Natoon liittymisen taustoja

Suomi kuului toisen maailmansodan jälkeen häviäjävaltioihin ja oitis sodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio asettui maahamme valvomaan rauhaan asettautumista.

Valvontakomissio oli käytännössä venäläisten käsikassara ja kolmen vuoden ajan se kiinteästi valvoi suomalaista yhteiskuntaa kunnes poistui syyskuussa 1947 saavutettuaan tavoitteensa.

Suomalainen yhteiskunta toipui ja ryhtyi kukoistamaan mutta koko ajan venäläisen valvovan silmän alla. Kunnes Neuvostoliitto hajosi 1991.

Mutta jo sitä ennen syksyllä 1990 presidenttimme Mauno Koivisto katsoi ajan koittaneen ja puheessaan irtisanoi Suomen 1947 solmitun rauhansopimuksen artikloista koska katsoi sen rajoittavan täysivaltaisen Suomen armeijan rakennetta ja aseistusta sekä säätelevän Saksan suhteita. Kaikki nuohan olivat menettäneet merkityksensä Saksan yhdistyessä.

Euroopan poliittinen tilanne oli muuttunut ja Suomi käytti etsikkoaikansa hyväkseen irtautumalla itäisen naapurin otteesta.

Lyhyesti sanottuna tuon jälkeen Suomi hakeutui EU:n ja ryhtyi suunnitelmallisesti aseistautumaan länsiaseilla ja läntisilla asejärjestelmilla. Sen lisäksi Naton kanssa ryhdyttiin erilaisiin kumppanuusohjelmiin joiden katsottiin lisäävän maamme turvallisuutta. Tuo oli se tie jolla Suomi haki Naton jäsenyyttä ja sen sai.

Sosialidemokrattinen sotaveteraani-presidenttimme tien aukaisi ja sosialidemokraattinen pääministerimme yhdessä kokoomustaustaisen presidentin kanssa tien päätti.

Kansallinen yhteistyö tässä asiassa oli kiitettävää.

20

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosin Suomi osti Venäjältä aseita vielä ainakin 1990-luvulla. Osa hankinnoista liittyi bilateraalisesta kaupankäynnistä Venäjälle siirtyneen velan kuittaamiseen, mutta selvällä rahallakin aseita sieltä ostettiin.

      • Anonyymi

        Kyllähän venäjä aseita osaa takoa kunhan niissä ei ole liikaa liikkuvia osia eikä varsinkaan mikropiirejä tai siruja. Esimerkiksi emma-pikakivääri on varsin pätevä ase ja toimii hyvin vaikka olisi kilo hiekkaa päällä.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Täälläkin tuo yksi persu mongertaa vihervassuista ja kommareista joihin lasekee niin Koiviston kuin Marininkin ja kumpaakin saa kuitenkin kiittää Natoon liittymisestä.

      • Anonyymi

        Ennen kaikkea kiitos kuuluu Suomen eduskunnalle!

    • Mutta ennen kaikkea on syytä hehkuttaa sitä suurta kansallista yhtenäisyyttä joka Natoon liittymisen suhteen Suomessa vallitsi. Miltei 80% liittymistä kannatti ja se kertoo paljon. Se myös antoi valtionjohdolle turvallisen selkänojan jonka perusteella hakemus saatettiin jättää.

      Demokratian yksi ulottuvuus on sallivuus. Erilaisia mielipiteitä ja laillisia poliittisia suuntauksia sallitaan kuten nyt käytävät ek-vaalitkin sen todistavat kun ehdokkaina on mikropuolueita kirjavine teeseineen.

      Se selittää myös, että Natoon liittymistä kuitenkin lievästi vastustettiin.

      VKK:n tyyppiset marginaaliryhmät eivät onneksemme pystyneet järkevään toimintaan asiassaan ja puheenjohtajansakin kun on onni-klovni tyyppinen koominen hahmo jota on vaikeaa asettaa mihinkään vakavasti otettavaan viiteryhmään jolla olisi merkitystä. On melko turvallista ennustaa, että hän ei uusi parlamenttipaikkaansa.

      • VKK jäänee eduskunnan ulkopuolelle, hyvä jos niin on. Jos Petrus pääsee Helsingissä läpi niin sitten on leivoskahvin paikka, ainakin minulla :D

      • Anonyymi

        Juurikin näin.

