Ylessä on iso juttu taktisesta äänestämisestä.
Osa vihreistä äänestää sosialisteja, jotta Marin tulisi taas pääministeriksi ja he pääsisivät jatkamaan punavihreän politiikkaa jatkamista.
Olen äänestänyt monissa vaaleissa kepua ja kokoomusta. Nyt en tee niin.
Nyt äänestän perussuomalaisia, jotta Purrasta tulee hallituksenmuodostaja ja maahamme ei synny enää punavihreää hallitusta.
Onneksi Marin ja Andersson ja Ohisalo kertoivat jo ennen vaaleja etteivät mene samaan hallitukseen persujen kanssa.
Purralla on siten ainut mahdollisuus muodostaa oikeistohallitus ja sellaisen Suomi tarvitsee.
Äänestän huomenna taktisesti myös!
20
185
Vastaukset
- Anonyymi
Oli muuten aika järkevästi päätelty. Marin ottaa kaiken, mikä on löysästi kiinni. Häntä ei kiinnosta, onko kepun kannatus 10, 5 vai 11 %. Häntä kiinnostaa vain se, onko joku heitä suurempi. Siksi nyt kannattaa äänestää taktisesti perussuomalaisia. Vain he pystyvät kierteen katkaisemaan
Itse äänestän 142. - Anonyymi
Luin Ylen jutun. Etelässä näyttää olevan suurikin halu puliveivata Marin ykköseksi ja oikeisto nuolemaan näppejään.
- Anonyymi
Asiaa pohtivat myös monet muutkin. Olet jyvällä. Nyt ei kannata äänestää kuin kärkipaikan puolueita. Äänestämällä Kurvista voit saada vastaasi ikävän yllätyksen.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/hallitusneuvottelujen-lahtokohdat-ovat-kiinni-pienista-aanieroista-taktinen-aanestaja-ehtii-viela-ratkaista-asian/558fb440-7f2c-43e1-9fa8-f41b48bdf6f2 - Anonyymi
No juna on lähtenyt liikkeelle.Persut saa 2-3 edustajaa enemmän kun kokoomus.Sille ei SDP saa mitään.Kansa on kyllästynyt bile-Sannaan.
- Anonyymi
Baila baila ja velaksi.
- Anonyymi
Persuja minäkin äänestän tänään.
- Anonyymi
Ja minä keskustaa.
- Anonyymi
Minä äänestän näiden vaalien suurinta yllättäjää. Anne Rintamäki 142. Numero sisältää myös taktisen äänestämisen ja siivittää perussuomalaiset sosialistien ohi.
- Anonyymi
Ei loikkari tule menemään läpi, ennemmin äänestän jotain muuta ehdokasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei loikkari tule menemään läpi, ennemmin äänestän jotain muuta ehdokasta.
Äläs notti oo varma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläs notti oo varma.
Hänhän perusteli siirtymisen mm Translailla, jota kepulaiset ajoivat kun käärmettä pyssyyn
- Anonyymi
Miten niin ohi? Kumpikaan puolue ei saa Vaasan vaalipiirissä yhtään lisäedustajaa. Kiitos Liike Nytin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ohi? Kumpikaan puolue ei saa Vaasan vaalipiirissä yhtään lisäedustajaa. Kiitos Liike Nytin.
Persut saa lisäpaikan ja kepu menettää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ohi? Kumpikaan puolue ei saa Vaasan vaalipiirissä yhtään lisäedustajaa. Kiitos Liike Nytin.
Liike Nyt 5000 ääntä. Kynnys 12.000.
- Anonyymi
En äänestänyt enää kepuja. Annoin ääneni kauhavalaiselle perussuomalaiselle. Pirran on nyt voitettava nämä vaalit. Mutten meidät piru perii ja mikään ei muutu!
- Anonyymi
Tein ihan samat johtopäätökset vaimon kanssa. Kääntyköön isoäitee haudassaan, mutta nyt jäi keput ilman ääniä.
- Anonyymi
Vihervasurien juoni epäonnistui. Saivat mitä tilasivat ja 12 paikkaa meni kankkulan kaivoon.
- Anonyymi
Sain muuten ehdokkaita läpi numerolla 142😆
- Anonyymi
Tein niin kuin neuvottiin ja nyt minulla on oma kansanedustaja. Kiitos vinkeistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5779- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686