Kun ennen kaikki oli paremmin, oliko myös yrittäminen helpompaa ennen vanhaan. 80-, 90 ja/tai 2000 luvun alkupuolella.
Tuntuu että nykypäivänä kaikki on keksitty, markkinoilla jyrää tietyt isot yritykset, jotka on perustettu 1900-luvulla.
Eli oliko yrittäminen helpompaa aikaisemmin?
Oliko yrittäminen helpompaa ennen?
15
118
Vastaukset
- Anonyymi
Lienee ainakin kaikki pakolliset kulut nousseet reippaasti entiseen verrattuna.
- Anonyymi
Tuolta 1990-luvun alkupuolelta saakka jos vertailee kokemuksia, niin ei ole muuttunut mitenkään perusteiltansa yrittämisen helppous tai vaikeus. Vaikeata on ollut osalla alkavia yrittäjiä aina, ja aina osa myös menestyy mainiosti.
Etenkään pienimmän pään ja yksinyrittäjien hommat eivät ole paljonkaan muuttuneet. Samalla lailla saattoi aloittaa tuolloin kuin nytkin. Jos osaa oman alansa, niin voi helpolla alkaa, pala kerrallaanm yrittäjänä myydä palveluksiansa sille toimialalle. - Anonyymi
Riippuu tietenkin toimialasta, mutta omalla alallani katteet on romahtaneet todella rajusti 90 luvulta tähän päivään.
Työntekijän pitäminen nykypäivänä on plus/miinus nolla peliä. - Anonyymi
Niin on! 90 luvulla tuli tehtyä tili, vieläkin näitä rahoja alimaisena.
- Anonyymi
Varmasti jopa helpottunut. Varsinkin pienillä. Erilaiset alihankintapalvelut yleistyneet paljon ja palkkatöiden tekeminen yrittäjänä.
- Anonyymi
Suomen väestö on kasvanut vuodestqa 1980 nykyoäivään mennessä 15%:lla.
Karkeasti yritysten lukumäärä on nykyään ainakin 10-kertainen verrattuna 1980-lukuun. Sikäli yrittämisen aloittaminen on tullut monta kertaa helpommaksi ja todennäköisemmäksi vaiheeksi monen ihmisen elämässä.
Yritysten tarkkoja lukumääriä edes vuodelta 1980 on vaikea löytää mistään. - Anonyymi
Osakeyhtiöstä joutui 80luvulla maksaa minimissään 60-70.000mk 2010luku minimissään 2500e. Ja tänäpäivänä se ei maksa mitään.
- Anonyymi
Kyllä vieläkin joutuu maksamaan 80.000 € osakepääoman, jos aikoo perustaa julkisen osakeyhtiön.
https://www.suomi.fi/yritykselle/yrityksen-perustaminen/yritysmuodot/opas/osakeyhtio/osakeyhtion-perustaminen
En oikein usko että tavallisen osakeyhtiön perustaminen olisi edes 1980 vuonna maksanut kymmeniä tuhansia silloisia markkoja.
Osakepääoman minimi oli vaikka mitenkä pitkään 15.000 markkaa, ja se muutettiin 2002 alustaa alkaen euroina 2500 euroksi. - Anonyymi
Byrokratia on muuttunut 10 vuodessa vttumaisempaan suuntaan, ilmoitukset verottajalle hankalia ja pankit ovat nostaneet jatkuvasti maksujaan. Kaikenlaisia kortteja on keksitty monille aloille, typeriä kursseja käytävä, jotta nuo läpyskät pysyy voimassa, kyttääminen ja pilkunviilaaminen erityisesti rakennusalalla tekee työnteosta joskus jopa mahdotonta. Ei tee enää mieli niihin ympyröihin.
- Anonyymi
Tekoäly alkaa hoitaan kaikki noi tylsät paperihommat jo tällä vuosikymmenellä. Rakennusalallakin tekijät saa keskittyä siihen omaan tekemiseensä. Pääsee päivät pitkät piikkaamaan moskan varressa ja kärräämään betonikuraa ramppia pitkin ylös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekoäly alkaa hoitaan kaikki noi tylsät paperihommat jo tällä vuosikymmenellä. Rakennusalallakin tekijät saa keskittyä siihen omaan tekemiseensä. Pääsee päivät pitkät piikkaamaan moskan varressa ja kärräämään betonikuraa ramppia pitkin ylös.
Mitä enemmän tekoälyä, sen vaikeammiksi asiat ovat muuttuneet. Palkkatietojen ilmoituksessakin yhdenmiehen yhtiö tekee nyt ilmoituksen samalle pohjalle, kuin miljardien liikevaihtoa ja ulkomaankauppa harjoittava yhtiö. Jos virheen teet, ei korjaaminen onnistu ilman, että soitat verotoimistoon ja pyydät apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä enemmän tekoälyä, sen vaikeammiksi asiat ovat muuttuneet. Palkkatietojen ilmoituksessakin yhdenmiehen yhtiö tekee nyt ilmoituksen samalle pohjalle, kuin miljardien liikevaihtoa ja ulkomaankauppa harjoittava yhtiö. Jos virheen teet, ei korjaaminen onnistu ilman, että soitat verotoimistoon ja pyydät apua.
Kyllä yhdenmiehen yhtiöilläkin pitää sen verran olla rahkeita ja kassassa rahaa, että saavat palkattua henkilön hoitamaan palkanlaskentapuolen.
Saa sitten yksinyrittäjäkin kerrankin palkkansa ajallaan, kun on oma palkanlaskija asiaa hoitamassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä yhdenmiehen yhtiöilläkin pitää sen verran olla rahkeita ja kassassa rahaa, että saavat palkattua henkilön hoitamaan palkanlaskentapuolen.
Saa sitten yksinyrittäjäkin kerrankin palkkansa ajallaan, kun on oma palkanlaskija asiaa hoitamassa.Olen monesti miettinyt tuota palkanlaskijan palvelun ostamista.
meillä tehtiin lähes 100% urakkatyötä ja työmaat vaihtuivat lähes päivittäin.
Urakat olivat usein erinlaisia ja urakan arvo muuttui siinä olevien tehtävien myötä.
Kun olin kerännyt kasaan kaikki uarakoihin liittyvät tiedot niin eihän se mikään iso asia ollut enään näpytellä palkkaohjelmaan ja tulostaa ulos tilinauha ja maksaa palkat.
Jos palkanlaskija olisi tehnyt ihan kaiken työn niin hommassa olisi ollut järkeä.
No eipä enään tarvitse nuiden kanssa taistella, aloin eläkkeelle.
- Anonyymi
Kyllä tekoäly hoitaa tulevaisuudessa yrityksen kirjanpidon. Minnekään me enää tarvitaan tilitoimistoja .
- Anonyymi
Tulee tekokirjanpito. Samalla kun syöt tekoälyn tekemää rullakebapia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869