Tuo kasaari-juttu oli hyvä, onkohan oikeasti ollut olemassa valtio joka on ottanut valtion-uskonnokseen Juutalaisuuden.
Eli silloin on käännytetty suuri joukko ihmisiä Juutalaisuuteen.
Tämä murtaisi Juutalaisten etnisen yhden alkuperän, joka on koko uskonnon yksi perusteista.
Eli silloin on käännytetty suuri joukko ihmisiä Juutalaisuuteen.
Tämä murtaisi Juutalaisten etnisen yhden alkuperän, joka on koko uskonnon yksi perusteista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
joka osoittaa juutalaisuuden olevan avoin kääntyville olivatpa nämä keitä hyvänsä on todellakin hyvä. Harmi ettei niitä kuitenkaan ainakaan tällä palstalla voida kirjoittaa asiallisesti vaan niiden pitää aina olla johannesmaisia vihanplöräyksiä.
Juutalaisuuteen ei muuten käännytetä vaan käännytään, sen voi tehdä, mutta kenenkään ei sitä tarvitse tehdä. Kukin voi noudattaa omaa uskontoaan, helvetti ei silti uhkaa eikä mikään muukaan paha.
Ps.
Voisitko jo uskoa että sanat juutalainen/juutalaisuus kirjoitetaan pienellä?
Olen jo jonkin aikaa seurannut keskustelua juutalaisuudesta ja kääntymisestä siihen ja tullut tähän johtopäätökseen,että mm.USA:ssa ja muualla suuressa maailmassa kääntyminen juutalaisuuteen on aivan varteenotettava ja luonnollinen tapahtuma,jopa jonkinlainen trendi.
Kun tutkimus kristinuskon ensivaiheista on kehittynyt suuntaan,jossa tunnustetaan Jeesuksen perijuutalainen olemus ja Jeesuksen Jumaluuden vähintäänkin kyseenalainen tulkinta,kääntymys ainakin henkiksessä mielessä juutalaisuuteen tulee olemaan yhä kasvavampi liike.
katolilaisuutta lievempi vaihtoehto!
Jenkeissä "kääntyily" voi olla todellinen vaihtoehto, mutta ei täällä euroopan sivistysvaltioissa(ennustus)!
Karmaiseva asia: Spielberg ja Ciccione esikuvina!
Jenkkien selkärangattomuus näkyy tässäkin, ne ei edes itse tiedä mihin uskontoon ne kuuluu ...
Olihan se kasaarijuttu ihan hyvä vitsi. Se esitetään tällä palstalla aina muutaman kuukauden välein. Huolestuttavaa on, että on olemassa sinun kaltaisia ihmisiä, jotka kritiikittä uskovat kaiken lukemansa.
Tuosta juutalaisten etnisestä yhtenevästä alkuperästä totean, että juutalaisuuteen saa kyllä vapaasti kääntyä kuka vaan. Mieti edes hetki, mitä kirjoitat.
oletko siis sitä mieltä, että kasaariasia on pelkästään Jehuda Haleyn vale?
Entä muut lähteet, jollei ota uusia Tel Avivin yliopiston tutkimuksia?
Entä muut, kuin juutalaisten kirjoittamat historiadokumentoinnit?
En kyllä esittänytkään että olisin sen sellaisenaan uskonut, kysyin vain että onkohan mahdollista että jutussa olisi jotain todellisuuspohjaa ...
Tuollaiset tunteenomaiset kannanotot joita meuhkaat, ovat itse aina eniten totuuden vastaisia.
Historian tutkimuksessa pyritään aina etsimään totuutta, kun tutkitaan lisää niin asiat aina muuttuu, siksi historiaa tavallaan kirjoitetaan uudelleen aina tasaisin väliajoin.
Sanoin vain, että juttu oli hyvä ja esitisn kysmyksen että onkohan sillä jokin historiallinen vastine mihin se perustuu.
PS. muuten Venäjällä Juutalaisia kutsutaan tataareiksi, joka itseasiassa tarkoittaa samaa kuin Kasaarit ....
Venäjän juutalaisia ei kutsuta tataareiksi. Se nyt on aivan varmaa. Tataarit ovat sitäpaitsi muslineita. Myös Venäjältä Suomeen muuttaneet. Tataarille olisi suorastaan hengenvaarallista sanoa juutalainen.
Näinhän se kyllä on, mutta juutalaisia kyllä sanotaan siellä tataareiksi.
Aivan.
Internetistä löytyy paljon aiheita kasaareista.
Tässä yksi!
http://www.khazaria.com
Jooo, kasaarien kuningaskunta oli valtiona olemassa yli 500 vuotta, tosin en saanut selvää siitä että millonka se kääntyi Juutalaisuuteen.
Pitäisi kai opetella kieliä enempi ...