Muistin virkistämiseksi.
Kun ms estonia upotettiin, tieto lähti liikkeelle puolustusvoimien merivalvonnasta saman tien.
Asia vuodettiin heti ennen kuin edes asiasta uutisoitiin.
Nyt onkin vain mukava katsella, kun "virkamiehet" yrittävät vieläkin vääristellä ja pestä ja peitellä asioita ja tarjoavat kansalle jälleen höpö höpö selityksiä ja teorioita.
Muistakaa, tieto on jo vuotanut kun se tapahtui.
Nämä tutkivat virkamiehet, ovat lahjottuja ja käsketty salaamaan totuus.
Heidän piirinsä olisi hyvä tarkastaa ja tutkia.
Lännen teot on jo paljastunut, turha niitä on peitellä.
Länsi on vastuussa tapahtuneesta ja operaationsa aiheuttamista siviiliuhreista.
Ei ihme että peittelevät tekojaan ja tahtoivat valaa koko tekonsa todisteineen betonin alle.
Nyt vielä tutkiva virkamieskööriskin saadaan nalkkiin, kun vääristelevät tahallaan asioita.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Että milloin se haagin tuomioistuin ottaa asian käsittelyyn?
Vai onko lännen rikokset parempia rikoksia ja siviiliuhrinsa parempia uhreja?
Kyllä on maailma korruptoitunut.
Ja siihen rottakerhoon meidän päättäjämmekin kovin vinkuu, koska saavat itse sieltä turvapaikan.
Lännellä on paljon rikoksia ja siviilien verta käsissään.
WTC, Estonia, Libya, Irak, Afganistan, nord streamitkin sabotoivat ja aseistivat talebaanit.
Sinne rikolliskerhoonko päättäjämme yrittää Suomea viedä?
Onhan NATO tosiaa valmis sotimaan viimeiseen suomalaiseen asti, joten ei ihme, että verenhimoiset päättäjämme sitä tahtoo.
Piikitykset, vauvanmurhalaki ja nyt vielä loput tahdotaan tykin ruoaksi.
Oikein on heistä kirjoitettu, ovat hämmentäneet polkujesi suunnan ja ovat varkaita, ryöväreitä ja murhaajia.
Kun pakokoneensa lähtee, ampukaa turbiinit ja syöksyköön se kööris mereen.
Nyt ollaan !!!!!!!!!!!!!!!
Ja putinisti-fasisti-oikeisto vallassa maassamme...
ps-.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17793780/huhu-quotrkp-laisquot-poliisipomo-kayttaa-sotatekniikan-mielenhallinta-laitetta-tavallista-kansaa-vasta
"Asia vuodettiin heti ennen kuin edes asiasta uutisoitiin."
-vuodettiin mihin ja kenelle? Tais olla kuule keula, joka vuoti.
"Nyt onkin vain mukava katsella, kun "virkamiehet" yrittävät vieläkin vääristellä ja pestä ja peitellä asioita ja tarjoavat kansalle jälleen höpö höpö selityksiä ja teorioita."
-perehtyneisyytesi loppuraporttiin huokuu vahvasti :) Käys nyt ensin kertaamassa yhdyssanasäännöt, lue se raportti ja sitten voit jatkaa ulinaa.