SDP toimii vain silloin kun on enemmän rahhaa valtion taskussa MUTTA

Jos tilanne alakaa mennä siihe ettei rahhaa ennää oo niin paljoa niin silloin SDP ei ole niin hyvä puolue. Olen sitä mieltä että SDP, kokoomus ja keskusta on kaikki kolome hyviä puolueita, mutta niiden hyvyys tai huonous johtuu aina tilanteen mukaan.
Eilisessä tentissä pelotti hieman kun marin ei esittänyt oikein mitään leikkaustoimia eli hän lähinnä verojen kautta hakee rahhaa valtion taskuun muttei tajua niin yksinkertaista asiaa että on pakko taittaa velkaa myös leikkaamalla ettei valtion kehitys koko ajan mene joka vuosi siihe suuntaan että velkamäärä vain kasvaa eli kyllä on pakko yrittää taittaa velakaa. Ihan selvä homma.

Minusta siis ihmisten kannattaa äänestää aina vallalla olevan taloustilanteen mukkaan. Eli jos on enempi rahhaa nii silloin kannattaa äänestää demaripuoluetta. Jos pittää taittaa velakaa niin silloin kannattaa äänestää joko keskustaa tai kokoomusta. Perussuomalaiset taitanee olla puolue joka leikkaa aivan liikaa eli ei kannata äänestää perussuomalaisia.
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minusta taas ahkeran, töissä käyvän ja itsensä sekä perheensä palkallaan, tai yritystulollaan ilman sossun tukia elättävän ei koskaan kanna äänestää demareita. Demarin toinen käsi kun on aina kaverin taskussa. Demari on politiikan pummi ja se työpaikan kahvihuoneen laiskottelija. Nähty on 40 v. työkokemuksella.

Äänestä
  • Kyllä sen pummaamisen taitavat yrittäjät ja vielä paremmin kuin koskaan yksikään vasuri!
    Yrittäjien kädet, ei käsi on siellä persaukisen taskussa, sieltä ollaan valmiita viemään tuhkatkin pesästä eikä ole yhtään huono omatunto jos vain se oma osa kasvaa eikä sitä edes nähdä toisen taskulla olemiseksi vaan oman kotiuttamikseksi.
    Siellä on varmaan ahkeria, mutta myös niitä vähemmän ahkeria, kunnolisia rehellisiä yrittäjiä, mutta myös kaiken karvaisia koijareita jota työmarkkinat ei kaipaa, ei edes sitä yhtä.
    Ainoat jotka näkivät ongelmia ulkomaalaisten työntekijöiden kohtelussa työpaikoilla oli vasemisto puolueet, muille on tautisen sama miten heitä kohdellaan.
    Yhdessäkään keskustelussa ei ole tuotu esiin sitä asiaa, että töihin ei MENNÄ, töihin PÄÄSTÄÄN jos joku palkkaa ja suomalaiset EIVÄT kelpaa kun heitä ei voi hyväksi käyttää niin kuin maahanmuuttajia. Työttömät haluavat töihin, mutta se on myös RAHAKYSYMYS.
    Esim. taxikuljetusluvan saanti vaatii 2000€ - 3000€ panostuksen, että saadaan luvat kuntoon kurssit käytyä ja työvaatteet hakittua. Persaukinen ei sitä pysty tekemään, tai ylipäänsä hankkimaan toista ammattia tai työturvalisuuskorttia, tulityökorttia, hygieniapassia, anniskelupassia, mutta siitä ei puhu kukaan, ei edes mainitse.

    Äänestä

  • Höpö poika.

    Äänestä

Eli demareita muusta vasemmistosta puhumattakaan (vihreät) ei oikeastaan koskaan pitäisi nostaa hallitusvastuuseen,

Äänestä
  • Juuri heidän pitää olla päättämässä asioista koska he ovat ainoita joilla on järkeviä ahdotuksia talouden tasapainottamiseen.
    Lapsivähennyksen palauttaminen, kikymaksujen siirto työnantajille, omaishoitajien palkkioiden verottomuus, porsaanreikien tukkiminen osinkoverotuksessa. Nämä eivät lisää valtion velkaa ja kohdetuvat oikein.

    Äänestä

Sdp osaa tuhota rahaa, mutta ei tienata, muuten kuin verottamalla.

Äänestä
  • Valtion tulot ovatkin niitä maksettuja veroja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Valtion tulot ovatkin niitä maksettuja veroja.

    Valtion tulo vajaus on niitä maksamattomia veroja ja niitä on PALJON isoillakin yrityksillä.
    Ei muuta kuin maksamaan, että ei velkaannuta ja vikinät pois!

    Äänestä

Hyvinvointiyhteiskunta rakentuu sille perusperiaatteelle, että työikäiset ja -kykyiset käyvät töissä ja maksavat veronsa. Mitä enemmän on työttömiä ja tukien varassa eläviä, niin sitä huonommin Suomella ja sen myötä kansalla menee. Jos työikäinen ei tee töitä ja maksa veroja, on hän taakka yhteiskunnalle.

Sama homma myös yritysten kanssa. Heidänkin on maksettava veronsa, kuten kuuluu. Veronkierto ja harmaa talous osuu jossain kohtaa omaa nilkkaan, kun valtion talous sakkaa.

Äänestä
  • Työttöminen pitää päästä työhön, työhön päästään ei mennä nykyään.
    Ennen koputettiin johtajan ovelle ja kysyttiin hommia, nyt seikkaillaan netin syövereissä, väsätään CV:tä ja jos lykästää päästään jonkun rekrytoijan juttusille ja jos hänen kanssaan ei kemiat kohtaa niin töihin et PÄÄSE!

    Äänestä

Hölmö Persu jaksaa. Muista kuinka meni Kepulien ja Sipilän kanssa vituiks.

Äänestä
  • Ai mikä meni vituiks?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos tilanne alakaa mennä siihe ettei rahhaa ennää oo niin paljoa niin silloin SDP ei ole niin hyvä puolue. Olen sitä mieltä että SDP, kokoomus ja keskusta on kaikki kolome hyviä puolueita, mutta niiden hyvyys tai huonous johtuu aina tilanteen mukaan.
Eilisessä tentissä pelotti hieman kun marin ei esittänyt oikein mitään leikkaustoimia eli hän lähinnä verojen kautta hakee rahhaa valtion taskuun muttei tajua niin yksinkertaista asiaa että on pakko taittaa velkaa myös leikkaamalla ettei valtion kehitys koko ajan mene joka vuosi siihe suuntaan että velkamäärä vain kasvaa eli kyllä on pakko yrittää taittaa velakaa. Ihan selvä homma.

Minusta siis ihmisten kannattaa äänestää aina vallalla olevan taloustilanteen mukkaan. Eli jos on enempi rahhaa nii silloin kannattaa äänestää demaripuoluetta. Jos pittää taittaa velakaa niin silloin kannattaa äänestää joko keskustaa tai kokoomusta. Perussuomalaiset taitanee olla puolue joka leikkaa aivan liikaa eli ei kannata äänestää perussuomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu