys vaurastui entisestään Sipilän hallituksen aikana ja nettovarallisuuserot repesivät tuolloin. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Kokoomus oli tuolloin mukana hallituksessa Keskustan ja Soinin perusujen (sinisten) kanssa. Syytä on huomioida, että nykyiset persut ovat eri porukkaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6089
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2150
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1982
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1151
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1017
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      932
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      907
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      775
    Aihe