Persut ei mitään muuta tee kuin 24/7 haukkuvat keskustalaisia erilaisilla somepalstoilla. Siitä lähtien kuin tuo puolue perustettu, on keskitytty keskustan haukkumiseen..
Keskusta, ei ikinä samaan halllitukseen persujen kanssa
Anonyymi-ap
1262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Persut ovat kuitenkin meidän sisarpuolueemme ja tavoitteemmekin ovat samat. Me molemmat kun olemme Maalaisliitosta syntyneet ja vihaamme puhdasta elinympäristöä siirtämällä verorahat saasteiden tuottamiseen.
Kuka tässä oikein on tuhonnut elinympäristön? Kun katsoo Helsinkiä nyt niin huomaa minkälaista tuhoa ympäristölle on tehty. Jopa maan alle metrotunneli tehty kallioita räjäyttelemällä. Helsinkiläiset etsivät luonnonrauhaa hakeutumalla Kepu-Suomeen jossa luonto kukoistaa, linnunlaulu kuuluu, tähtitaivas on kauneimmillaan kun valosaaste on minimissä.
Jos saadaan Kokoomuksen ja persujen hallitus, niin siihen Keskustan voisi olla hyvä lähteä mukaan - muutoinhan sellaista hallitusta ei edes saada. Siinä hallituksessa Keskustan osaaminen persuihin nähden voisi korostua sillä tavalla, että persujen kannatus laskisi Keskustan kustannuksella - näin uskon tai vähintäänkin toivon.
Toisaalta, jos ja kun keskusta ei mene mukaa, eikä vihreät, PerKok-hallitus jää toteutumatta. Purrasta EI pidä tulla pääministeriä eikä Persuista hallituspuoluetta.
Ugh, olen puhunut !
Haluaisin persut hallitukseen vastaamaan huuteluistaan. Sittenhän kansa näkisi, onko niissä huuteluissa ollut katetta. Vähän luulen, että hallituksessa heidän kanantuksensa laskisi jonnekin 12-13 prosentin tietämille, ja Keskustasta tulisi uudestaan 15-17 prosentin puolue.
Toinen vaihtoehto on, että saadaan sinipunahallitus, persut jatkaa huuteluaan oppositiosta, ja seuraavissa vaaleissa persut on 23 tai 24 prosentin puolue, joka voi sanella seuraavan hallituksen ohjelmaa paljon enemmän kuin nyt pystyisi sanelemaan. Ellei sitten Keskusta pystyisi tekemään niin vahvaa opposistiopolitiikkaa, että persujen kannatuksesta vuotaisi paljon Keskustaan.
Mielenkiintoinen ajatus tuokin... persut hallitukseen vastaamaan huuteluistaan... saattaisi jopa toimia persuleikkurina ja nopeuttaa tuon vastuuttoman henkilöoletettujen kasauman näivettymisistä pois sotkemasta hallintohimmeleitämme...
Olen samoilla linjoilla. Kansalaistenkin tulee oppia asioita kantapään kautta. Sitä saa mitä tilaa. Sen vuoksi olisi ihan paikallaan, että Suomea hallitsisi seuraavalla hallituskaudella puhdas oikeistohallitus, jos kansa äänestää sellaisen vaihtoehdon puolesta.
Punamullan voimme unohtaa toistaiseksi. Kepu ei sitä halua. Vaikka sanotaan, että Kepu pettää aina. Eli hyväksyisikö kumminkin? Ei hyväksy. Tai sitten peruu kuten Väyrynen perui peruutuksensa, vai oliko se peruutuksen peruutuksensa, jonka sitten perui ja tietysti kahteen kertaan senkin.
Sinipuna ei toteudu. Marin oli sen näköinen Orpoa katsoessaan, että hänen on täytynyt ottaa pari sparraustuntua Eva Wahlströmiltä. Eli siis siinä kehässä voivat korkeintaan juosta toisiaan pakoon. Marinin ja Purran sormien heristelystä otettiin legendaarinen kuva Orpon naureskellessa vierestä. Eivät tule Sanna eikä Riikka keskenään juttuun. Fasistisrasistisisosialistinen hallitus, kun tutkailee retoriikkaa. No way.
Oikeistohallitukseen pitäisi löytää vain se neljäs tai viides pyörä, jotta enemmistö saataisiin kasatuksi. Ja sehän ei taida onnistua ilman Kepua. Kyllä se tarkoittaa, että kevään neuvotteluissa sinne raahataan suurin lypsykone ja se käy kuumana aamusta iltaan ja tarvittaessa koko yönkin.
Kepu alkaa olee kans turhis puolue, ei mitään virkaa, suurimmat rosvot taitaa olla kokkoomuksen jäseniä!!🤥🤥
Luulenpa että on kepun aika profiloitua ja nousta uudelleen. Yhteinen hiili ei nyt enää hehku kuten ennen muinoin vuonna kivi ja keppi.
Puoluekentän pääjako vuonna tekoäly voisi olla:
Republikaanit (nykyinen oikeisto),
Maltilliset (nykyinen keskusta) ja
Demokraatit (nykyinen vasemmisto).
Hitsi hitsinhitsinhitsi, Mohikaanit unohtui listasta... No, ei voi minkään :-(
kepu ja persut = kansi ja kattila, samasta puusta veistettyjä ,veljekset kuin ilvekset jne
Kepua on turha äänestää , nyt on niin että se on oikeisto tai vasemmisto vain valittava , vasuri akat kyllä laittavat kaikki äänet samaan laariin puoluetaktikoinnissaan ,persuilla on kyllä hyviä mielipiteitä , tehdään se mihin meillä on varaa ja asiat tärkeysjärjestykseen...
Odotan sitä päivää kun Sipilää sattuu oikein kunnolla leukaan.