Vaikuttavat olevan suht samanalaisia puolueita? Mikseivät yhdisty?
Mikä ero Liberaalipuolueelle ja Liike Nytillä?
Anonyymi-ap
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vasurit ja demarit ovat myös marinin johdolla yhtä ja samaa, mikseivät yhdisty?
oikeastaan liike nyt, liberaalit, korjaussarja ja kokoomus voisivat kaikki ydistyä, mutta jostain syystä harkimo katsoi politiikkansa eroavan kokoomuksesta niin, että meni perustamaan pienpuolueen. toki jos ajattelee vaalitenttinäkövinkkelistä, niin saahan siinä asialle enemmän julkisuutta kun samaa asiaa kannattaa kaksi tai kolme puoluetta kun, että höpötys olisi yhden puoluejohtajan suusta.
Nyt kun olen seurannut suomalaista politiikkaa tovin, niin kyllä täälläkin olisi oppia otettavissa vaikkapa naapurimaastamme Ruotsista.
Pienpuolueet pidettäisiin poissa äänikynnyksellä ja vaikuttaminen tapahtuisi silloin vakiintuneiden puolueiden kautta, kyllä ne uudet ajatukset pääsevät pinnalle olemassa olevien puolueidenkin kautta. Se kuitenkin on ainut kanava jota kautta todellista vaikutusvaltaa saadaan.
Blokkijako olisi myös äänestäjien oikeusturvaa, kun tiedettäisiin, että ennen vaaleja pidetyistä lupauksista myös jouduttaisiin pitkälti pitämään kiinni, mikäli valtaan tulee se blokki johon kuuluvaa puoluetta äänesti.
Ei ruotsissakaan ole 2-puoluejärjestelmä vaan blokkien sisällä saa hienosäätöä aikaiseksi valitsemalla mitä puoluetta äänestää.
Suomessa suurimmassa osassa vaalipiirejä on ihan turha äänestää pienpuolueita vaikka heidän sanomansa olisi esimerkiksi vaalikoneen kautta lähinnä omia arvoja. Kun puolueesta ei ketään tule valituksi on järkevämpää antaa ääni sille puolueelle joka toisiksi parhaiten vastaa omia arvoja.
Itsellä vaalikone nosti liike nytin ja liberaalien ehdokkaat ykköseksi ja kakkoseksi joskin pulueena kokoomus oli ykkönen, totta kai äänestän mieluummin kokoomusta kuin annan ääneni puolueelle joka ei tule todennäköisesti saamaan yhtään edustajaa eduskuntaan omasta vaalipiiristäni.
Onko olemassa järjevän liberaalia mutta isänmaallista puoluetta? Sellaista joka esim. kannattaisi haittoja vähentävää päihdepolitiikkaa laillistamalla kannabiksen, mutta ei himoitse tänne enempää maahanmuuttajia loisimaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla?
Olen yrittänyt etsiä sopivaa, mutta ei oikein löydy joten taidan pitäytyä persuissa. Terve isänmaallisuus on kuitenkin itselleni se tärkein kriteeri.