Saarn. 1:10
Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä."
Kielilläpuhuminen (glossolalia) on vanha asia. Delfoin oraakkeli oli kuuluisa "enkelien kielistä", mikä on pakanallinen okkultistinen menetelmä, jonka uskonlahkot ovat kopioineet ja ottaneet käyttöön.
Samoin ihmisen kaataminen selälleen tönäisemällä otsasta tai pelkkä sipaisu riittää (googlaa: shaktipat)
Hindut ovat kaataneet ihmisiä selälleen tönäisemällä otsasta paljon aikaisemmin kunnes Ylivainio sen konstin sieltä kopioi ja toi tänne 1970-luvun loppupuolella.
Järjesti kaatojonoja ja piti tilastoja kokouksiensa kaatoprosenteista.
Saksalainen hypnoosiin erikoistunut lääkäri Franz Mesmer kehitti 1700-luvulla tehokkaan tekniikan usean ihmisen yhtä aikaa kaatamiseksi.
Senkin lahkosaarnaajat ovat ottaneet käyttöön kun järjestävät näyttäviä ihmisten kaatoesityksiä.
Mesmerismi eli animaalinen magnetismi (saks. tierischer Magnetismus) on 1700-luvulla käytössä ollut Franz Mesmerin kehittämä hypnoosiin perustuva hoitomenetelmä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.