      • Anonyymi
        Zuhna kirjoitti:

        VKK jäänee eduskunnan ulkopuolelle, hyvä jos niin on. Jos Petrus pääsee Helsingissä läpi niin sitten on leivoskahvin paikka, ainakin minulla :D

        Petrus on fiksu kaveri, vaikka olen kokoomuslainen, niin Petruksen läpimenoa kannatan.

    • Anonyymi

      Kovin on trollitehdas aktivoitunut tänään. Saako teillä Venäjällä edes ylityökorvauksia?

    • Itsekin käännyin kannattamaan Naton jäsenyyttä, kun alkoi näyttää siltä, että Venäjä jatkaa nationalistis-militaristista politiikkaansa. Käsikirjoitus oli laadittu jo iät ajat sitten, mutta monikaan ei halunnut siihen uskoa ajoissa. putler on koko ajan puhunut totta siinä mielessä, mitä hän aikoo tehdä. Hän aikoo palauttaa Venäjän suurvalta-aseman ja sitä hän tottavie on koko ajan tehnyt pala palalta.

      Mutta en enää oikein riemuitse Nato-jäsenyydestämmekään. Ymmärrän edelleen toki, että se oli tässä tilanteessa välttämätöntä. Mutta antaako sekään suojaa, kun naapurissa valtaa pitävät ihmishirviöt ja täysin kahjot ja äärikyyniset ihmiset.

      Huolestuttavaa on se, että Venäjä alkaa valmistautua pitkään sotaan ja että sotatilanne aletaan pitää siellä kansalaistasollakin uutena normaalina, johon sopeudutaan. Kansaa manipuloidaan ja sen oikeuksia rajoitetaan minkä ehditään ja kansa tuntuu vain hurraavan vapauksiensa rajoittamiselle. Lukuun ottamatta niitä, jotka ovat paenneet ulkomaille tai istuvat vankilassa poliittisina vankeina.

      Huolestuttavaa on myös se, että Venäjän johto asemoi lännen uhaksi Venäjän olemassaololle. Sanavalinta ei ole sattumaa, koska Venäjän ydinaseiden käyttö on sidottu siihen, että Venäjän olemassaolo on uhattuna. Puhe ydinaseista on arkipäiväistynyt. Kohta taktisia ydinaseita ei edes pidetä tavallisia aseita kummoisempina. Venäjä varautuu kaikella tällä retoriikalla siihen, että kynnys ydinaseiden käyttöön madaltuu. Venäjän johto alkaa tajuta, että voivat hävitä sodan, jos ydinaseisiin ei turvauduta. Sen vuoksi ydinaseiden käyttö Ukrainassa voisi olla Venäjän näkökulmasta rauhaan pakottamista. Ratkaisevaa on se, miten putler ja kumppaninsa uskovat USAn ja lännen reagoivan ydinaseen käyttämiseen. USAhan on ilmoittanut, että se tulee tuhoamaan kaikki ne asemat, joista tällaiseen iskuun ryhdytään sekä eliminoimaan Venäjän joukot Ukrainasta. USAnkin retoriikan pitää siis olla suurta ja mahtipontista, jotta se olisi uskottavaa. Tässä käydään pokeria ja mietitään kumpi osapuoli milloinkin bluffaa.

      Venäjällä on käytössä myös hyvä ja paha poliisi muodossa puolihullu ja täyshullu johtoja. medvedeville on annettu täyshullun rooli ja putlerille sekä lavroville puolijärjissään olevien hahmot. Näillä kaikilla hulluilla on suuret kannustusjoukot Venäjän valtionmediassa, joka viljelee milloin mitäkin älyttömyyksiä. Sotabloggaajat kehottavat myös entistä kovempiin sotilaallisiin iskuihin. Venäjä eristäytyy uudeksi Pohjois-Koreaksi pikkuveljensä rinnalle. Jonkinlainen sisäinen maailmanlopun meininki on naapurissa lähtenyt käyntiin ja voi vai pahentua sitä mukaa kuin talouspakotteet purevat ja sotamenestys heikkenee. Lopulta ei hitlerin tapaan enää välitetä seurauksista. Lännen johtovaltioissa yritetään tasapainoilla tämän uhkakuvan alla.

