Sorry jos on ollut yllätys, että Kambodzassa on ollut parempi elää työeläkkeellä ja TK-eläkkeellä myös.
Monen elämä on, kuin elokuvasta Matrix. Herääminen voi olla hyvinkin tuskallista ja parantuminen vaatii valtio-opista erkanemista. On löysättävä ote valtio-opista ja on rakennettava koko maailman ja elämänkatsomus uudelle pohjalle ja näin voi alkaa paraneminen ja totuuden löytäminen kaikelle. Uskosta Jeesukseen Kristukseen sinun on poistettava häpeä sanoa sitä ja päin vastoin oltava ylpeä Jeesuksesta Kristuksesta.
Kristinuskon perusasia on oppia kolminaisuus ja sen eri muodot eli persoonat, sillä sillä voidaan selittää aika monta Raamatun kohtaa ja voin sanoa, että se on oikeasti Raamatun kertomusten ja uskon ydintä. Ilman tämän ymmärtämistä on lähes mahdotonta uskoa mihinkään. Jotkut on verranneet sitä jäähän, veteen ja höyryyn... Ne on veden eri muotoja. Jeesus oli jumala ja jumala kuoli ristillä ja hän otti henkensä takaisin. Miksi Jeesus sitten kuoli ristill
Sorry jos on ollut yllätys
6
222
Vastaukset 6
- Anonyymi
Hän kuoli ristillä, jotta meidät voidaan tuomita ja pelastaa ei sen kummempaa. Hän oli uusi liitto.
Jotta asioita voidaan ymmärtää oikeassa muodossa ja oikeassa asiassa, niin sen vuoksi kerroin. Tiedän, että moni Suomessa on apaattinen ja epätoivoinen ja vailla määränpäätä vaeltava ihminen myös eläkkeellä.
Minä avarran teidän katseita ja kaikille se ei ole mahdollista ulkoisten paineiden suhteen. - Anonyymi
Kun nyt olet lopullisesti kajahtanut halvoista lääkkeistäsi ja viinoista, voisit tehdä tälle foorumille palveluksen ja siirtyä lässyttämään asioistasi uskovaisten palstoille.
- Anonyymi
Samaa mieltä, pois täältä vain, ukko luulee olevansa Jumalasta seuraava.
- Anonyymi
Olet näköjään varannut taas tunnin kouvolan kirjastosta suomi24 aikaa.
Jotkut haaveilevat tekevänsä eläkkeellä muutakin kuin ryyppäävänsä halvalla - Anonyymi
Tähän voitte aloittaa oman ketjun tälle palstalle ja sehän on lienevästi tarkoituskin. Aloita, hain tänään polttopuita lainaksi Mähöseltä se on sellainen vähän tyhmä ukko, elää yksinään. Minä käy siellä silloin tällöin. Minä kerään sille risuja valtion metsistä vastineeksi.
Naapurin Paavo kulki nokka pystyssä kaupassa oli kuulemma saanut ostettua seuramatkan Gambiaan vaimonsa kanssa... Eihän se osaa siellä mitään tehdä, vaimolla saattaa olla pari sanaa Englantia. Kunnan sosiaalitoimisto ei antanut rahaa Kytöselle, kun oli puhunut olevansa rikastunut viinan myynnillä.
On se hullu se käkimuksen edustaja, ei tajua, että täällä ihmisten on päästävä järvelle kalaan ja Marjaan syksyllä. Ei sinne vanhalla sähköautolla voi mennä. Kyllä vasukkaat on oikeassa ja on se hyvä mies se kulpeisen mussi.
Te voitte kirjoittaa näin... Ei kaikista ole kaikkeen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241205Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔831178Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45502
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466