Ensinnäkin jos voittaisin lotossa ”miljoonia” se olisi salaisuus”
Mies voitti kahdeksan milliä ja tuli huijatuksi. Onhan kahdeksassa miljoonassa sijoitettavaa, mutta kaiken pitää olla suhteellista. Ehkä noissa luvuissa 10-15% eikä kaikkea yhteen kohteeseen eikä suoraan osuutena perustettavaan yritykseen. Mielummin omana salkkuna esim. pankin kautta.
Jos minulla olisi ”miljoona” asettaisin yksinolevana ihmisenä oman elämäni ykkösekseksi. Lahjaverorajat pitää muistaa eikä enempää saa pelata kuin on valmis häviämään.
Hyvä että asia meni oikeuteen mutta sataprosenttista takaisinsaantia on tyhmää odottaa! Kuhan saisi edes 5%
Ihmisten huijau!
Anonyymi-ap
1
387
Vastaukset 1
- Anonyymi
Eiköhän se ole niin, että jokainen on omanonnen seppä ja pitää asennotua, että asia on oma jos omassa piirissä ei ole todella tärkeää ihmistä just sillä hetkellä.
Vähän kokemuksesta. Sain pienemmän, mutta huomattavan ison lotto-osuman, niin kyllähän se pokan pitäminen oli aika vaikeaa ja sitä pitäisi opetella, mutta aivan sata se, että ei kukaan persaukinen ota tyhjästä huomattavan kallista asuntoa. Ei pankki anna lainaa tyhjää vastaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851401
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä361111Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk20883Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154725Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja195659Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558