Isälläni on alkava muistisairaus joka näkyy tällä hetkellä selvimmin siten että hänestä on tullut hyväntahtoisempi ja varsinkin herkkäuskoisempi kuin oli ennen - siis huijarin ihanneuhri. Ja tätä hyväksikäyttäen psykopaattisisareni on taivutellut hänet tekemään edunvalvontavaltuutuksen hyväkseen, jo nyt ennen sen voimaanastumista on kaapannut kaikki isän raha-asiat haltuunsa. Isäparka on vain mielissään kun sisko hoitaa nämä rasittavat asiat hänen puolestaan eikä tajua miten outoa on ettei voi käyttää pankkikorttiaan kuin pikkuostoksiin eikä edes nostaa itse käteistä kun tunnusluku on tulevan edunvalvojan hallussa. Ennen tätä, isän viime sairaalakäynnin aikana, hän uudelleensarjoitutti isän asunnon lukon jotta minä en enää pääsisi siellä käymään (pääsen tietenkin yhä isän ollessa kotona, hän tapaa minua mielellään) ja otti luvatta haltuunsa isän uuden auton jota pitää nyt omassa käytössään perheen 3. autona vaikka se pitäisi myydä kun isä menetti ajo-oikeutensa diabetesoireiden takia. On myös varastellut isän asunnosta design-esineitä n. 1000 € arvosta + mikä pahempaa, kaikki perheen valokuvat joista muutamasta haluaisin itselleni kopion (ja isä haluaisi antaa minun ne teettää). Jos tekisi tällaista edunvalvojana voisin ainakin valittaa toiminnasta viranomaisille, mutta kun ei vielä edes ole edunvalvoja, mitä voin tehdä? Isä pitäisi jotenkin pelastaa hänen kynsistään. Voisiko sen edunvalvontavaltuutuksen riitauttaa siltä pohjalta että isä ei ehkä ollut sitä tehdessään enää oikeustoimikelpoinen?
Edunvalvoja aloitti väärinkäytökset jo ennen edunvalvonnan alkua - miten pelastan isäni?
2
563
Vastaukset
- Anonyymi
Sehän on vain hyvä, että muistisairas ei pääse pankkikorttiaan käyttämään ja tiliään tyhjentämään ja mihin hän sitä autoakaan enää tarvitsee? Turha niitä design-esineitäkään hautaan on mukanaan viedä.
Kaikki muu; lukkojen uudelleensarjoitus ja valokuvat...no, nehän ovat sinun ja sisaresi välistä kitkaa, eikä mitenkään kuulu viranomaisille. - Anonyymi
Edunvalvoja on velvollinen pitämään kirjanpitoa ja esittämään nämä tiedot vuosittain. Valvottavan omaisuuden myymiseen tarvitaan lupa. Ota valokuvia arvoesineistä, jotta pystyt todistamaan jos jotain arvokasta häviää. Jos valvottavan eläke riittää kuluihin, omaisuutta ei saa myydä tai joku muu ottaa käytöönsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224224
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu323488Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543364Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203318Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232910Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod272657Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S291757