      Pelastus voisi olla siinä, että sota laajenee Venäjän sisäiseksi sodaksi. Että ulkoisen uhan rinnalle alkaisi nousta myös sisäisiä uhkia. putler on toki niihin hyvin varautunut, mutta onko sittenkään tarpeeksi hyvin. Jossain vaiheessa tavallisen venäläisenkin pinna voi katketa. Kyllähän he vielä kymmenisen vuotta osoittivat mieltään tunnukselle Venäjä ilman putinia.

      • Ukrainan kansa kärsii, kaikki sodan välilliset ja välittömät osapuolet kärsivät. Syy ja moraalinen vastuu Venäjän yksipuolisesta hyökkäyssodasta on yksin diktaattori putinin, mutta alan kuitenkin käännähdellä taasen sille kannalle, että tämäkin sota loppuu sopimalla, ei sotimalla, ja Kiinan rauhanaloitepaperi on se, josta hyvinkin voitaisiin aloittaa. Niin tulee käymän Ukrainan kuin aikoinaan Suomen, että jostain on Ukrainan luovuttava. Tämä vaihtoehto on julma ja epäoikeudenmukainen, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin välttämätön ja mitä pikemmin sovitaan, sen parempi. Nyt siis perseet penkkiin ja Pow-wow pystyyn.

      • Zuhna kirjoitti:

        Ukrainan kansa kärsii, kaikki sodan välilliset ja välittömät osapuolet kärsivät. Syy ja moraalinen vastuu Venäjän yksipuolisesta hyökkäyssodasta on yksin diktaattori putinin, mutta alan kuitenkin käännähdellä taasen sille kannalle, että tämäkin sota loppuu sopimalla, ei sotimalla, ja Kiinan rauhanaloitepaperi on se, josta hyvinkin voitaisiin aloittaa. Niin tulee käymän Ukrainan kuin aikoinaan Suomen, että jostain on Ukrainan luovuttava. Tämä vaihtoehto on julma ja epäoikeudenmukainen, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin välttämätön ja mitä pikemmin sovitaan, sen parempi. Nyt siis perseet penkkiin ja Pow-wow pystyyn.

        En oikein jaksa uskoa tuohonkaan. Se olisi sama kuin hyväksyttäisiin Venäjän hyökkäyssota ainakin osittain ja se, että sodalla voi vallata itselleen uusia alueita. Kyllä sellainen ratkaisu olisi pienten valtioiden kuten Suomen silmissä melkoinen kauhistus. Se veisi Euroopan kohti etupiiriajattelua. Sopimalla saataisiin putlerista myös pysyvä uhka lännelle. Minusta tuntuu, että putler on ylittänyt sellaiset rajat, joista ei ole enää paluuta. Hän ja hänen hallintonsa on niin epäluotettava partneri, että se pettää ennen kuin muste on papereista kuivunut.

        Oma veikkaukseni on sota jatkuu. Länsi ehkä yrittää nyt hillitä Ukrainaa tuhlaamasta voimiaan liiaksi. Sota ratkeaisi, jos Ukraina onnistuu kokoamaan lännen massiivisella tuella sellaisen voiman, millä venäläiset ajatetaan ulos Ukrainasta. Se tuskin onnistuu vielä tänä vuonna, mutta ehkä jo ensi vuoden keväällä. Ratkaisu pitäisi saada ennen USAn seuraavia presidentinvaaleja, koska se on taas arvaamattomustekijä koko lännelle.

      • mielipidepankki kirjoitti:

        Olen nyt kuitenkin kääntynyt sille kannalle, että kun länsi lisää aseapuaan merkittävästi Ukrainalle, Venäjän putin "oikeuttaa itselleen" taktisen ydiniskun Ukrainaan ja USA jättää kostamatta iskun, sillä muuten tilanne eskaloituu entisestään. Ydiniskun jälkeen sota loppuu ja Venäjä jää hylkiöksi lännen silmissä. Tämä hyvinkin kaksinapaistaa valtaosan ihmiskuntaa, sillä imperialistinen Venäjä ei tässäkään tapauksessa jää täysin ilman ystäviä. Aasian ja Afrikan yhteenlaskettu osuus maailman väestöstä on 77%. Näistä löytyy Venäjän tukijoita ja lisäksi myös hieman muualtakin.
        https://www.worldometers.info/world-population/population-by-region/

        Kiina ei halua ydinselkkausta, sillä silloin se hyvinkin joutuu valitsemaan puolensa konkreettisesti ja Kiinan menestys on erittäin vahvasti kiinni länsikaupastaan. Jos rauha syntyy ennen ydinselkkausta Kiinan toimiessa välittäjänä, saatetaan onnistua luomaan takeet Venäjän imperialistisen hehkun sammuttamiseksi, jolloin Kiinakin olisi varteenotettava takuumies tässä tilanteessa.

