Pysytään perusevankeliumissa

Anonyymi-ap

Tukeudutaan perusevankeliumiin!
Kalvinismi on Suomessakin elävä oppi ja kannattajat perustavat väitteensä samoin kuin jehovantodistajat harhansa muutamaan väärintulkittuun raamatunlauseeseen. Todella ahdistava ja mielestäni Jumalaa loukkaava oppi ja mitä se saa aikaan herkässä ihmisessä joka erehtyy valheeseen ettei hän kuulu kutsuttujen joukkoon. Ennaltamääräämisoppi on täysin vastaan Raamatun yleistä Jumalan ilmoitusta ihmistä kohtaan. En ota yleensä esille nimiä mutta arvotetut raamatunopettajat Leo Meller ja Pasi Turunen ovat kalvinisteja ja uskonkäsitystä kannattaa ääriluterilainen reformoitu kirkko, mm. Lahden reformoitu kirkko. Tähän liikkeeseen kuuluu myös julkiuutta saaneen "sukupuolia on kaksi" -uutisen lapsen isä Niilo Nurmi. Taktiikkana on hyökätä vapaasuuntaisia seurakuntia, ennen kaikkea helluntailaisia vastaan syyttäen äärikarismaattisuudesta ja pitäen keppihevosenaan sukupuolisuuntautuneisuutta, sakramentteja ja Kirjoituksia. Pyhän Hengen toiminta nähdään hyvin kapeana ja armolahjojen toiminta vähäisenä tänä aikana. Niilo Nurmi on aktivoinut viime aikoina somessa ja julkaisee blogia Papinpoika ja Youtube- kanavaa Haluan pettää vaimoani.
Toista ääripäätä edustaa Jouko Piho, joka on universalisti uskoen että loppujen lopuksi Jumala tahtoo pelastaa kaikki, helvetti on määräaikainen paikka ja jopa saatana voi loppupelissä pelastua. Jouko ei ole käsityksessään ihan varma ja ei ole tuonut esille uskomustaan viime vuosina kun tietää ettei kaikki kristityt jaa tätä "teologiaa". Kyllä me elämme eksytysten ja lopunaikaa. Kristillisellä kentällä liikkuu jos jonkinlaista virtausta. On tärkeää pidättäytyä perusevankeliumiin ja Jumalan sanaan uskoa että Jeesus Kristus ainut tie pelastukseen ja vain hänen kautta on syntien anteeksisaaminen ja sovitus.

5

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tuo ole minkäänlaista perusevankeliumia vaan kirjoittlit tyhmän pääsi tuotosta humalassa

      • Anonyymi

        mutta...

        tämän minäkin jo allekirjoittaisin: Jeesus Kristus ainut tie pelastukseen ja vain hänen kautta on syntien anteeksisaaminen ja sovitus!

      • Anonyymi

        Vaikkei tuo olisikaan, niin oli tuossa paljon pointtia! Kalvinisteissa ihmetyttää toisten mollaaminen, esim. Mauno Mattilaa parjasivat nämä nuoret kalvinismin kannattajat jopa siinä määrin, että perustivat pilkkakaupan, josta voi tilata fanituotteita. Eikö tuo ole jo raakaa henkilöön menevää solvausta, joka ei mitenkään kyllä korota Kristusta tai tuo Hänelle kunniaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita linkki mistä voi ostaa paidan...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      74
      832
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe