todellista

olen vuosien kulessa törmännyt hämmästyttävään sokeuteen, kun on kyse jostain evankelistasta, joka julistaa koko ajan mitä on tehnyt ja sitten vielä sanoo että on huolissaan mista saa jatkaja evankelistan työhönb ja usein hän sanoo että nyt hän ei enää ole huolissaan kun näkee ne hänet kutsuneet ihmiset, sillä heistä voisi tulla hänen työnsä jatkajia, ettei työ kokonaan pysähtyisi.
tämä on pahinta laatua olevaa ylpeyttä
ja se nousee jostain muusta kuin Jumalan hengestä.
pahaa on se että tätä harhaa vielä ne joille tätä on julistettu vievät eteenpäin ja kertovat mitä se evenkelista oli heille sanonut ja kuinka huolissaan se oli ollut siitä että se ei näe työlleen jatkajaa.
pahaa on vielä sekin että tata julistaa lukeneet ja viksun tuntuiset ihmiset.
Ihmisten ei tarvitse huolehtia Jumalan töistä ja tälläiset työntekijöiden etsimiset ovat Hänen töitään, johon ei kenenkään ihmisen tulisi sotkeentua ja niitä työntekijöitä on paljon, jos vain haluaa heidät nahna ja tunnustaa että heitäkin Jumala voisi käyttää.
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tunnustuksellisten herätysluterilaisten keskuudessa ei tuommoista itseänsäkorottovaa röyhkeyttä onneksi juurikaan esiinny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ylpeyttä kirjoitti:

olen vuosien kulessa törmännyt hämmästyttävään sokeuteen, kun on kyse jostain evankelistasta, joka julistaa koko ajan mitä on tehnyt ja sitten vielä sanoo että on huolissaan mista saa jatkaja evankelistan työhönb ja usein hän sanoo että nyt hän ei enää ole huolissaan kun näkee ne hänet kutsuneet ihmiset, sillä heistä voisi tulla hänen työnsä jatkajia, ettei työ kokonaan pysähtyisi.
tämä on pahinta laatua olevaa ylpeyttä
ja se nousee jostain muusta kuin Jumalan hengestä.
pahaa on se että tätä harhaa vielä ne joille tätä on julistettu vievät eteenpäin ja kertovat mitä se evenkelista oli heille sanonut ja kuinka huolissaan se oli ollut siitä että se ei näe työlleen jatkajaa.
pahaa on vielä sekin että tata julistaa lukeneet ja viksun tuntuiset ihmiset.
Ihmisten ei tarvitse huolehtia Jumalan töistä ja tälläiset työntekijöiden etsimiset ovat Hänen töitään, johon ei kenenkään ihmisen tulisi sotkeentua ja niitä työntekijöitä on paljon, jos vain haluaa heidät nahna ja tunnustaa että heitäkin Jumala voisi käyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu