pakastepizza-pizzerian perustaminen huono idea?

Anonyymi-ap

joa vertailee paikan päällä tehtyjen pitsojen ja esimerkiksi lidlin pakastepitsojen makuja niin nehän maistuu samalle. ja jos ei maistukkaan niin tavalllaan voidaan sitä heikompaa tasoa pyytää anteeksi ilmaisella kahvikupilla pitsan päälle. liiketoimintana tämä ei ole häikäisevä vaan aika keskinkertainen mutta eikai maailmassa hyviä ideaoita enää olekaan.

toinen liike-idea on ostaa sähköautoja vuokralle vaikka 50kpl ja alkaa ajaa muita paljon halvemmalla taksia. ansaintalogiikkana on että rengit ajatetaan kolmessa vuorossa ja itse keskitytään johtamiseen. nää autot eivät vie rahaa lainkaan koska ne vuokrataan. no rengaskulut tietysti mutta 5o autoon ne ostetaan tukkuerissä. jos 50 taksia ajaa päivässä 500 euron kyydit niin se tekee jo 20000 euroa päiväkassaa. jos omistajalle eli itelle jää tästä tonni päivässä niin se tekee 356 tonnia vuodessa. sillä jo pärjää.

yksi idea on tietysti se perinteinen että ostaa käytettyä tavaraa, kunnostaa ja myy eteenpäin. mutta se on näistä ideoista ainoa jossa aloittamiseen tarvittaisiin rahaa ja sitä ei nykyaikana enää ole eikä sitä saa pankista. kaksi ekaa ideaa onnistuu venslaamalla ja vuokraamaalla tilat tai autot.

3

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja asiakkaat ei sitten huomaa, että pizzerian pakastepizza maistuu lidlin pizzalta?
      Miten ajattelit hoitaa katepuolen jos lidlistä saa samaa kuraa?
      Ei kukaan maksa kuppilassa istumisesta vaan tuotteen pitää erottua nimenomaan kauppojen bulkkikamasta. Muuten paska ostetaan kaupasta.

    • Anonyymi

      roskien keruun kaupallistamista kaivattaisiin Suomen maalla.

    • Anonyymi

      Paljonko on 5o vuokratun yeslan kulut päivässä

      Huomaa että eu soumennyrityäjät oikeem oo kartalla baan elää pelkpstää,yritystuellamja haukkumalla,työntekijöitään laiskoisksi ja kalliiksi tuotamattokiksi kun yrityäjä,ei heti lihoo muodottomaksia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1381
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1195
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1139
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1070
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1051
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      947
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      869
    Aihe