        Kaikesta huolimatta Venäjän johto imperialistisine pyrkimyksineen tulee todennäköisesti vielä omimaan lisää niitä lähinaapureitaan, joita katsoo kuuluvan etupiiriinsä, mutta jotka eivät vielä kuulu läntisen demokratian piiriin. Näihin kahakoihin eivät köyhät Venäjän rajanaapurit saa merkittävää tukea mistään.

        Mutta jos näihin ja aikaisemmin esittämiini raskaisiin ja epäoikeudenmukaisiin rauhanehtoihin alueluovutuksineen ajaudutaan, tulee silti Venäjä pysymään vuosikymmeniä epäluotettavana hylkiönä sivistysvaltioiden silmin tarkasteltuna. Tämä on kuitenkin se tie, joka hyvinkin torppaa 3. maailmansodan starttitelineisiin ja kisa peruuntuu.

        Ennustan, että sota loppuu kesällä, juhannuksen tienoilla siten kun olen edellä esittänyt.

        Ps. USA:n johtaman koalition pitäisi suhtautua Taiwaniin toisin kuin nyt tapahtuu, Kiina kun ei ole koskaan ole tunnustanut sen itsenäisyyttä, vaan pitää sitä edelleen omana maakuntanaan ja tulee vielä liittämään sen itseensä. Vaikka se alue on Lännelle erittäin tärkeä innovaatiokeskus, ei lännen tai varsinkaan USA:n tule enää leikkiä maailmanpoliisia itsekkäin perustein. Sitä mukaa kun Kiinan ja USA:n välit kylmenevät, sataa tilanne Venäjän laariin ja päinvastoin.

        Maailman jakautumista ei kannata tutkailla vain väestömäärien mukaan, koska sen perusteella ei tulla koskaan äänestämään mistään. Olennaisempi asia on maailman taloudellisen vaurauden jakaantuminen. Ja siinä kohdin me sijoitumme huomattavasti paremmalle puolelle. Raha on joka ratkaisee, se maapallon väestön enemmistö tulee siinä kohdin aika pitkältä takamatkalta. Ja jos maailma oikein jakautuu, se takamatka vain suurenee. Ja siinä köyhien enemmistössäkin osa saattaa ajatella, että ne lännen aseet ovat paljon tehokkaampia kuin idän, minkä vuoksi ei ole varmaa, etteikö puolen vaihtoa voisi tapahtua. Ja se tapahtuu vain köyhemmästä rikkaaseen päin, ei toisin päin. Kiina on sen toisen leirin taloudellisesti vahvin valtio ja Intia nousemassa toiseksi. Niiden kehitys voi tyssätä pahasti, jos ne rikkovat välinsä länteen. Toisaalta esim. Intialla olisi hurja vaurastumisen mahdollisuus, jos vain Kiina tärvelisi välinsä länteen. Kyllä näissä nousevissa talouksissa ymmärretään, että niiden nousu on kiinni länsimaiden suosiollisuudesta, minkä vuoksi puolen valinnat eivät ole selviä. Ja kannattaako liittoutua hylkiövaltioiden kuten Venäjän kanssa.

        Lähivuodet näyttävät suunnan. Toivottavasti olet oikeassa.

    • Anonyymi

      Säälittävää Arska sinulta laittaa Nato sosialidemokraattien saavutukseksi. Puolue kun on ollut yksi kiivaimmista Naton vastustajista. Tuomioja, Halonen ovat suorastaan vihanneet Natoa, ja olivat tärkeissä rooleissa muutoinkin heikentämässä Suomen puolustuskykyä, mm. maamiinakiellolla.

      Ymmärrätkö Arska edes hävetä kirjoitustasi?

      • Natoon hakeutuminen tapahtui tämän hallituksen aikana ja Sanna Marinilla hallituksineen oli keskeinen aktiivinen rooli asian läpiviemiseksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      201
      3011
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2033
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1682
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      181
      1579
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      171
      1519
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1278
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe