Persu Niikon köyhien leipävarkaussyyte oli valetta

Tämä kiertää somessa ja antaa aivan eri kuvan leivän jaosta köyhille kuin persuja vastaan olevat iltapäivälehdet!

”Hei, haluamme antaa oman näkökulmamme Joosua Missio ry:n Korson ruokapalvelusta lehdistössä olleisiin vääristeltyihin väitteisiin.
Aluksi todettakoon, että ruokajakomme toimintaperiaatteisiin kuuluu, että kaikki lahjoituksena saadut elintarvikkeet jaetaan eteenpäin -mieluummin kuin hävitetään. Paikkoina voi olla esim. kauppojen edustat, kadun kulmat, parkkialueet. Näin toimittiin myös menneenä viikonloppuna, jolloin perjantain ruokajaosta jääneitä leipiä jaettiin normaalin avustustyön tapaan. Tällä kertaa jako tapahtui Korson keskustassa markkina-alueella eikä tämä liittynyt millään tavoin Mika Niikkoon eikä hänen käymäänsä vaalikampanjaan.
Mika Niikko ei ole myöskään hakenut elintarvikkeita omaan käyttöönsä vaan vähävaraisille perheille jaettavaksi. Hän on toiminut jo vuosikaudet erityisyhdyshenkilönä muutamien perheiden ja Joosua Missio ry:n ruokapalvelun välillä.
Olemme itse henkilökohtaisesti keränneet tuotteet ja kantaneet kyseiset ruoka-apulaatikot paikalle tulleiden avuntarvitsijoiden autoihin useita kertoja tämänkin vuoden aikana, yhdessä Mikan kanssa.
Nyt joudumme valitettavasti puolustelemaan vapaaehtoistyötämme, koska lehdistössä on esitetty tarkastamattomia väitteitä työstämme. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää ja toivotammekin kaikki tervetulleiksi tutustumaan työhömme paikan päälle.
Terveisin Joosua Missio ry:n jakovastaavat”
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tietenkin syyttäjä jätti tutkimatta, kun kyseessä hyväveli.

Äänestä

Vaikuttaa että ylloleva juttu on tekaistu, kun ei ollut nimi alla. Noita juttuja voi kirjottaa kuka tahansa nimettömn, vaikka tämä niikko itse. Heheee... älä todellakaan uskoa kaikkea mitä lehdet kirjottaa. itseään voi puolustaa olemalla vaikka aku ankka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä kiertää somessa ja antaa aivan eri kuvan leivän jaosta köyhille kuin persuja vastaan olevat iltapäivälehdet!

”Hei, haluamme antaa oman näkökulmamme Joosua Missio ry:n Korson ruokapalvelusta lehdistössä olleisiin vääristeltyihin väitteisiin.
Aluksi todettakoon, että ruokajakomme toimintaperiaatteisiin kuuluu, että kaikki lahjoituksena saadut elintarvikkeet jaetaan eteenpäin -mieluummin kuin hävitetään. Paikkoina voi olla esim. kauppojen edustat, kadun kulmat, parkkialueet. Näin toimittiin myös menneenä viikonloppuna, jolloin perjantain ruokajaosta jääneitä leipiä jaettiin normaalin avustustyön tapaan. Tällä kertaa jako tapahtui Korson keskustassa markkina-alueella eikä tämä liittynyt millään tavoin Mika Niikkoon eikä hänen käymäänsä vaalikampanjaan.
Mika Niikko ei ole myöskään hakenut elintarvikkeita omaan käyttöönsä vaan vähävaraisille perheille jaettavaksi. Hän on toiminut jo vuosikaudet erityisyhdyshenkilönä muutamien perheiden ja Joosua Missio ry:n ruokapalvelun välillä.
Olemme itse henkilökohtaisesti keränneet tuotteet ja kantaneet kyseiset ruoka-apulaatikot paikalle tulleiden avuntarvitsijoiden autoihin useita kertoja tämänkin vuoden aikana, yhdessä Mikan kanssa.
Nyt joudumme valitettavasti puolustelemaan vapaaehtoistyötämme, koska lehdistössä on esitetty tarkastamattomia väitteitä työstämme. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää ja toivotammekin kaikki tervetulleiksi tutustumaan työhömme paikan päälle.
Terveisin Joosua Missio ry:n jakovastaavat”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu